reissu Rönnäsiin

neljäwiiskytä (4:50) ku su aamuna 17. helmikuuta 2013 pärähti nynnyst herätysmusa soimaan ni eka tuumaus oli et woi juma, eio totta, pitääx taas lähtee ja näi aikasee wiel yrittää herätä. Kroppa wiel iha jumisa edellisen päiwän kiiskejen nostelun ja lumisohjos rämpisen jäljiltä Kirkkonummen reissust. No onnex se fiilis meni aikasti nopeesti ohi. Punto oli jo edellisenä iltana lähes walmiix pakattu siihen malliin et Jarin kamixeille oli jääny sopiwan kokone pikkune kolo. Iha ilman kiireitä kerkesin Jäken assalle 5:41 saapuwalle junalle millä Jari alkutaipaleen Hyvinkäältä taiwalsi. Siitä sit kokka kohti tuttuu treffipaikkaa Porvoon Kuninkaanportin Shellii. Henkan, Teron ja Villen kans hörpättiin aamusumpit ja matka jatku kohti Teron walmiix kattomaa jääntäytymispaikkaa. Jaeiku lampsimaan sielläkii melkosessa sohjossa jonnin matkan päässä näkywejä kiwejä/karikkoo, minkä tuntumaan ekat awannot porattiin siin wähä puol kasin jälkeen. Ei tainnu kekää sen paikan awannoist nostaa saalista ja siispä edessä oli siirtymä onnex ei kowin kaukana olewan saaren edustalle. Siellä sit pystärillä ja morrilla tai niitten yhistelmällä jotain pientä nous, Henkalla kiiskee ja kait muilla paitti Villellä sinttiappoo. Ville oli nimittäin pyhästi ja WahWasti päättäny et tasurilla otetaan sinä pänä ne kalat, eikä sen pienempejä ku yli witosen kuhaa ja yli kilosta appoo.

Puol ysin aikaan sain sit ite jallitettuu morriin tarttumaan ekan ylös asti tulleen alle kybäcentin appotirrin. Olin siinä jo walmiix kattonu uhkauxestani huolimatta (ekast reijäst korkeintaan kymmenen metrin siirtymejä) jo taas pikkasen kauwenmpana näkywää saarta ja sen isoja rantakiwejä ja niitten wieressä olewaa heinikkoo ja suunnitellu sinne siirtymistä ku siin paikas oli niinku elo iha dööd.

Tero oli wissiin samaa tuumannu ku kerkes ennen meitsii lähteen tarpoon just meinaamaani suuntaan. No toteutin sitten siirtymän minäkii, Henkka ja Ville läx kans tarpomaan ja Jari jäi wiel siihen toisen porausalueen tuntumaan ettiin monttuu misne isomuxet suu auki oottaa hänen tarjoomaansa herkkkusyöttii. Siel "uudes" rantsus tais olla eka reikä minkä meitsi awas ja alta löyty nelisen metrii wettä ja het ekalla laskulla Hopeasiipi pystärin alle tapsiin laitettu wihertäwä selkänen liewästi fosforoiwa morri sai warttikilon apon awaan suunsa ja imaseen sisään. Ja nostokii onnistu. Ja tunti ekasta kalasta kulunu aikaa. Hywä syönti oli Rönnäsis. Noei kyl Henkalla, Terolla ja Villellakää asiat ollu juurikaa paremmi. Tero siitä joitain pikkusunttejä huhuili nostaneensa ku kysyttiin ja sit äijä läxii lampsiin jonnekii huitsin Nevadaan. Henkan ja Villen kans tuumattiin et kierretään tää saari ku siin oli jonku aboriginaalin aika tuoreitakii tekemejä reikejä, ja kahexan tuuman weiwillä. No Henkkahan se se ties et ne aboriginaalit waan huijauxen wuox niit porailee et tyhmät turistit jää wääriin paikkoihin kokeilemaan onneensa. Joitain tosi warowasti syöttiä pussaaweja pikku appoja tosi harwoin sielt sit nous. Ja Ville siirty sit tieteelliseen testauxeen eri tasurejen wärin ottiwaikutuxesta weiwaamalla kax reikää sopiwan lähelle/kauwas toisistaan et pysty molemmeilla käseillänsä uittaan tasurii, elikkä siis kahta yhtä aikaa.

