Ulostaessani kamoja autosta huomasin jonkun olewan "majoittuneena" puskan toiselle puolelle. Sateenwarjo näky ja ihan ku joku ois nukkunu siinä wieressä ja osittain suojasaa. Wähä ihmettelin kun sataa tihuuttelikii mut ajaettelin silti uskaltaa nopeesti wiedä pakun parkkixelle ja jättää kamat siihen. No kun olin tulossa parkkixelta pois wastaan tuli kukas muu kuin Jarkko J. Tapio. Jarin ja Marcon kanssa oliwat tulleet karppi--/suutarionkelle. Jari oli tokassut kun käwin auton kans rantsus et aha, wenäläiset tuli kalaan. Eiwät pimeydessä tunnistaneet autoo eikä meitsii. No eihän siinä muuta ku rantsuun moikkaan miehejä ja laittamaan ankeriaspyyntöö kahen wawan woimin odottelemaan. Lisäx laiton heittokohon fosforitikulla ja koukkuun maissii suureja särkikaloja warten. Myös teleskooppiwawan wiritin samaan tarkoituxeen kun ne joskus uiwat aika rannassakii.
Woipi olla, että kirjottamassani tarinanpoikasessa woi olla tapahtumejen suhteen wäärä järjestys ku ei tullut otettua paljoo kuweja, mut älkää antako sen häiritä (niitä ketkä ny sattuu lukeen, ei se nimittäin ainakaan itteeni häiritse), pääkohdat haluan muistiini kirjata. Lisäx muutama öö hoonosti wäheillä uneilla muutenkii ku kalastuxen takii.
Onnex on kexitty wapoihinkin kiinnitettäwät pidikkeet joihin woi pistää fosforitikun et näkee minkä wawan kärki heiluu jos pimeeseen ööhön on useempii laittanu pyyntöön. Kuwat wähä heikohkoja mut sou wot, kait ne o tuttuja wärkkejä kaikille.
Huomasin kyl senkii täl resissul ku yx wapaan kiinnitetäwä osa katos hetkex et ite nois kilikelloiskii on paikka fosfosritikulle. Hieno hawainto.
Ilma oli sen werta kostee kun wälillä pikkusen sataa tihuttelikii et wiime reissulla kiusana olleet hytykät pysy poissa. Toisaalta en tiiä oliko ilman syy mut omeissa ankeriasmatosyöttionkeissa oli huomattawasti wähemmän tapahtumeja ku wiime kerralla. Ei kellot paljoo kilisseet eikä matoja kulunu kowin paljoo. Eka kalani madossa kiinni oli suurehko pasuri. Ei muulla porukallakaan kauheesti muistaaxeni tapahtunut. Heilläkin oli fosforikohotsydeemit ja Jerryllä tais olla yx pohjaonkipyyntö ilman kohoo. Ennen tuloani Marco oli onnistunut koukuttamaan yhden suutarin. Jari tais saada tuloni jälkeen ekan todistamani kalan, ison sorvan. Olis ollu meitsin tän kesän enkka. No on täs aikaa, päiwejä ja öitä. Sitten tuli wipinää kun Marcolla nappas kala kiinni, toinen suutarinsa. Hienon näköinen kala.
Omissa pyynnöisäkii oli wälillä jotain tapahtumeja, kellot kilisi ja täytyi laitaa lisää matoo, fosforikoho liikku lewottomasti ja häwis pinnan allekii waan mikään ei tarttunut koukkuun kiinni. Sitten wähän ennen öö kahta kello matosyöttiwawassa kilis sihen asti woimakkaimmin pari kertaa ja kun siirryin katselemaan wawan kärkeä lähempää huomasin kireän siiman liikkuwan siihen malliin waik fosforitikku pysyttelikii melko paikallaan et siel wois olla joku. Wapa warowasti käteen ja nykäsy. Kiinni oli, joku. Äkkiä etujarrusta (jota inhoon yli kaiken) lisää kitkaa ja woimakasta wetoa estämään kalan sukeltamista pohjaan jos sattuis oleen se tawoiteltu ankerias. Sitä pidin todennäköisenä. No kaweri yritti yhteen suuntaan ja minä koitin saada sitä tulemaan toiseen suuntaan ni lopputuloxena oli et se tuli niinku puolikaaren tehden ihan rantsuun parinkymmnen metrin päähän meitsistä wasemmalle.
Olin siinä jo ehtiny huutaa haawiimisapuakii ku tunsin et ei o pikku pasuri tai lahna toisessa päässä. No koko kolmikko tuli awuxi, kiitos siitä tässäkin. Oma wasta ostamani "warahaawi", kokoontaitettawa teleskoooppi oli liian hento ja pieni kun totesimme saatuani onnellisesti kalan rantawiiwaa hipuen lähemmäxi sen olewan hywän kokoinen karppi. No onnexi Jarilla oli parempi haawi jolla kala saatiin pois wedestä. 4,67 kg ja 64 cm osoittautuiwat sen strategisixi mitoixi. Joku outo punapäinen patti oli hemmolla kylessä. Mikä lie. Pirtee oli kuitennii kun wapautuxen aika koitti. Lähti ku raketti kohti sywempejä wesejä.
Sen jälkeen sain wielä yhden pienen pasurin ja Jerry onnistui koukuttamaan oman suutarinsa. Jarille tuli ekaa pienempi´sorva. Semmosta normali odotteluu ku kala ei oo huippusyönnillään. Jari ja Marco lähtiwät puoli wiiden aikaan. Jerryä kiusas joku kala pitkän aikaa ja täytyy sanoo et ei miehellä yrittämisen halua puutu, mutta kun ei tärppää niin ei tärppää. Lupaaweja kupleja joita mitä luultawammin saawat aikaa suuret kalat pohjaa tonkiessaan kohos koko ajan kohon ympärillä. Autot hajettiin jossain waiheessa paikalle rantsuun kamixejen pakkaamista warten mut pakko oli jäädä kattoon miten Jerryn käy kiusaajansa kanssa. No puol seittemän aikaa rupes tulee wettä sen werta paljon et kamixet autoon ja reissu oli siinä. Hieno öö. Woipi olla et Tuusulanmeren rannikolla walwon wielä toisen tai useammankin öön jotain kalaa tawoitellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti