Siitä kaislikkokaswillisuuden loppuessa, rupesimme uittamaan syöttejämme. Markkukin oli automatkalla jo sanonut uskowansa maissisyötin tehoon kun oli lukenut jostain kirjallisuudesta sen käytöstä. Ei kalakawereita usko, ai ai ai. Maissia pohjaan ja matoa kohon alla olewaan koukkuun. Pari särkee ja appoo tais tulla paikasta.
Eipä sit muuta ku kummenmpaa ei tapahtunut ni kamat kantoon ja paikan waihto hienosti tehtyä rantaa seurailewaa käwelyreittiä myöten. Seuraawax pysähdyttiin tarkastamaan hirweetä hilupilttuukabareeta mitä jotku pikkusintit pitiwät kaiwetusssa kanawassa. Jonkun aikaa ongittiin ja saatiin appoo ja sorvakii, wai kaxkiko, no sit kuitenki Markku halus selwitää warmuudella epäilyxemme todexi ja waihtoi pienikoukkuiseen onkeen
ja nosti ylös salakan. Mut en oo ennen semmosta wilskettä nähny. Poikkeus, anteex, oli wiime kesänä suutareiden kutupuuhat Huilin ojasssa. Oli hurjaa meininkiwä. Facebookin Fongaus siwulla pari kameralla kuwattua wideopätkääkii tapahtumasta.
Siitä sitten taas käwelupolkua pitkin eteenpäin kunnes kenties kowan myrskyn nostaman wesi katkaisi helpon etenemisen. Weden sywyydestä ei ollut tietoa eikä meitsillä ainakaan halua hörpäyttää saappaseen wettä. Jäimme loopuajxi siihen. Meitsi laittoi maissisyötin pyyntöön, pitemmälle myös pohjaan mato liukupainollla ja lisäxi koho-onki. Markulla suurin piirtein samat wirityxet. Pohjaonkejen kilikellot kilisiwät aina silloin tällöin ja Markku sai koukutettua 27 centtisen pasurin maihin asti. Mietsil ei tarttunu kekään. Maissionkikellokii kilisi muutameja kertoja waan siimaa ei wiety ulos kelalta mut maissit kyllä. Ei waa ketää tullut rantsuun kuiwille moikkaamaan. Koho-ongella sain muutameja hywän kokoseja kiiskejä. Myös kesän pisimmän, piteni yhdellä centillä, mitta on nyt 170 millimetrii. 23:37 nynnyni rupes kilkattamaan, katoin et rakas poikani Ville Johannes soittelee; "Kui sä kehtaat wanhan isäs tähän aikaan herättää ?" kysäsin. "Et sä mitää tähä aikaa oo nukkumassa. Oot kuitenkii kalassa." wastas hän. Soitteli waan isälleen et oli uistelemalla naisystäwänsä Anitan mökillä juhannusta wiettämässä ollessaan saanut pari yli kiloista kuhaa ja muutameja pienempejäkii, waan ne oli päästänyt takas kaswamaäan. Hywä poika. Nii ja ison apon, kuinka ison, se ei selwinnyt. No hienoo kuitenkii et muisti isääns ja waikutti warsin kunnossa olewalta.
Illan saaliskirjomme ahven, kolmipiikki, kiiski, pasuri, salakka, sorva ja särki. Kohdekalat jäi nyte uupumaan. No ehkä toiste. Puoli kahen aikaan lampsimme takas autolle ja kotiin walmistautumaan huomiseen töipäiwään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti