ke -> to kuhaistelut

Töipäiwän jälkeiseltä onnistuneelta töröttelyltä (pienin tähän asti saamani törö mukanassani) palailin kotiin iltasella seittemän tietämillä. Markku soitteli ollessani töröttelemässä et wieläx ennakkosuunnitelmastamme pidetän kiinni ja lähetään sään salliessa (no ny salli) kuhaistelemaan Tuusulamerelle. No totta Mooses oli wastauxeni.

En jaxanut jäädä himppeen odottelemaan sowittua lähtöaikaa waan wetasin ääntä kohten kewyehkön iltapalan ja onkikamat walmiix ja aikomus mennä kalaan lähelle weneenweteenlaskupaikkaa. No 19:32 soitti Jari K. Oli Huilin lammikolla pyywystämäsä jotain. Sanoin et oon ite menossa weneenweteenlaskupaikkaa lähelle siellä olewalle "kanawalle" oottaan Markkuu. Sieltkii saa sorvaa ja suutarii. No Jari päätti muuttaa paikkaa ja tulla seurax.

Olis pitäny ottaa kuwa ku Jari pörähti paikalle wähä meitsii myöhemmin skootterilla. Oikee rätkäjätkä. No joo. Eipä enempejä. Skobe on muuten monesti autoo ketterämpi ja nopeempi tapa liikkuu josei oo kamalasti kamaa kuskattawana. Eipä muuta ku pyynnöt tositoimiin. Jarilla maissipohjaonkitsydeemi ja meitsi ihan kohowälineellä syöttinä mato yritimmä narrata jonkun ottamaan. Toimintaa ja tapahtumeja oli  paikassa harwaxeltaan. Kummankin syöttejä käytiin maistelemassa. Pari kertaa oikein pelästyin kun kohoni reippaasti pomppasi ylös wedestä muutameja centtejä mut sit ei mitään jatkotapahtumeja kuitenkaan tullu.

Lopux kohoo wietiin normitapaan wakaasti pintaa pitkin pikku hiljaa sywyyxejä kohti upoten.

No hitsi, sieltä nousi ilta-aurinkoon kuwattawaxi kaunis sorva.

Jäikin sitten sinä iltana sen paikan ainoaxi saaliixemme.

Markkukin saapui paikalle maa- ja wesikuljetuskalustonsa kanssa suurinpiirtein tasan täsmälleen sowittuun aikaan 21:44.
Siitä alkoi sitten wesillelaskuoperaatio jossa meisti pysytteli ihan hissuxeen taka-alalla. Oli jo kax hywää neuwojaa paikalla mihin päin milloikin rattia pitää kääntää, että wene osuu luiskalle.

 

Kyllähän siinä sitten kuitenkin päästiin kapteenin komennossa wesille ja nostamaan kymmenen minuutin kuluttua ensimmäinen hänen illan moneista kuheistansa. Matka jatkui verkkomerkkejä katsastellen et osataan kiertää ja wälillä Markku nosti uutta kuhaa weneeseen. Omani antoi odottaa. Outoa oli se, että apot ja hauwet loistiwat poissaolollaan. No haukea, paitti jotain jättiwä, ei kyl nii kaiwattukaan. Mutta ilta oli kaunis, oli hywä olla lämpöisessä kesäsäässä järvellä, mielummin kun kotonassa tekemättä mitään.

          

 

Oma kuhani antoi odottaa antautumistaan aina puoli kahteentoista asti. Ihme wempula, ainaki tuommonen pienehkö alamittainen (Tuusulanmeri 45 cm), se ei paljo siiman päässä sätki. Ihan niinku Markku sano et on ku märkää sukkaa kelais sisään. No wahinko että mitta oli wajaa, takas weteen.

Wuorokausikin kerkes jo waihtua torstaix kun ruwettiin suuntaamaan kokkaa kohti kotirantsuu, tai siis weneramppii. Simpukoita oltiin kummatkin kuten tawallista matalasssa Tuusulanmeressä saatu jo useita mut meitsi weti reissun ainoon tuplatärpin. 

Markulle tuli siinä kotomatkalla kolme kuhaa melkein parinkymmenen metrin wälein. Ei kuitenkaan enää jaxettu ruweta ees taas tahkoomaan paikkaa. No sitten jonkun matkan kuluttua hieman ennen yhtä Markulla tuntui wawassa jotain aiempeja suurempaa touhua. "Oliskohan siellä jo se mittakuha ?" ihmetteli Markku ja niin minäkii. Wapa oli hienosti kaarella ja jarru sirisi. Wedessäkin jonkin matkan päässä näky selwää elämää ja taistelua.

Lahna ja mahastaan koukuista kiinni.

Kotiin päästyäni klo näytti 1:14. Illan/öön kuhaistelut kuhaisteltu. Loppuyhteenveto: Markun saaliina 7 kuhaa (wai 8 ?) ja yx mahastaan kiinni tarttunu lahna. Meitsillä yx kuha. Molemmille myös simpukkeja. Ja Planet Earth, muutamaankii otteeseen. Hieno aurinkonlasku ja hieno reissu. Kiitos Markku mukawasta seurasta. Hienoja hetkejä. Ehkä to, pe jotain muuta, mut la suunnnitelma kalastuxen osalta jo walmis.

jess, onnistui

Olin keskiwiikkopäiwän 29.6.2011 tawoitteexi saada saaliixeni elämäni siihen asti pienimmän törön. Siispä lirkkimään. Ja tein melkein Myllylät. Eka kala ylös parissa minúutissa ja se oli siinä.

WALTAWA HEMMO

52 mm ja joku ihme 4,40 ct yxikkö. En ensin sitä hokannu ja epäilin wuoden 2009 tai tämän wuoden 2011 waa´an epätarkuutta, kunnes kotona huomasi et ku muuttaa waa´an näyttöyxiköksi g, ni saa oikean tuloxen. Ja monen 4,40 ct:n painoisen kappaleen uudelleen púnnitseminen antoi tuloxena 0,88 gee. Waa´an tarkkuuden tarkistin myös EURO-kolikoiden annettujen painotietojen punnitsemisella ja muuttamalla nämä punnitut painot suhdekertoimella ct/g tai g/ct tuli sama tulos. 4.40 ct on 0,88 gee.
JEE. Elämäni pienin törö oli tosiasia.

Toisten pienten kanssa olikin sitten wähän waikeampaa kun ne ei olleet syöntihalukkaita. Eli ekaa pienempää en saanut mut monta pientä weitikkaa kuitennii. Alla kuwassa top kuusikko.

Ja hauskaa oli jälleen kerran. Enkä wielä luowuta. Jonain aurinkoisena päiwänä uus tawoite yrityxeen; alle wiien centin törö.

tawoite keskiwiikkona 26. kesäkuuta wuonna 2011

löytää tänään ja saada myös saalistettua ylös wedestä todistettawaxi elämäni tähän asti pienin törö-kala.

tähän asti pienein 2,9 gee
06.09.2009

pituuden jos wielä jostain löydän, lisään .

Löyty pituus, 76 mm. Paino epäilyttää nyte.

sunnuntai-illan ratoxi - törön täsmäonkintaa - lirkkimällä

aamun kalastusreissusta wäsähtäneenä lepäilin hieman ennen kun lähdin kyläilemään ja tölläämään taas niin tylsää wormulakisaa ku ne nykywään waa woi olla. Kesken kisan tunsin oloni lewotttomaxi ja ahdistuneexi ja päätin lähteä kalaan. Pyöräilin erääseen törömestaan ja aloitin onkimisen. Ei mitään, ei yhtään  mitään elämää. No sit täyty turwautua ja kauan kauan sitten opittuun konstiin, kahlasin kattomaaan onx siel ketään. No olihan siellä, lastenkamarilaiset paikalla. Siispä wapa huitsin newadaan, ja törölirkintään.

Muutama perusseika törön täsmälirkinnästä: 1. paikka jossa WARMASTI  on töröjä 2. matala kirkas wesi 3. mukana siima(a), paino(ja), koukku(ja), syötit 4. aurinkoinen ilma ja paikka, että töröt woi nähdä pohjaa wasten 5. kahlataan lauman keskelle ja aletaan lirkkimään.

Seuraawax kuweja joita enny jaxa ruweta ees yrittään pistään mihinkään hienoon järjestyxeen kuse wie aina mult nii kaua aikaa, kuen ilmeisesti  osaa kaikkeja hienouxeja. No katelkaa kuweja. Kyl ne kertoo mist on kyse. Ihan sama ku tokkojenkii kaa. Lopux sit wiel jotain niinku loppuhuipennustextii niitten jälkeen lupaan kirjoitella.

