No siitä ekax allisalakkaa jahtaamaan, en ite onnistunu wiikonwaihteessa jallittaan. No nyte niitä oli paljon paljon enemmän, mut eikös mitä. Ne niinku pisti metsii ja Markkuu iha kuus nolla, ei elettäkäään syötin hamuamisexy. Siinä ne kohon ja syätin ympärillä waan parweili. Jos ois ollu tarkempi näkö ni warmasti olis nähny niitten hymyilewän iwallisesti wawan päässä odottawille hemmoille.
No lopulta hermot meni ja palo hihat ja kaikkee muuta mahollista mitä ei wiitti etes kirjottaa ja lähettiin lipettiin. Suuntana Suvanto ja siellä odottavat särkikalat. Lupaawalta näytti, juuri tullessamme Itä-Suomea pamlaawa hemmo nosti vimpamerkkisen särkikalan rantsuun. Puolisen tuntia ehti kulua kun meitsillä oli eka vimpa koukussa kiinni. No sitten haawiimiswaiheessa se tapahtu, kala karkas. Woi sitä pettymyxen tunnetta, siinäkö se oli. Siinä sitten kumpikin oli saanut kiiskejä ja tais tulla salakkakin Markulle. Mutta noin wiis mintsaa karkuuttamisen jälkeen uusi tärppi. Puoliwahinkossa, juuri aloitin itsestäni wasemalle virtauxen wiemän kohon nostamisen siirtoa warten ku jysähti. Tutinasta päätellen arwelin sen olewan taas vimpa. Ja jess, näinpä se olikii. Eikä haawiminenkaan tuottanut ylitsepääsemätttömeja waikeuxeja ja 31,5 cm pitkä vimpa oli walmis walokuwattawaxi. ja sen jälkeen takas kaswamaan.
Tässä waiheesssa Markku totesi oman onkitsydeeminsä olewan noiduttu huonolla onnella kun maratoonissakaan ei vimpaa tullut. Niinmpä waihdoimme pyyntöwälineistöä keskenämme. Tunkua onkipaikoista ei ollut eikä kaloilla hirweetä hinkua päästä kuiwalle maalle. Hiljaista oli. Muutameja vimpoja nousi muiden kalastajien toimesta ylös wedestä ja kiiskejä. No jonkun ajan kuluttua Markun noiduttuun wälineistöön joka waihdon jälkeen oli meitsin kätösissa erehtyi, mikäs muu kuin vimpa. Sen werran paksu oli Markun wälineistön siima et nostin kalan siimasta wetäen kuiwille. Sentin pitempi ku eka. Ja koukku puoliwälissä kohti ruoanjätösten poistoaukkoa. Ei tullut eläjää hemmosta enään. Ahne paskiainen. Kun pää oli irrotettu koukun pelastamiseksi pursui watsaontelusta mätimuneja jotka eivät wielä waikuttaneet ihan kypseiltä. Vimpa wiihtynyy wiekä jonkin aikaa kyseisessä paikassa. Siinä wielä jonkin aikaa toiwottiin lisätärppejä mut kuei edes kiiskejäkään tullut päätimme lähteä tokkojahtiin.
Ja " takuuwarma" mustatokkopaikka kohteeenamme. Kalamarotoonin aikan saamamme tiedon mukaan nykyään myös hywä täplismesta. Siitä sitten kokeilemaan paikasta mistä joukkueemme oli wiime wiikonwaihteessa mustatokkopisteen saanut. Markku aloitteli paikasta josta täplixejä oli nosteltu. No särkee rupes pukkaamaan, pari pientä ahwenaa kunnes tokko nousi wedestä. Waan meitsille lisälajipisteidenmuodossa wäärä laji, täplis. Tiedot pitiwät paikkansa. Sinne no on jo lewinneet.
Sen jälkeen taas särkee ja pasurii. Lokeille ruokaa. Waan pasurit ei kelwanneet. Wäärän muotosii wissiin ja olihan niillä aika kiwasti kokoakin. Ei pienimmästä päästä.
Toinenki tokko särkien wälissä erehtyi nappaamaan syötiini. Taas täplis. Missä mustatokot ?
Ja sitten se tapahtu. Koukkuuni oli takertunu haarainen oxanpätkä. Otin sen irti ja läjäytin kiwetyxelle. Wähän aikaa onkiskelin kunnes rupesin tsiikaamaan et hei, toi yx oksa elää. Hitto wieköön, lähempi tarkastelu muutti oxan ihka eläwäxi siloneulaxi. Ihmeiden aika ei ole ohi. Huima juttu.
Tämän yllättäwän tapahtuman jälkeen wielä towin yritimme jallittaa puuttuweja lajejamme; Markku täplistä ja meitsi sitä mustaa ilman täplää. Waan lisätokkoja ei meille tällä kertaa suotu. Kellokin oli jo sopiwasti sen werta paljon et kotimatka oli ihan asiallinen seuraawa siirto. Päästiin saman vuorokauden aikana kotosalle. Et semmosta tällä kertaa. Kotiin ei kannata jäädä, woi jäädä paitsi monesta hienosta kokemuxesta. Seuraawaan kertaan sitten uudet seikkailut.
