wisiitti Hesaan (taas)

lauwantaina 16.6. Roope kysäs Markkuu ja meitsii kanssaan kalastamaan. Markku oli  alkupäiwän koirawahtina ja meitsillä oli äidin Siunaustilaisuus puolilta päiwin ja sen jälkeen pienimuotoinen muistotilaisuus joten wastasimme Roopelle et iltapäiwällä Hesaan ehittäis, ei muille paikkakunnille pitkää keikkaa. Hywää teki päästä harrastuxen pariin. Suwannolle sowittiin ite kukasenkii hinaawansa ahterinsa kuhan kerkiää. Siel sit jatkosuunnitelmat.

Kuuwentoista aikaan olin jo laskemassa aamulla Jäken kirpixeltä ostamaani "hyttyshattua" jonka ajattelin olewan mainio pikkukalasumppu kun kuulin wierestäni tutulla äänellä huikatun terwehdyxen. No Roopehan se siinä  "walepuwussa" kun en ollu hemmoo tullessani tunnistanu. No siinä samalla ku turistiin ni kans kalasteltiin, meitsi lähinnä jallitteli koukun pienentämisen jälkeen salakoita sumppuun nakeriassyöteix (jos waika nakeriasmettälle möyhemmiin jaxais lähtee walwoon jonnekii,ei kuitenkaa sinä öönä). Roope wisko siiman pääs toutsejen pläjäysten perään jonnin moista erilaista syötettä mut ei ollu toutsi taikka kuha otillaan. Jotain kalaa matoseen tarttu. No sit noin tunnin päästä kilautin Markulle et joko koira (tai siis uus wahti) päästää hänet liikenteeseen. No iha koht oli pääsemässä. Kerroin Roopen kans ajo-ohjeen päättämäämme uuteen yrittelykohteeseen ku Suwanto ei miekkasärkeekää ollu tulwillaan. Tai ainaskii pystteli hywin jemmassa. Jaeiku menox.

Hesan kalastelupaikkoja tuntewat warmaan tunnistawat mihin seuraawax siirryttiin yrittään toiwottawasti hiukka kookkaampaa särjen sukuista kohdekalaa. Siinä oli sit maissii pohjassa tarjolla hälykilikalikellolla wawan päässä ilmottelemasa mahdollisesta tärpistä ja sit muute waa koho-onkella kalasteltiin. Wälillä kilisi ja maissejakii häwisi waa ei tarttunu kii eikä warmaankaa ollu kohdekala waan joku sorva tai ite särke, tai joku muu. Ite sain yhen apon, Roope nosteli enemmänkii lajeja ja useempejakii yxilöitä. Waan kyl siitä sit taas jonki ajan kuluttua teki mieli tehä pieni siirtymätaiwal "paremman" saaliin toiwossa. Kamat kantoon siis.

"Hiukka" aawemmeille rantsuille wirityxet kuntoon. Ite kukanenkii omejen mieltymysten mukaan matoo/maissii lähelle tai kauwemmas rantsuwiiwasta. Ja tääl sit oli kuulkaas (tai siis lukekaas) fisuu iha waltaweja määrejä. Ja iha näkywissä. Ne kyl oli nii tosi wikkeleitä liikkeissään ettei niit pystyny tunnistaan ku ne kuhisi iha siin rantsus wiien centin sywyses wedes. No arweluja kyl oli. Roope onnex päästi meitit sit tuskastamme ja onnistu koukkaan näkösälle pari näytekappaletta.

Salakoita kutuhommeleissa. Maiti waa pursus meitsinkii yhelt haawiimalt koiraspuoliselta hemmolta ku wähä kädessä puristeli. Ja pää oli näilläkii kyhmyillä. Kait se o jotenkii särkikaloilla luonteenomaista tai joku sukuwika, emmä tiiä.

Oliha sil sit kyl muutaki lajii ku waa salkoita, ainaskii yhen kiisken sain ylös wedestä. Kuweja ei oo muista lajeista/saaleista omalta kohaltani. Ja yleensä kyl aikasti paljo näpsin kuweja reisuilla, muustakii ku kaloista. Luonto on aiwan waltawan hieno walokuwauskohde. Ja kalaan ku lähtee ni pakosti joutuu luontoon (waik keskelle Hesaa) mis löytyy kuwauskohteita ku waa wähänkää tsikailee ympärilleen.
No sinä pänä ei tainnu kekää meistä saada mitään erityisen mainittawaa ylös wedestä. Melko aikaseen, ihan liian aikaseen luowutettiin sillä x:aa. En ny enää muista syytä. Mut lieneekö toi ny nii kauheen tärkeetä. Yritettiin kuitenkii ja sain taas ola mukawassa seurassa mukawan harrastuxen parissa. Kiitos siitä Roope ja Markku.

nou turpalahnakarppi

pe 14.6.2012 51 wee ja yx päiwä nuorehkona miehenä päätin ylläri ylläri wiettää aikaa (ilman suureja saalistoiweita) kalastellen suhteellisen lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Aamupäiwällä antauduin Lemmenlaakson lumoihin, exyin paikkaan jossa en aiemmin ollutkaan aikuisikäisenä kalastellut. Pikkupenskana tunnettiin ja koluttiin jokiosuus Haarajoen myllyltä Sipoontien sillalle joka milliltä. Waan nyt yli kolkyt wuotta on tehny tehtäwänsä ja sitä pääsee "palaileen" iha uuwen näköiseille paikoille. Paikka näytti iha suht koht lupaawalta.

Tosa alakuwan kohilla heiluttelin wiien metrin keppiäni ylä- ja alawirtaan ja kohallakii ja yritin alkuun harwaxeltaan pintoweja kaloja saada hywäxymään tarjottuu matokuorrutettuu koukkuu waan ei olleet kowin innostuneita mun aatoxeista. Joskus käwiwät superhyperherkäxi tasapainotettuu kohookin pinnassa tönäsemässsä waan ei alempana tapahtunu toiwottuu äxönii elikkkä suu auki koukku sisuxiin hotasemaan. Siiinä waiheesa ku pintomiset lisäänty melkosesti uskoin et ei woi olla turpa merkkiset särkikalat tolleen parwesa pelehtimäs. Ja se turpa ny oli niinku ykköstoiweena saaha maihitettuu. Tai ISO törö, Gobio Gobio

No lopulta koho sai melkosta kyytiwä ja toiwe paikkaan exyneestä turpaturbosta wirisi jälleen. Waan ku ei ni ei. No tulihan sieltä enstex hieman ihmetystä herättäwä selkeesti kalaa (MÄÄRITELMÄ) muistuttawa otus. Hetken funtsattuani ja eri waihtoehdot pois suljettuani dumasin hemmon ylensyöneexi pullamössö salakaxi. Wai olisko kutujuttu elikkä mätiä wielä mahansa pullollaan. Enmpä jaxanu selwittää. Kuitenkii tän kesän pisein satawiiskytäkolme millii pitkä, jee, KOOBIMMI kaswaa kohisten.

Sit tapahtu paikan waihto, olishan sitä woinu antaa salakoiden kiusotella itteensä muten olu ny silä tuulela. Seuraawax meninkii melko lähelle paikkaa mistä parina wiime kesänä oon ite saanu ja tiedän monen muunkii saaneen turpaa ja isoja. Siin ei kauwaa aikaa menny ku muutaman wirran mukana liu´utuxen jälkeen koukkumatoyhistelmä jumittu sameen weden takii näkömättömään esteeseen melkosen tiukasti eikä suostunu sielt irtoomaan. Siima katki. Sen siitä saa kuo laiska pee eikä wiiti tehä hiekonmpaa peruketta koukulle ja painoile ni jäi shit kohokii samas sinne ihanasti näkösälle heilumaan wirtaan. Läxin kotio. Illalla oli tiedossa Hesan keikka Markun kans.

No kahexantoist aikaan lähettiin Markun kans Jäkestä kohti Hesaa ja funtsattiin et mitä iha oikeesti tehtäs. Alustawasti suunnitelmis oli iltatäplissyönnin testaus ja sit karppausta. No matkalla tuli puheex tänä wuonna saadut kalalajit ja Markulta sattu puuttuun semmmonen melko waikeesti (monelle) tawoitettawa laji ku lahna. Siispä Laruun tutulle lahnalaiturille joka ei oo muistaaxemme koskaan ikuna pettäny. Siispä PASKAHARA-(lue KALASTUSlehti Numero2/12, siwu 17) molemmilla pyyntöön ja odotusta. Ja odottaa sai, meitsi käyttti hälykikikalikelloo ja se muutamaan x:aan helähteli ja taas hiljeni. Wastanykäsyllä ei tarttunu mitää ja ku hiljenemisen jälkeen jonku ajan kuluttuu päättii tarkistaa matotilanteen ni sielt tuli tyytywäisen näköne pikku appo jolla koukku matosen kans oli arwatkaa missä asti. Tyytywäisenä jääny paikalleen nököttään ku massu iha täynnä. Joo, Markku taasen katteli tärppejä herkän wapansa kärestä ja tais syöttää waa matoseja öttiäiseille saamatta mitää wastalahjotusta. Elikkä nou lahna. No ei se kaikille antauwu, edes jossain kisoissa. Ja tos wikas lausahduxes ei sit oo mitää winoilun häiwääkää waan muistuu hymy huulilla erään blogitextin lahnamuisteloita kirjotuxet. Tämmöst tää kalastelu o, ei aina natsaa.

Elikkä laiwasatamaan, täplixet kohteena. Meitsi pohjalitka peliin ja samalla kohowiritys pohjan tuntumaan. Markku wippas pohjalitkansa melkein Klippanin rantsuun ja jäi odotteleen siitä paikasta melko satawarmaa lahnafongoo. Ja koho-onkeilla täplistä tai muuta. Mut hiljasta oli, kowin hiljasta. No witsin wääntämisexhän se tietty meni, niinku aina, oli kala otillaan tai ei. Meitsi ekana tais saaha kohon alta semmosen wiis centtisen täplixen pitkän odotuxen jälkeen, No sit Markun laiwawäylällä olewaan koukkuun tarttu jotain. Lähenmpänä todettiin, jee, puuttuwa lahna tältä wuodeltä tulee. "Tarwitaax haawii ?" kysyin, soli muutaman metrin pässsä. Siis haawi. "Onse nii pieni ettei tarwii" todettiin molemmat, ja Markku nostamaan wawalla ja lahna päätti sukeltaa takas, Jippijaijei. Kait siinkii jotain witsii wäännettin. Noeiku takas pyyntö samaan paikkaan, on siel toisiikii, waan ei  ollu, yx pasuri tuli lisää. Ja särki altaasta. Meitsi tais saaha wiitisen täplistä ja saman werran pikku appoo, Misä ne oikeen täplixet luuras sil hetkel ?. Wiime kesänä iha sama millon käwi, oli keli mikä tahansa ni kymmenejä tokkoja nous joka keikal, ja pitkin kesää, sysxyyn saakka. Marraskuussa wikat. Outo juttu.


Siispä karppaamaan. Iha kalastajejen harmix owat rakentaneet sen Arabian rannan nii täyteen et waikeet o saada auto säädyllisen kamisten kantomatkan etäisyydelle aiotusta karppejen rantauttamispaikasta. No sinne kuitenki päästiin ja pyyntöö weteen. Pohjalle maissii koukussa ja koho-onkeen maissii tai matoo. Kyl siinä  muutaman tunnin aikana selwejä tärppeja tuli niihin pohjamaisseihin mut ei wamaankaan kyl ollu karppei, kai. Jotain muita pikkusärkikaloja jotka käwi hakemas
maissit pois.











Illan pimetessä oli mukawa pistää hälykilikalikellojen walot luomaan tunnelmaa.


Illan sana oli iha ehottomasti kiiske, eka ylös saatu aiheutti hetken aikaa ihmetystä solakalla olemuxellaan. Nää tuli siis matosella, koho-onkee käyttäen, ei pohjamaissilla SUOM HUOM !

Mut ei sit enää ku niit kymmenkunta oli noussu ylös, muutameja solakoita ja muut normipullukoita, kiiskejä kaikki, ei hybridejä joukossa. Sen werta hämärää oli et walosta oli apuwa. Ilman waloo ei ois nähny kiwejen päällä, siwustoilla, koloseissa wilistäwejä mutuja ja piikkikaloja. Markku siinä melkein illan, siis aamuöön wiime hetkeillä ennen kotiutumista onnistu nappaan yhen, hienon wiiskytäkax millisen kybäpiikin.

Joo, todettiin, ei ehkä ihan tullu sitä mitä alux hajettiin mut kiwaa oli taas ollut. Markulla oli sinä pänä (klo oli jo yli poolenöön) iltäpäiwä töitä, aamupäiwä onnex wapaata, ni päätimmä lähtee pieneille unosille omeihin koteihimme. Mut uusix otetaan, jossain muodossa, ei ehkä tarkasti tätä reissuwa uusien.

On se waa nii kiwaa, kalastus.

arkoja öttimöttiäisejä

tiistaina 12. kesäkuuta 2012 olin illalla nukahtanut jo jostain syystä ( wämysynyt wissii ollut) ennen kahtakytäyhtä ja näjeskelin hienoja uneja ku nynnyni soittoääni tunkeutui tajuntaani. Enstex aattelin et prkl antaa soija, en wastaa. Nynny ny sattu oleen (kuten aina) kädenojennuxen pääsä ja katsoin kuitenkii kekä kehtaa herättää. No hitto, Jarkko J. Tapio näky olewan yhteydenottoa yrittelemässä. Siispä wastasin koska tiesin hänen olewan Norjassa muutaman muun tuntemani kalastelijan kanssa. Jospa jotain erikoista on jo reisun alkutaipaleella  tapahtunu ku yhentoista aikaan (Norjasa klo o wast kybä) soitellaan. No Jerryn tawan mukaan jutustelu alko näin; "Tulit Wesa just mieleen ku ollaan onkimassa niitä puna-ahvenoita just niillä kallioilla missä teit sen komeen monen metrin sukelluxen ja (myöhempi Suomes tehty tiaknoosi) rewäytit wasemman jalkasi nivelsiteet." No joo, tuli siin muutakii juttuu mut oli siin joukosa yx iha kalastuxeen liittywä kymysyskii joka selwitettiin. Toiwottelin kireet siimat koko porukalle ja aattelin puhelun loputtua et mitäs ny.

Ei yhtää nukuttanu, olo oli iha ku pienten päiwäunosten jälkeen, töllön ja sieltä ulospuskewejen ohjelmejen tai jonku jo nähdyn himanassa olewan leffan kelaamine DVDeeltä ei myöskää oikee innostanu, Siispä kalaan. Ei ollu pimeetä, mut ajattelin et ehkä hiukka pimenee joten eräälle ei liian kaukana olewalle koskelle katsomaan onko elämää hawaittawissa. Olin kyl iha muutameja päiwejä sit käyny koskella päiwäsaikaan ja todennu et liikaa wettä wirtaa ja parhaat ottipaikat wielä weden peitossa. Silti jokin ( waistoko ?) sai mut suuntaamaan Punton kokan rallipoluille nelipyöräluisua mutkisa tyhjällä tiellä ja ilman hawereitä parkkiin.

Otsalamppu päähän, lirkkiwarusteet kantoon (myös warafikkari) ja ryntäys rymisten ryteikön läpi kosken ja suwannon yhdyntäkohtaan ja tarkkailemaan kiwejen wälistä öttiäisejä.

Ja olihan niitä, ylläri ylläri, näkywissä öttimöttiäisejä elikkä kivennuoliaseja. Onnex läxin. Syxymmällä ei näin walosalla näitä kaloja täs paikas näwy. Ne tulee näkösälle wast ku o iha säkkipäässäpimeetä. Ja oli nää hemmot nyte paljo arenmpeja ku pimeenä aikana waikka samaa otsalamppuu oon käyttäny niitä metästäessä. No aina joukossa löytyy kuitenkii yx yhteistyöhalunen eikä siinä parin pakoon karkuun lähteneen jälkeen kauwaa menny ku eka oli koukutettu.

Muutamejen koukutusten jälkeen aattelin ottaa kamerallani näistäki wekkuleista kuweja omassa elementissään mut sei ollukaa nii helppoo ku tokkojen kans. Kyl nää kiltisti walokeilassa tai sen ulkoreunalla ootteli paikallaan mutku kameran työns weden alle ja lähemmäs ni tuloxena oli wilahdus pakenewasta nuoliaisesta ja paon jälkeen jäljelle jääny pohjamateriaalin aiheuttama näkywyyden estämä pilwi. Lisäx wesi oli monissa paikoissa aika sameeta, ehkä jo omasta käwelystäni alueella johtuen. Ja lewää kiwissä runsaasti, hywejä jemmamestoja. Mut onnex ku yhestä paikkaa sai kalan ylös ja hetken kuluttuu tuli takas ni siinhän oli jo toinen paikallansa. Niitä ilmesty niinku iha koko ajan samoille mestoille. No täs ny yx kuwatus kuitenkii.

Pienet kolme- neljäcemttiset oli lähes kaikki iha wauhkoja ku niille pisti pikkuruisen matopalasen 32 koukussa nenän eteen. Kyl ne nopsaan löytää kolosen mihi liwahtaa. No mikäs o löytäessä ku neo nii skideja ja kiwejä joka puolella ympärillä. "Normi"kappaleet n. kasicenttiset oli hiukka rauhallisempeja ja niitä saikin sit muutameja ylöskii. No onnistu parin lapsukaisenkii koukutus. Ku näitä "normeja" aikansa metästää ni aina samaan tapaan syke nousee ku wirrasta yllättäin tulee näkywille pari/kolme x:aa suurempi pää walokeilaan ja jatkaa lähestymistään. Siinä ehtii tulla mieleen et woix niin pieni 26/32 nro koukku pitää noston aikasessa rawistuxessa. Käyttämäni 0,04 mm kuitusiima ei teetä (kait) ylläreitä ja petä. Tälläkin reisula taas se yx ISO tuli ja antoi kiwan adrenaliinipiikin. Eikä epäröinyt hetkeekään saadessaan syötin suunsa eteen waan imaisi sen ahneesti ja noston jälkeen oli aika JIPIIin. Kädessä melkein oma enkka.

Siinähän se aika kulu taas nii kiwasti etei huomannukkaa ajan kulua enneku korwat rekisteröi weden "pauhun" ylitse herääwejen lintujen iloista laulantaa. Kas kummaa, kello oli jo wähä yli kolme. Nyt jo silmätkii rekisteröi lisääntyneen waloisuuden. Lähes päiwä. Ja silti hajanaiseja hawaintoja nuoliaisista. Mut ei, nyt sai riittää. Kotiin pienillle "päikkäreille" ennen päiwän pakolliseja toimintoja. Hieno reisu, jälleen x:n.

 Kiitos Jarkko J. Tapio herätyxestä ja kireitä sinne Norjaan, koko porukalle.

Alla 119 ja 33 milliset yön äärihemmot (tais se 33 tullakii tän kuwan oton jälkeen wiel)

Ai nii, yx juttu wielä. Päiwällä oli asiaa Janille Raisioon. Oli Norjasta soitettu hällekii. Samoihin aikoihin. Kysäs et arwaaatko kekä soitti. "Jesse" wastasin. Just oikein. Äijät ei ollu ottanu meitsii wakawasti. Piti warmistaa. Woi himputti äijejä ;-)

suhailua sulkavointiin Siurolle

no heti enstex ja tähän alkuun paljastettakoon et toi termi sulkavointi o aboriginaali Siurolaisen Pulakan Jukan keximä termi kaikelle epätoiwoiselle yrityxelle saata sulkava merkkinen kala koukutettuwa. Suhailu taasen on sen jälkeen esille tullut kalastuxeen liittywä termi pe 8.2.2012 tapahtuneen sulkavoinnin jälkeen, sekin muiden ku meitsin ideoima. No joo, jo muinaiset foinikialaiset ...  taieiny sentään, wähä suorenmpaan asian ytimeen. Mut  wähä mutkan kautta kuitenkii. Markulla oli ko. pe pänä töiasiaa Riihimäen erämessuille ja Nokialle Siuroon. Ja ystäwällisesti pyysi hän meitsin mukaan matkaseurax ja kalasteluseurax kans ku siihe aikaa tiettäwästi oli jäämäsä.

No eka mutka ennen sulkavointia tapahtu Keravanjoella kun käwimme Markulle noukkimassa tiedossa olewasta HotSpotista hänelle pikkunahkiaisen. Tämä pikku on sen hemmon kohalla iha oikee etuliite sen kyseisen ympyräsuisen kohalla. Markku itse paljastakoon tämä hemmon "pituuden" jos haluaa. Sieltä käwäsy Erämessuilla ja sen jälkeen kohti warsinaista päiwän kohdetta, sulkavaa. Päiviltä (kalastusopastusta) olimme vuokranneeet suotuwenhon käyttöömme sixi päiwää. Markulla oli myös sowittu haastattelu paikallisen waltawan lewikin saaneen paikallislehden toimittajan (siis lehdellä lewikki waltawa, toimittajasta en osaa sanoa) kans. No ennen sitä ehdimme tönästä wenhon wesille ja lähtee yritteleen sulkavan koukutusta Knuutilan Kartanon rantawesistä.









Wiime x:sta oli jo kailatkin tönässeet huippunsa weden päälle näkywille, joten eiku siitä siis waan rajakohdasta, siis kaislikon ja awoweden, matoa pyyntöön.





No siitä het kohta löysimme hienosti toiweita loppupäiwälle wirittelewän paikan josta nousi eka saaliskalamme, oikeeta sukuu, mut wäärä laji, särke. Mut olihan sentään upeen wäriset silimät, kuten kaikilla möyhemmiikii nousseilla särjeillä.






















Jossain waiheessa huomasimme hieman exyneen oloisen miesyxilön haahuilewan wenerannassa, no toki Markku oli ilmoittanut mistä meidät löytää, sixi jäimmekin warsin lähelle wenhon kotisatamaa, Siispä tauko kalastuxeen ja Markku lajikalastuxen saloista ja hienouxeista haastelemaan toimittajan kans. Kysäs toimittaja jotain meitsiltäkii ja yritin warowaisen kommenttini siihen antaa paljastamatta liikoja.

Toimittajan saatua tarpeexi aineistoa juttunsa wääntöön ja julkasuun jatkoimme Markun kans sulkavointiamme (ai mite hieno kalastelutermi, tänxit Jukka) Knuutilan kartanon rantamisssa. Waan hywin pian huomasimme et meitä kyl Kulowesi yritti pissittää ja oikeeen raskaalla ja isolla kätösellä. Nimittäin ku weden pinnan ylle ulottuwat kaislankäret loppuiwat niin siitä kohti ei suinkaan alkanut mielestämme onkimiseen soweltuwa kohta. Kirkkaaseen weteen polarisoiwat karjalaiset päässä katsoessa huomattiin et siel oli wiel ainaskii parinkymmene metrin lewynen wetenalane wiitakko jotain pystyssä törröttäwejä heinän pätkejä nii tiheessä ettei niitten wäliin mitenkää pystyny saamaan matoo pyyntöön. Taino jos olis waa antanu matokuorrutetun koukun jääähä makoilemaan niitten päälle ni olisko joku kala uinu sen siitä nappaamaan. No sitä jossain paikassa ekax erehdyxessä kokeiltiin jonkin aikaa mutku ei mitään tapahtunu ja tarkemmin tsiikailtiin tilannetta ni huomattiin em. kaamea wetenalane tila. Aukkopaikkaa etittiin Markku-moottorin awulla ja jostain löytykii waa ei muuta ku kai pari särkee saaliina lisää.

Waan ei ei ei, ei ollu sulkavaa syönnillään niillä tietämillä, Knuutilan Kartanon rantawesissä. Päätimme siis siirtyä melko lähellä olewan saaren rantaheinikon läheisyyteen katsastamaan tilannetta. Jännityxellä matkalla mietimme miten siellä heinikon kätköissä kiwikkoon pesänsä rankentanut joutsenpariskunta meidät wastaanottaisi wai ajaisiko tiehemme. Wiime x:lla ei wielä poikaseja ollut joten silloin ei aihutunut mitään sisällissotaa. Eikä nytkään. Joutsenoita ei näkynyt. Eikä sulkaveja. Ylläri ylläri.

Keli oli komia , siispä päätimme siirtyä lähelle paikkaa josta Jukka wieraanwaraisena wiime wierailullamme rokasti sulkavan selästä Räsäsen seiskalusikalla. Elikkä rautatiesillan Kuloveden puolelle, juuri  erikoiskalastuslupa-alueen rajalle, käyttäen mato-onkinnan mahdollistamaa jokamiehenjanaisenoikeutta.
Siinä met ennenkii ollaan oltu ankkurissa. Linnuntietä noin kolkytmetrii paikkaan jossa todistimme liwenä sulkava merkkisen taruolennon olemassaolon, ja wieläkin kirwelewällä tawalla. No se siitä.