Paikallistetaan kohde

Tunketaan syötti paikallistetun kohteen suuhun

NOSTETAAN PAIKALISTETTU KOHDE YLÖS WEDESTÄ

mitään wapaa, edes kohoa ei tarwita, pelkkä siima riittää näppöseissä

Töröt ei wähästä säikähdä, jos ne on walinnu sillä hetkellä jonku paikan ollaxeen ni ne kans on siinä. Pieni oma liikkumisesi ja weden mahdollinen hetkellinen sameutuminen ei noita hemmoja hetkauta. Ne poistuu paikalta sit ku ne jostain syystä waan itte nii haluu tehä. Jos töröt ei oo syönnnillään on turha odottaa et edes yx kahestkymmeneswiiest kelle syöttii tarjoo siihen tartuu. Kyl ne woi haistaa, tökkii ja seuraa, mut ne ei waa awaa suutaan.

Tänään sunnuntaina 26. kesäkuuta onnistuin lirkkimään laumasta 17 hemmoo enneku aurinko lopetti yhteistyön eikä töröi enää pystyny kykyneen näkemään. Aikaa meni noin tunti kymmene mintsaa. Kannatta kokeilla, on hauskaa. Koukuttaa. Kalastus on kiwaa.

PÄIWÄN LYHEIN

PÄIWÄN PISEIN

reilu kax tuntii

joo, kuuwen aikaan sunnuntaina rupesin awailemaan silmejäni waik kello oli samana aamuna tullessani kotiin ja tsiikatessa Facebookkea 2:02 ja wielä sen jälkeen tsiikalin jotain digiboxin nauhotusta kunnes nukahdin kesken. Mut noi walwomiset ei waan enää sowi silleen et osais koisaa sit suoraan "normaalin" mittasen ööunen ja herätä puolilta päiwin. Ei wanha, yli 50-wootias wissiin enää oo kolomekymppinen nuori sälli, waik onnex on tullu pidettyy kunnost sille huolta et kyl aika kauan kestää nuorempejen wauhissakii. No joo.

Ilma oli hieno ja rakkaan poikani Ville Johanneksen auto wielä lainassa ni eiku matkaan ja puoli kahdexalta Hesan rannoilla.

 ja tonne

ja sinne mentiin. Syötti pyyntoon ja odotusta. Ilma oli kaunis ja lämmin. Liian kaunis ja liian lämmin, ainaskii saalistoiweiden suhteen. No saihan naama pikkasen lisää arskaa ku paisto suoraan naamariin.

<--------- tuolla se koho jossain on

onnex oli myös lähes tyyntä joten onkijalla oli hywin mukawat olot ja tunnelmat odotellessa ihmettä eli jonkinmoista elämänmerkkiä ohilentäwejen lokkejen ja tiirojen lisäxi. No eipä siinä mitään muuta ku ihan relax waa. Maisemat oli kauniit.

Onnex oli kuuwen metrin keppi ni pysty sen jättään wälillä ootto-onkex ja tehä  repun inwentaarioo.

Siinä ois hywinnii kerinny tekeen waltaisan wastaiskun ja ruweta wäsytteleen jos joku ois ollu kiinnistunu tarjotusa syötistä ja antanu koholle kyytiwä. Sitä sai kyl odottaa ja odottaa ja odottaa ...

Mut sit se tapahtu. Itämeri heräs eloon ja kala kiinnostui syötistäni sen werta kiwasti et sain sen rantautettua

 SEIPINI SUNNUNTAINA 26. KESÄKUUTA 2011

no hei, kaukana seipistä. Nous tommonen wiel toinenkiin ja muutama teki neloisaxelin kahexallatoista kierteellä, waikeusaste 14.67. Joo, seipi, pakko lainaa yhtä Facebookin kommenttiani yhesta tapahtumasta joka lienee jättänyt sielujeni syöweriin pahanalaisen trauman joka tekee seipi-merkkisen kalan koukuttamisen minulle alitajunnassani mahdottomaxi:

14.keskuuta 2011: "kyllä kyykytit Markku, kyykytit tosi sywäkyykkyyn. Ja Moran pisto tuntuu wieläkin selässäni, ja tosi sywään pistettynä, ja moneen kertaan möytä- sekä watsapäiwään kierrettynä. No ei haittaa waikka tekee kipeää. Elämänpinnani weit wierestä, ja wielä kahteen kertaan. Positiiwista on kuitenkin se, että opetit/näytit miten sitä seipiä oikein pitää ongiskella et niitä saa :-)"

No enmpä opppinut, kolmipiikit osaan nostaa.

Sit sanotaan wielä et kalastus on kiwaa. Mut on se hei ihan oikeesti. Jos kasaan koko tämän wuoden kalastustapahtumat ni ei oo kyl yhtään mitään walittamista, huikeita reissuja, ja lisää tulee.

Illal taas jotain

ilta-/öökalastusta juhannuspäiwän lopuxi 2011

Markun kanssa oltiin alustawasti sowittu et jos ei näytä kowin sateiselta walitaan joku waihtoehtoiseista paikoista, päädyimme Arabian rantoja katsastelemaan VKS:n alapuolelta. Toiweena löytää karppi tai hopearuutana. Paikkaspexejä ei kyllä mistään/keltäään saa, mut onhan muutkin ne jostain löytäneet, jospa kaxi wanhaa sokeaa kanaukkoakin onnistuis. Matkaan lähettiin Jäkestä wähä ennen kahexaa. Auto saatiin parkkiin lähelle kalastuxen aloituspaikkaa ihan "lailliseja" reittejä käyttäen. Pari mummoo siinä kyl wähä kyttäili kummaxuen perään ku eiwät huomanneet tuulilasissamme ollutta kylttiä: "Kalastusmatkalla. Kaikki ajoreitit sallittuja".

Siitä kaislikkokaswillisuuden loppuessa, rupesimme uittamaan syöttejämme. Markkukin oli automatkalla jo sanonut uskowansa maissisyötin tehoon kun oli lukenut jostain kirjallisuudesta sen käytöstä. Ei kalakawereita usko, ai ai ai. Maissia pohjaan ja matoa kohon alla olewaan koukkuun. Pari särkee ja appoo tais tulla paikasta.

Eipä sit muuta ku kummenmpaa ei tapahtunut ni kamat kantoon ja paikan waihto hienosti tehtyä rantaa seurailewaa käwelyreittiä myöten. Seuraawax pysähdyttiin tarkastamaan hirweetä hilupilttuukabareeta mitä jotku pikkusintit pitiwät kaiwetusssa kanawassa. Jonkun aikaa ongittiin ja saatiin appoo ja sorvakii, wai kaxkiko, no sit kuitenki Markku halus selwitää warmuudella epäilyxemme todexi ja waihtoi pienikoukkuiseen onkeen

ja nosti ylös salakan. Mut en oo ennen semmosta wilskettä nähny. Poikkeus, anteex, oli wiime kesänä suutareiden kutupuuhat Huilin ojasssa. Oli hurjaa meininkiwä. Facebookin Fongaus siwulla pari kameralla kuwattua wideopätkääkii tapahtumasta.

Siitä sitten taas käwelupolkua pitkin eteenpäin kunnes kenties kowan myrskyn nostaman wesi katkaisi helpon etenemisen. Weden sywyydestä ei ollut tietoa eikä meitsillä ainakaan halua hörpäyttää saappaseen wettä. Jäimme loopuajxi siihen. Meitsi laittoi maissisyötin pyyntöön, pitemmälle myös pohjaan mato liukupainollla ja lisäxi koho-onki. Markulla suurin piirtein samat wirityxet. Pohjaonkejen kilikellot kilisiwät aina silloin tällöin ja Markku sai koukutettua 27 centtisen pasurin maihin asti. Mietsil ei tarttunu kekään. Maissionkikellokii kilisi muutameja kertoja waan siimaa ei wiety ulos kelalta mut maissit kyllä. Ei waa ketää tullut rantsuun kuiwille moikkaamaan. Koho-ongella sain muutameja hywän kokoseja kiiskejä. Myös kesän pisimmän, piteni yhdellä centillä, mitta on nyt 170 millimetrii. 23:37 nynnyni rupes kilkattamaan, katoin et rakas poikani Ville Johannes soittelee; "Kui sä kehtaat wanhan isäs tähän aikaan herättää ?" kysäsin. "Et sä mitää tähä aikaa oo nukkumassa. Oot kuitenkii kalassa." wastas hän. Soitteli waan isälleen et oli uistelemalla naisystäwänsä Anitan mökillä juhannusta wiettämässä ollessaan saanut pari yli kiloista kuhaa ja muutameja pienempejäkii, waan ne oli päästänyt takas kaswamaäan. Hywä poika. Nii ja ison apon, kuinka ison, se ei selwinnyt. No hienoo kuitenkii et muisti isääns ja waikutti warsin kunnossa olewalta.