Sitkee sissi, sinnikyys palkitaan, noin kolome ja pual tuntii tasureittein uittoo ja monen myöhästyneen wastaiskun (tärppi tuli just ku jutustelut oli kesken) eka appo ylhäällä. Hjuwa Ville.

No porauxet jatku kolmen äijän porukalla, Jarista ja Terosta ei ollu näköhawaintoja, saarta kiertäen. Jarille soitin ja kysäsin et mihi o liikkunu ja onx Terost hawaintoo. No Jari oli suurinpiirtein lähtösaaren tietämillä jotain silloin tällöin nostellen ja Terost sama hawainto ku meilläkii et jonnekii kaukasuuteen hää oli pyyhältäny meneen. Heinikon päässä olewan kiwikon toiselle puolelle ku päästiin ja oltiin touhuttu reijät semmosen kymmenen metrin etäisyydelle toisistaan silleen niinku kolmiomaisesti kateltuna ni alko kaikilla tapahtuu lähes samaan aikaan, ekax tais tulla Villelle tärppi, ja ehkä kalaki, ja meitsillä hywä täräys ja toine semmone noin warttikilonen appo ylös. Se reikä sit oikeestaan wissiin niinku pelasti oman reissuni. Siin alapuolel oli sit wajaa kymmenkunta kotiin otettawaa appoo ja lisäx Henkalle ei iha pientä kukkuappoo annettawax. Ja Henkka ja Ville nosteli kans omeja appoja. Siinä se tapahtu lyhyt keskipäiwän syönti.
















Wielä yritettiin siihen lähistölle kairaten löytää lisää syöntihalukkaita uhreja siinä kumminkaan onnistumatta. Hiljalleen saarta kiertäen ja reikejä epäsäännöllisin wälein tehden yritettiin saalistamme kaswattaa waan ei ainakaa meitsi siinä onnistunu. Saaren pimennosta päästyämme ja maiseman paremmin awautuessa tarkasteluamme warten yriteltiin arwuutella et kekä o kekä, elikkä Jari/Tero, näkyweistä oleweista kaukana kyykkiweistä hahmoista. No nynnytin sit Terolle ja selwis et hää oli se hemmo joka näky siel lähellä alotuspaikkaamme ja Jari taaseen oli hemmo siel toises paikkaa. Jarille kerroin sit kolmikkomme keximän hywän suunnitelman, saaren rantsust sywän poikki kohti jääntäytymispaikkaa sinne tänne reikejä kairaillen. Sieltähän sywyyxeistä wois nousta waik mitä yllärii, kivinilkkaa, kampelaa, simppuu, tai jotai muuta. Jari kans sano lähtewänsä kohti Teroo jonka läheltä suunnittelemamme reitti jossain waiheessa weisi. No siinä käweltiin sit motorikelkan jälkejä pitkin helpottaaxemme kulkuamme ja porattiin reikää samalla koko ajan lähestyen aloituspaikkaamme, kiwejä/karikkoo. Yx tärppi oli meitsillä jossain kohti matkaa waan ei onnistunu tartutus. Teisti tais päästä karkuun :D. Lopulta siinä karikon kohdilla wiisikkomme oli kutakuinkin koossa jälleen ja alkoi tarpominen kohti autojamme. Wielä siinä rantamatalassa muutamat reijät tuli tehtyy, koska ainakii meitsillä o monasti reisun suurein tullu just wikast reijäst. Waan ei täl x:aa.

Wähä yli kolomen oli lähtöhässäkkä walamis. Jarin ja meitsin kamat Puntoon ja muitten kamat Villen autoon. Kotimatka woipi alkaa. Jarin kans tehtiin yhen pysähyxen taktiikalla kahwestoppi Shellillä ja siitä sit Jari Hyvinkäälle wieden itekkii himanaseen Jäkeen ja pienen lepohetken jälkeen nylkemään appoja ja keittämään hywin hywin warowaisesti kokonaisena mätipussukan kalwoa rikkomatta irrotettuja pussukoita herkuxi leiwän päälle. Siinä se noin kaxtoist tuntii reisusa mukawasti wierähti + nylkyhommat lisäx.



kuhajahtia Kirkkonummella

ennen helmikuun puoltawälii fongokaweri Roope kysäs et oonko suunnitellu pilikile lähtöö lauwantaina 16. pänä. Että josko paikkana kiinnostais Kirkkonummen Humaljärvi ja sen runsaslukuisen kuhakannan harwentaminen. No hitto, waik sunnuntaina olikii tiedossa koko päiwän pilkkikeikka Loviisan suuntaan ni kiinnostiha se Roopen idis, warsinkii wiel lisäx kuei o wähää aikaa treffattukaan. Sain sit kohtaamiskoordinaatit, tawoiteaikana n. suurinpiirtein tasan täsmälleen klo 8:00. Anglers joukkueen Maratoonijäsen Toni oli kans tulossa ja Janne, ketä en okkaa aiemmi tawannu. Siispä la aamuna Punto käyntiin ja kohti kuheja.

Paikalle pörhälsin wähä jalkeen puol kasi, kamixet ulos ja läxin ootteleen muita jo jäälle siihen lähistölle ekan jonkun kalan toiweessa. No het joku tärppi käwikii waan ei tarttunu. No siinä kohta ohi kulkeneet wiis äijää itä-suomalaisittain murtaen puhuen koittiwat lannistaa meitsii "tama ei hjuwa paika, waa pieni ahven tule". No wastasin et joo, kiitti waa, joutessani kawereitani ootellessani täs istuskelen. Ei siinä kauwaa menny ku Roope ilmesty ja kerto et Toni o mahataudis eikä päässy mukaan. Janne tulee pikkasen möyhenmpään. No jäähän Tonin kuhat sit meille. Kylläpä se passaa. Aboriginaalina Roope ties paikat ja lähettiin rämpiin raskaassa lumiwesisohjossa siitä Riihitien päädystä kohti toiwottowan tuntusen kaakana siintäwää Näsuddenin kärkee mis odotti mukawat penkat josta wois waik kuhiluxet tawoittaa. Siinä alkumatkassa Roope näytti paikan mihin virolaiset oliwat asettuneet ja kertoi et sielt on itekkii joskus hywin appoo nostellu jäälle. Matka tuntu toiwottoman pitkältä ja wälillä piti pysähtyy henkähtään ja awaileen kellupuwun wetskarii, reikejä ei sentään lepotauwolla ruwettu wääntää.

Lopulta saawuttiin suunniteltuun alotuskohtaan ja enstex matalaan wääntään reikää. Roope siit pikkasen yli puol ysin nosti päiwän kohteliaana reisun "isäntänä" alotuskalan, kiisken, niin muikee ilme kaswoillaan et en wiitti siitä otetuu kuwaa tähän omaxi harmixeni (jos joskus nimittäin muistelojen takii näit textejäni wiel lueskelen) pläjäyttää näkösälle.

Yhexän pintaan oli monen reijän jälkeen sit jo meitsinkii alotuskalan, apposen, wuoro. ja tulihan niitä siltä alueelta sit muutama samaa lajii lisääki. Waan koko ei ollu järin mahtawaa, takas solahtiwat kaswamaan.

Kiiskiriemuunikin pääsin omaxi suurexi iloxeni käsixi myös tällä reissulla. Niitä riitti, meitsille, Roopelle ja myös paikalle tulleelle Jannelle. Mahtawan kokoseja oliwat kaikki. Yli wiis centtii :D

 

Jannen tuloa siwusilmällä seuratessamme Roope huomas virolaisjoukkueen poistuwan pelipaikoilta jo noin puolen tunnin kuluttua. Oliwat Jannen kohdatessaan todenneet et ei söö kala tänä päiwänä. Melkosta pro-porukkaa. No eipä tuo tosiaan meijänkää mestoilla kowin tiuhaan tahtiin noussu, ees kiiskejä. Noku munapata oli pelastettu toki metästettiin kuhaa siitä sywemmältä, kekä millasellakii wirityxellä, tasurii, pystärii, Roopella näytti olewan jonnin moine kolmen jigin pystyletkawiritelmäkii jään alla uimassa waan ei siitä paikasta kuhaa sillä x:aa suotu. Ei kekää ees tunnustanu pientä hentoo tärpinpoikastakaa.

Siitä sit siirryttiin koluumaan läheisen ruohikon reunoja, haukee Roope tais aatella tasurilla, meitsi jotai särkikalaa hopeisella morrilla walkosella kärpäsenpoikasella maustettuna.

Janne sit jossain waiheessa saalistusta totes suht rauhallisella äänellä "Nyt taitaa olla jotain isonmpaa kii". Jaku Roopen kans katottiin ni sieltähän reijästä Janne siimasta nostaen wetäs hauwen jään päälle. No siimakii siinä  katkes mut onnex ei kokonaan sujahtanu kala awantoon waan Janne sai sen näppihinsä ja kuwauxet aloitettiin. Mustaan isohkoon morriin nälissään nappas mokoma. Semmost tää kalastus on, mukaweja yllätyxejä "täynnä".

 

Paikan waihto oli taas aiheellista, kohti matalikkoa lähes keskellä järven itäpuolista osioo. Aboriginaaleilla oli tarkat neljä kiintopistettä jonka mukaan lähettiin taas taiwaltamaan. Iha heti ekoilla porauxeilla ei löytyny matalaa mistä ois woinu matalikon penkkaa lähtee hakeen waan kolmen äijän aherruxen ja Jannen ja Roopen kartan tarkastelun tuloxena oltiin toiwotussa paikassa. Ei sielläkää mitää tunkua reijeistä ylös jään päälle esiintyny, taisiwat virolaiset olla oikeessa päiwän syöntiedossaan. Tuli sieltä meitsille muutaman pienen apon joukossa sen reissun ainaskii oma suurein appo, warttikilonen.

 

 

Joo, ja Janne wetäs ylös lahnan, niinku siis keskeltä järwee. Jakuei siin paikassa sit niinku suurempeja tapahtumeja syntyny, päätettiin lähtee taiwaltaan kohti autojamme wielä kuitenkin koukaten virolaisten hylkäämän paikan kautta. Ei tehny isoo mutkaa. 

Waan sohjonen ja raskas oli sekii siirtymätaiwal, warsinkii lähestyessämme kohdepaikkaa. Meitsi ja Roope ainaskii woiwotelkii ku jotku pikkukakarat et woi woi mite o alaselkä iha kipeenä ja muutenkii jalat tuntuu nii raskaalta. No kekä pakottaa lähteen, taijettiin kaikki olla iha wapaaehtosesti kalastelemasa. No sieltä matalasta ei sit tosiaankaa mitää mainittawaa ylös awannoista, wanhoista ja uuseista ite tekemistämme saatu ni taputeltiin homma kasaan ja lampsittiin autoille, mitähä lienee kello ollu, puol kolmen, kolmen wälissä.

Eniwei, taas yhtä kokemusta rikkaampana, liikuntaa ja raitista järwi-ilmaa jonnin aikaa henkittäneenä, parenmpi ku kotonassa oleskelu, mahixet oli taas waikka mihin.

matikkajahtia Kytäjän pitäjässä

 niin siinä waa pääs käwäsemään et wastoin kaikkeja suunnitelmeja/odotuxejani löysin itseni Jarin ja Teron seurassa erään Kytäjäläisen järwen "rantsusta" matikkapyyntöwermeet mukanassa walmiina jahtiin tuossa ma 11.2.2013 klo seittemäntoista maissa. Pari wuotta sitten olin todennut et tää matikkapyyntö talwella eio mun lajike. "En ikinä" oli onnex jääny sanomatta. Jari lähes aboriginaalina oli walmistellut hywän parkkixen Puntolle yhteistyössä paikallisten auramiesten kans. Ajowäylän ja kewyen liikenteen kulku-uran wäliin oli touhuttu mukawan lewyinen aukko johon olis mahtunu waik kax Puntoo wierekkäin.

 

Matkaa warmana uskomillemme matikka-apajeille ei pellon ylitte kulkien ollu ku semmoset parisataa metriä kompuroitawaa paikoitellen sywäxikin kinostuneessa hankessa. No meitsihän ne syweimmät kuopat onnas löytään, kekäs muukaan. Helppohan se sit oli toisten waroa askellustaan.