Siinä paikassa järkeilimme sulkavan myös oleilevan kun penkereen toisele puolellakii niitä on hawaittu ja saatu, muutki ku Jukka. Waan ku siel ei saa matoo käyttää ja rokastaa ei saa, ja jos ny yrittäiskii tai wahinkos tuliskii toutailun (taas Jukan keximä kalastelutermi) oheistuotteena ni lajipisteex ei me sitä kuitenkaa hywäxyttäis. Elikkä siitä waa oli yritettäwä. Myös kuwan oikeessa kulmassa olewasta paikasta. No ainoo kala tais olla appo jonka pysäkki anto.

Jukan kans oltiin pariin x:aan oltu nynnyilty (taasko uus termi kännykällä soittamiseen) waan ei oltu ihan tarkkaan kerrottu mis ollaan ja minne mennään, waan on hän sen werta tiedonhaluinen ;-), eo onnas meitit pongaamaan yhelt onkipaikaltamme ja Facebookiinkii pläjäyttämään

Siell wenhossa kaakana kax sulkavointia harrastelewaa hönttiä.

Lopulta tuli jälleen x:n aika todeta sulkavoinnin olewan tuloxetonta ja toiwotonta puuhaa. Siispä kokka kohti wenhon ylöswetopaikkaa ja KoskiBaariin hywin ansaitulle munkkikahweelle. Todettiin et ei enää paukut riitä toutailuun/kuhailuun waik Jukka just oli saanu mittakuhan woimalan alta. Jätimmä luwat loppupäiwälle ostamatta ja wiiihdytimme KoskiBaarissa istuskeleweja ihmisejä. Joukossansa yleensä muita wiihdyttäwä Matti Esko. Suut ympyriäisenä (kuten Markun aamulla pyytämällä pikku pikunahkiaisella) ihmetteliwät ku kax aikusta (?) miestä hihittelewät kippurassa pöydän/kahwikupposen ääressä suunpielet sokerisina. Ruwettiin waan nimittäin muistelemaan kaikkeja Siuron reissujamme ja mitkä onkaan olleet tuloxemme. Itkeäkään ei wiittiny niei woitu muuta ku hihitellä kalastelu"taidoillemme". Tällä x:aa kuus särkee ja yx appo. Eikä ennekää oo ollu mitenkää kellekää kehuttawaa saalista. Huh huh. Hihityttää nytkii ku tätä textii naputtelen. No näin se on hieno juttu. Kalastelun kuuluukii olla kiwaa ja muistojen myös. Käwästiin wiel Jukkaa moikkaamassa ja todentamassa "wäittämänsä" kuhan saanti. Jukka sentään saa kaloja. 

Jaeiku kotimatkalle ja baibai

SIURONKOSKI

lewoton päiwä

olihan tosi lewottomat jalat ke 6.6.2012, äijä ei osannu pysyy paikoillaan, ei sit millään. Jätetään pois lähes kaikki muu mikä ei liity kalastuxeen, siihe itselleni niin rakkaaseen harastuxeen ni mahdolliset lukijat pääsewät hiukka wähemmällä kärsimyxelä. No aamulla ekax ku olin aamuwierailun ja -kahween awustuxella päässy huippuwireeseen säntäsin "satakybätäpöwarmaan" töröpaikkaan Sipoontien sillan alle. No tulihan ny todistettuu se minkä oon monesti ja monelle sanonu. ei semmost paikkaa löywykkää, ei mistää paitti ehkä kaupan kalatiskiltä. Ja ei sieltäkään kaikkeja kalalajeja. Sillan alla, sen yläpuolen eikä alapuolen wirrassa näkyny yhtään mitää elonmerkkejä mistään kaloista. Tunnin werran jaxoin elätellä toiwoa ja liu´uttaa kohoa wirran mukana molemmilla rannoilla ja keskellä wirtaa ja siinä wälissäkii mut sit luowutin. Nou törö tai turpa, jälkimmäinenkii tuttu saalis samast paikkaa. Siispä wäliaika, kahwia ja pullaa, nou jatimatic.

Noei kauwaakaa ku olin kyselemässä tarkkoja spexejä kaweriltani hänen poikansa ja hänen löytämistään pikkunahkiaisten olinpaikasta. No koordinaatit tuli, jopa niin selkeet et meitsikii uskals lähtee niitten awustuxella jahtiin. Kiitos siitä wiel täälkii. Paikalle päästyäni heti ekalla yrittämällä onnas, sain kätöselleni luikertelemaan wikkelän kowasti koko ajan karkuun yrittäwän lieron.

Ja sen jälkeen muutaman lisää. Ei niistä kuitenkaan ruoka-annosta olis saanu aikaan ni jätin muut rauhaan. Ei ahnehdita. Omituinen otus. No eihan se ookkaa kala, waan ympyräsuinen.

No taas pari tuntii sain kulutettuu jotain muuta tehren ja kas kummaa, mistäs mä sen jälkeen itteni taas löysinkään

No samalt töröpaikalt missä olin jo aamusella käyny, en waa suostunu uskoon et niitä ei wiel siinä paikassa oo. Onnex en uskonu aamun kokemuxiin. Kyl ne warmaan oli siel aamullakii olleet waan waa suut kii. Nyt heti ku koho oli muutaman metrin wirran mukana kellunu sitä wietiiin selkeesti pohjakosketuxesta erottuwalla tawalla weden alle. Ja tuloxena pienehkö törö walokuwattawana.

Seuraawa kalakii oli särkikala, waan ei törö. On se merkillistä miten meitsinkii aiwot woi sinä lyhyenä aikana minkä kesti kalan nousemisesta ylös wedestä ja saatuani sen käteeni rekisteröidä monta asiaa; ekax et jee turpa, ja samalla muistin Janin blogitextin http://fish-species-hunter.blogspot.fi/2012/06/30-smashed.html ja sen jälkeen ennen ku kala oli kädessäni ettei se ookkaa turpa waa särki. Ainaski näin jälkikäteen muistan just näin käyneen. No siihen loppu sit kalan tulo. Pari pientä töröö putos takas weteen kesken ilmalennon ja jätin taas paikan rauhaan. Wielä palataan.


Waan lewottomuus ei wieläkään hellittänyt ja aloilleen ei pystynyt asettumaan, siispä kohta kohti seuraawaa kohdetta

Ja se oli lampi nimeltä Rutikka joka kuhisee piikkimonneja ja on siel kans ruutanaakii waik enoo ite niitä sielt koskaa onnistunu saaamaan. No onhan mulla Jäkessä Kinnarin lätäkkö niitä warten :D. Siinä ei kauwaa ns. nokka tuhissu, ehkä wiitisen mintsaa ku eka monni antautui ja oli kätöselläni.

Sieltä niitä nousee, ruohojen ja "awoweden" rajasta ja ruohojen keskeltäkii, ite hyllywällä lammenrannalla warpaita kastellen jos waa nii haluu tehä, siis kastella warpaita. Kait ny jokainen niitä monneja haluu nostella jos x:n onkelle o lähteny. Meitsi ainaskii haluu, siis nostella kaloja.














Onne waa joteenkii jännejä otuxeja noi monnit. Neku lähtee kiskomaan kohoo weden pinnan alapuoliseen maailmaansa ja ku niitä rupee nostaan ylös ni alux tuntuu siltä ku niitä joku pohjaimu koittais pitää paikallaan ja sit ne irtoo wähä ku skummapullon korkki ja ne poksahtaa ku raketti ylös wedestä. No riippuu ja roikkuu tietty kait siitä kuinka lujasti wastaiskun ite kukanenkii tekee. Meistsi nykäs yhen x:n liika kowasti ku koho yllättäin uppos. No se kala irtos ennen pintaan tuloo ja kohosiimapainokoukkuyhistelmäni lennähti takanani oleskelewan (tahallaan siirty) männyn oxistoon eikä suostunu sielt turwapaikastaan enää poistumaan waan pakotti siiman katkeemaan. Siihen loppu kalastelut ku waratarwikkeisto oli Puntosa enkä wiittiny enää uuseja wirityxejä tehä sille päiwälle. Mut eipä siinä mitää hätää. Eiku kotia kohti ja kokemusta rikkaampana. Taidan ajan ja waratarpeiden kans palata takasinkii wiel ku oliwat sitä normikokoo kaikki wiis ylös saatua, kolmentoista centin luokkaa. Wiime kesän isoin oli melkein tuplasti pitempi mörökölli, paksu pirulaine pitkine wiiksikarwoineen, hienoja kaloja, nämäkin. Monnit.