Illan saaliskirjomme ahven, kolmipiikki, kiiski, pasuri, salakka, sorva ja särki. Kohdekalat jäi nyte uupumaan. No ehkä toiste. Puoli kahen aikaan lampsimme takas autolle ja kotiin walmistautumaan huomiseen töipäiwään.

juhannuspäiwän 2011 kalastuxet

aamulla kun käwäsin ruokkimassa rakkaan tyttäreni Veera Pauliinan 16-wuotiaan Nelli kissan jatkoin samalla kaasulla Tuusulanjärven etäläpäähän Koskenmäen padolle

Kirkkotien ja Koskenmäentien risteyxeen.

Siellä se o kököttäny niin kauwan ku muistan. Ja antanut alapuoleisistansa kuohuistansa hywän kokoseja appoja pannulle tai sawustupönttöön.

Se oli nytkii mielessä et jos muutama ISO tulis. Warustuxena ei täl x:aa ollu ku siimakerä, painoja ja koukkuja. Mitään wapaa, pilkki tai onki, wälttämättä tarwitte.

Tuntuuhan näppejen wälissä olewasta siimasta napakat tärpit tosi hywästi,

 Joxus ne pirulaiset on waan niinkii owelii et saaliin siiman päässä olon näkee waan siimaa koko aikasti tarkasti tsiikaamalla kun ne lähtee ilman napakkaa tärppi waan kulettamaan matoo wiistosti wirrassa. Kylne osaa yrittäää höynäyttää kaikin mahollisin tawoin. Aika nopeesti eka appo tuli ylös. Pääs kyl takaskii, en kehannnu ruweta ruokakalaa semmosest wärkkään. Sama se oli koko kaikilla annetuilla parillakymmenellä ahneella pikkuapolla, isot oli pois, jossain, tai waa suut kii, tai auki leweässä hymyssä.

ahneita pikku kawereita, kakkosen koukku ja pikku käärne syöttina

Pelastin siinä appoja oottaessa joltain karkuun päässseen isohkon kohon joka oli jumittunu alemman maantiesillan alimenewän rummun eteen koukkuineen ja painoineen.

Olisko ollu ankerias mielessä ku syöttinä oli wiel koukussa apon pyrstö. Siinä rupes sit sataankii wähä kowenmpaa, joten unohin Hesasssa käynnin ja suuntasin Jäkeen kewyelle wälipalalle.








Sit alennnuin lähteen Jokelan pienemmälle lammelle, paikkaan joka ei tarjoa mitään haasteita.

Paitti ehkä oikeesti suutarin koukuttamisen, ei siis niitä suutarin poikaseja mitä siel kyl riittä. No tulihan sekin täällä blogissani tunnustettua. Alku  oli kyl tutun muuntajan wieressä tosi outo, ehkä noin wiiteen minuuttiin ei tapahtunu yhtään mitään. Mut sita alkokii tapahtuu. En paljoo walehtele jos kirjotan et minuutti tai wälil wähempikii aika per suutari/ruutana. Ja pientä.

Waihdoin sit paikkaa läheiseen niemenkärkeen muuntajasta wasemmalle. Sama tahti jatku, ruutanat tosin puuttu. No sit päätin lähtee kokeileen wastapäiselle rantsulle. En ollu siellä wielä koskaan yritellyt. No wähemmän siellä oli kaloja, tai eiwät olleet niin syönnillään. Pikkuhiljaa jatkoin kalstelua siirtyen tien warrelle. Olin sitäkii kerenny onkii jo lähes takas muuntajalle kun kuulin ja näin pikkasen saatuja kaloja isomman hemmon tekemän pläjäyxen weden pinnalla. Siirryimpä siis muutaman kymménen metriä takasin päin. Paljon siinä oli kalaa, en tajuu miten olin paikan ohi päässyt.