 

Jäällä olikii sit huomattawasti helpompaa matkanteko. Neitseellisessä jään päällisessä lumikerroxessa matka taittui waiwattomasti kun ei tarwinnu mitää kuoppeja waroa. Onnex ainaskaan paikalliset, no ei kyl muutkaan, olleet tietoiseja hywinkin lähellä sijaitsewasta matikka-apajasta. Ei nimittäin näkyny wanhoja reikejä eikä werijälkejä. Wai oliwatko ne kenties pari päiwää wanhoina jo peittyneet lähipäiweinä taiwaalta alas leijaalleen lumen alle. No eniwei, uutta (tai kenties ihan ekoja) reikää rupes syntymään ku kolme äijää ihanteellisessa tuulettomassa ja lähes nollakelissä laitto kairat puremaan jäätä. Tais olla nii et ekojen reikejen alla wettä oli just sen werta et parinkilon Lota lota olis mahtunu selkä jään pohjaa raapien kiemurtelemaan etiäpäin joten poraamista jatkettiin hiukka sywemmeiltä kohdeilta. Ja haraa pohjaan, ja pomputtamaan. Poraa ja pomputa, tommosen sloganin reisullemme Tero jossain waiheessa kexi kun aikamme olimme harojamme uittaneet pimenewässä illassa johon waloa toi tietty walkea wastasatanut lumi ja läheisen kyläyhteisön asumusten öljylamppujen tuike.

 

 



No eka alue ei tuottanut toiwottua tulosta. Alku tosin oli meitsillä suht shokeeraawa ku hara tarttu kahella ekalla reijällä tosi tiukasti johonkin, mikä lie, pohjassa olewaan tsydeemiin eikä siiman katkeemisenkaan uhalla meinaanu irrota. Eikä waraharaa mukanassa. Jollain ihmeellä wemputuxen ja siiman löysäilyn jälkeen ihmeellisesti meitsille kuitenkii wapautettiin hara käyttöön illan myöhenmpejä tapahtumeja warten. Teimme siis madettomaxi hawaitsemaltamme paikalta liewän siirtymätaipaleen ja aloitimme jälleen poraa ja pomputa toiminnot.

Siinä illan edetessä poraten ja pomputtaen ja hiljalleen toiwon kipinän kenties hiipuessa kohdekalan saamisesta alkoi jo tietty alusta asti huumorilla höystetty jutustelumme saada yhä lewottomanmpeja piirteitä. Päätimme jo perustaa yhteisen yrityxen elikkä wirman:

Tule mukaamme elämysreissulle Kytäjänmaille.



Ammattimaiset oppaamme wiewät teidät

matikoiden neitseellisille kulkureiteille

poraamaan ja pomputtamaan.

Kirkkaalla ja liukkalla jäällä

tapahtuwa intohimoinen ja alkukantainen pyyntimuoto

tarjoaa warmasti kokemuksia ja elämyksiä

kokeneemmallekin pilkkijälle.

Tervetuloa mukaamme madeparatiisiin.

 

Poraa & Pomputa Kytäjänmadematkat Oy

 

 

Että joo, kekää mitää madetta siis saanu, eíkä sen haran olis sen takii tarwinnu irrota ekoilla reijeillä kuei se kelleen kelwannu mut onmpahan tallesssa ny jos joku saa houkuteltuu johonkii muualle ku Kytäjän wesistöihin. Mut kuten reissut yleensäkin, mukawaa oli, ilman madekeittoainexejakii. Kamixet takas Puntoon pimentyneessä illassa ja Jari matkalla kotionsa Hyvinkäälle ja met siit etiäpäin Teron kans kotoihimme nukustelemaan hienon annoxen raitista ilmaa saaneena.





wisiitti Emäsaloon

3. helmikuuta oli suunniteltu merikeikka johonkin, jollain porukalla. Lopulta paikaxi sowittiin Emäsalon jäiden alla olewat wedet, jotka oli wiikkoo aiemmin Teron + parin muun hemmon toimesta käyty wakoilemasa ja iha ookooxi todettu. Ihmesählinkijen jälkeen (autoo hajos, autolliset kuskit ilmotti olewansa estyneitä (skoijaus, kiwa kiwa) saatiin porukka kasaan. Ari, Jari, Ville, Tero ja meitsi läx aamuaikasella liiikenteeseen. Parkkixen pienuuden takii tuli puhetta et pitää lähtee tarpeex aikasin et mahutaan. Siinä sit yx walopää (= meitsi) heitti et lähetään Jäkest klo 5:30 nio tilaa. Ja hitto, muut oli samaa mieltä, woi wide. Niinmpä su aamuna kurwasin hakeen Arin Kellokoskelta 5:3o ja Ville koukkas Teron kotonastaan ja Jarin (tuli jostain pohjosesta junalla) Jäken rutateeassalt suurinpiirtein samaan aikaan ja treffattiin aamukahweella Porwåån Kuninkaantien Shellillä. Siitä sit matka jatku parkkixelle totaaliseen pimeyteen pistään jääkamixei päälle. Yli tunti aurinkonnousuun wiel aikaa.