Noeise mitään. Ylöstulleet eiwät kyllä olleet mitenkään selkeesti suurempeja kuin muualtakaan. Jäken Kinnarin lätäkön tän wuoden suurimmat pituudet pitiwät wielä paikkansa. Mut sit tuntui wawassa wähän painawampaa tawaraa. Uskalsin menettämisen uhallakin hieman leikitellä ku se tuntu niin mukawalta ja annoin hemmon melskata suutarille tuttuun tapaan siksakkia eestaas kunnes oli aika katsastaa mikä on koko.

No tän wuoden pisin 26 centtimetrinen suutari.

Jo wedessä sen ties et ei oo ruutana. Toimii eri tawalla. Jatkoin wielä wähän aikaa onkiskelua kun suht kiwan kokosta ruutanaa rupes löytyyn. No wiimein nous centin pitempi ku tänä wuonna Kinnarin lätäkön pisin, eli Jokelasta 16 centtimetrin pituinen,

Siihen oli hywä lopettaa. Sanotaan et kaalstus on kiwaa, mut kyl tuli moneen kertaan niiden minuuttejen aikana minkä Jokelan "kalaparatiisissa" kulutin aikaani et onx täs mitään mieltä kiusata näit pienejä kauneita luonnon luomeja ilman mitään muuta tarkotusta ku oma huwitus. Ja eikä se ihan oikeesti koko aikasti etes huwittanu repii joskus piukassakiin oleweja koukkuja kitusista nii et weri pursus ja oli pakko tappaa. Mietin kyl wahwasti uuwestaan et lähenkö enää muuta ku wirpan kans ja maissipötkö pohjaan odottaan niitä isompeja joita sielä kyl tiedetään olewan. MUTTA, usko TUUSULANMEREEN ja sen kiloisiin (ja ykikiii) suutareihin säilyy wahwana. Elokuu on hywää metsästysaikaa.

No sit piti lähtee ostaan ewäitä mahdollista Markun kanssa tehtäwää Hesan ilta/alkuöö kalastusreisuuwa. Ja ruokkimaan rakkaan poikani Ville Johanneksen Manu marsu.No siitä toinen tarina (siis ilta/alkuööreissusta jos toteutui). Tämä oli täsä. KOOBEEIIÄMMÄ nous lukemaan 193,778.

juhannusaaton 2011 kalastuxet

aamusella kuuwen maissa awailin silmejäni suitessani diwaanillä löhötessä ja huomasin iloxeni, että aurinko Jäkessä pääsi paistamaan pilwejen lomasta ihan perille maanpinnalle asti. Tästä ilahtuneena päätin lähteä Hesan rantsuille katsastamaan josko sieltä löytys tapahtumeja, Seittemän aikaan pääsin läxeen hakeen rakkaan poikani Ville Johanneksen Obeliskiä, jonka hän oli ilahduttawasti luwannut juhannuspäiweixi käyttööni. Mitä lähemmäs Hesaa pääsin sitä enempi pilwet peittiwät aurinkon näkywistä. No eihän se mikään hoono fisustamiskeli oo, pilwinen sää. No määränpäässä puhalsi mereltä melkoisen nawakka tuuli. No ei sekään mitää, keinuttaishan allookko syöttiä huokuttelewasti tawoiteltawejen saaleiden kuonon edessä. Näin luulin. Siinä kyllä pelipaikalla sai katella ihan riiitäwän kauan pelkkää kohon keinumista aallokossa ilman mitää merkkiä wedenalaisesta elämästä. Joo. Mielenkiintoista. No koskaan ei tiedä mitä ihan heti kohta woi tapahtua.

Ja tapahtuhan sitä sit ku se tapahtumisen aika oli. Kohoo wietiin weden alle lujaa ja kowaa. Kerkes pois näkywistäkii ku yllättyneenä moisesta tapahtumasta olin niin nukahduxissa. Meinasin olla tajuumatta nostaa wawan awulla kohon ja mahdollisen saaliin ylös. Ja sieltä se sit kuitenkii nousi.

Just tollasta mä olin koko kesän halunnukkii.

No sitku oli eka saatu ylös no tulihan sietä sitten onnex muutakin ettei komee kolmonen ainoox jääny.

Siinä noin puolentoista tunnin tuulisään onkiskelun tulos.

Lähin muuten sitte wex.

Siinä lähistöllä oli  (ja on wieläkin) yx kivisimppumesta josta öiseen aikaan oon joka kerta simppuni löytänyt ja nostanut maihinkii. Päätin käwästä siellä. Jotenkin oon skeptinen ton kivisimpun päiwällä saannin mahixiin, waikka monet owat niitä sanoneet päiwällä saaneensa. En kyseenalaista heidän sanojaaan. Pitäsköhän lukee Warhimon ohje SKESin siwuilta. On kuulemma siellä. Enoo waaa ehtiny lukasta.

Oon kyllä itekkii wiime kesänä löytäny ja saanukkii pyywystettyä kivisimppuja keksellä aurinkoista ja hieman tuulista iltapäiwää. Se oli wiime kesänä Sysmässä kun olin yhen järven rannoilla ihan muusta syystä ku fisustamassa. Ei ollu mitään kamixii fisustamiseen mukana. Oli kuiteki sen werta hywän näköinen kiwikkoinen ranta et rupesin kääntelemään kiwejä kivennuoliaisen löytämisen toiwossa. Noei löytyny. Löyty kivisimppuja ja mateen poikaseja. Mut ne oli kyl niin siel kiwen suojassa lähes keskellä et en tiiä miten ne sielt olis syöttiin syöxyny. No kait ne olis. No kuiteskii hemmot jäi kököttämään paikalleen kun olin kiwen nóstanut heidän päältään pois ja siitä kädellä hätistäen oli melko helppo saada ne uimaan pahwimukiin, No se siitä.

Ei ollu nytkään lirkkimiswälineitä mukana, mut onnex ohutta siimaa, pientä koukkuu ja painoja oli.

Loput löyty taas luonnosta; nimittäin wapa. Kuiwahtanu männyn oxan pätkä.

                 Tommone metrin halko löyty

Siinä jonkin aikaa (mielestäni ikuisuuden waik fisustamassa ollessa aika kuluu yleensä tosi nopiaan) pudottelin syöttiäni mielestäni jokaiseen mahdolliseen kiwenkoloon ja kiwejen reunoille jos siinä oli kiwen alle mentäwä rako. Mutta ei. Yx ainoo, arwatkaa mikä, no kolmipiikki oli sen werta kiinnostunu syötistäni et oli hetekne kiinni rimpuilemassa. Oli aika jatkaa matkaa. Mielessä oli wielä tässä waiheessa illan pimentyessä sen werta mitä se ny pimenee tulla uudestaan. Pimeäkalastusta warten suuntasin matkani seuraawaan kohteeseen ihan tsekataxeni miltä tilanne waikuttaa.

Ja tosi hywältähän se waikutti. Wesi ei liian sameaa etteikö fisuja kirkkaalla walolla näkis, wirtaus ei liaan kowaa, pieniä lampareita wirran wieressä ja suwannon reuna wirraton. Hywä paikka palata "pimeellä". No mitään palannnu sinä  iltana, minnekään, siis kalastaan, nukuin.

Auto ku oli käytössa käwin wielä katsastamassa yhen töröpaikan mihin ei nii helposti jaxa pöyräillä ku Sipoontien sillan alle. Ja olihan siellä töröt hereillä ja ottihaluiseja. Tein Myllylät, alle minuutin eka törö kätösessäni, waan ei mikään hirmu, mut  kaunis.

Ja syöntiä riitti, kowin agressiiwisilta waikuttiwat höykkäyxet, kohoo wietiin tosi wauhdilla, mut useimmiten nostossa ei tuntunut ketään kiinni syötisssä. Hienoja ilmalentoa näkyi myös tawallista enemmän, uimahyppykilpailussa alastulo olis kyllä werottanu pisteitä, useimmiten tuliwatten kyljelleen weteen. Syyxi huonoon tarttumisprosentiin epäilen koukkuni pintä kokoa, nro 12, taikka sit waan niitten siinä kohtaa olewejen lastenkerholaisten pientä kokoa. Oli yx walwojakiin 122 millin mittanen nälkäsenä. Waan sit oli pakko lähtee kauppaan, ostaan äidilleni palvelutalon jääkaappiin syötäwää ja muutenkii hetelmää ja muuta herkkuwa,  tyttäreni Veera Pauliinan 16-wuotiaan Nellin kissan ruokkimisen aikakin oli ja myös poikani Ville Johanneksen Manu marsun ruokinnnan aika.

KEKÄ EI KUULU JOUKKOON ?