Muutkii tarwittawat kamixet ulos autoista (tilaihme Puntos kax ahkioo/pulkka + Arin oma tekemä "postilaatikko" jalaxeilla + reput sun muut härpäkkeet)  ja rensselit wetoon pikkasen ylitte seittemän. Suunnitellulle alotuspaikalle Teron mukaan semmoset hilpeet parikyt mintsaa.

Villen kans jotenkii jäätiin wähä jälkijoukoix ja pimeydestä huolimatta pysähyttiin arwuuttelemaan yxejä jälkejä koira/kettu. Kettu todettiin. Siin Ville kerto jo aiemmin nähneensä matkalla parit peuran jälet. No mut sit stopattiin wähä pitemmäx aikaa ku tuli wastaan aikasti erikoiset  jään päällä olewaan ohueen lumikerroxeen muodostuneet painaumat. Nopeesti molemmille tuli mieleen karhu. Tarkempi tarkastelu waan warmisti hawaintoo ja pitihän sitä ottaa kuweja et woi kysyy toisiltakii mielipuolta. Onnex jälet oli jo jäätyneet eikä lähistöllä näkyny mitää höyryywää tummaa läjää joten kuwausten jälkeen pystyimme ihan turwallisen tuntuisin mielein ottaa kiinni muun porukan. Samaa mieltä oliwat otuxen henkilöllisyydestä. Ihmeteltiin waa et mikä oli saanu Otson heräilemään

Päästiin siitä sit warsinaiseen asiaankii elikkä touhuun reikejä jäähän et tawotettas ne siel alapuolella olewat appokörmyt ja jostain toiwottawasti kuhaakii. Ja kun isomuxet mielessä ni alottelin tasurilla, Ville tais tuumaa samoin. Siinä jokainen niitä reikejä touhus jonninmoiseen penkkaan, wettä kolmesta wiiteen metriin ja muut paitti tasurimiehet jotain nostelikii jäälle. Tero tais jossain waihees kyllästyy heikkoon saalismäärään ja alotti järjestelmällisen morrilla metästyxen. Ja kyllähän se ilmeisesti heikolla nälällä oleweja arkoja appoja kiinnosti ku rupes tawaraa tuleen. Pari kunnon pannukarkeeta kunnes wielä warowaisemman näkönen nosto lausahduxen "No ny taitaa olla iso" kera ja sit se walitettawa toteamus "Oho, siima katkes". Koko siis jäi arwoituxexy mut kalamies ite tuumas et tuskin puolta kiloo ois ylittäny. Ekat kax appoo siitä lähettywiltä onnasin naruttaan nappaamaan tasuriin mutku waihdoin morriin tuli het samasta reijästä kolme suurempaa yxilöö.

Arin kans käwästiin wälillä merimerkkejen wäliin wäylälle tekeen muutameja reikejä, wettä oli semmoset kybä metrii waan ei siellä mitää tapahtunu muuta ku meitsillä yx tosi warowainen tärppi. Ville oli tosissaan tullu tekeen rekoortti eikä luopunu tasurista millään. Meinas wissiin wälillä olla itellekkii tuttu turhauttawa tunne mut usko niinku pitääki tekemiseen oli kowa.
 

Ari omaan rauhalliseen tapaansa nosteli postijalaspallinsa päällä istuen kaloja ylös. Palli on jonain wuonna saawuttanu "palli"kisassa jonkun kalastusalan lehdessä kolmannen sijan josta palkintona Arilla nytkin oli mukana saamansa moran wiien tuuman kaira. Gratulixet näin jälkikäteen.

Tulihan se sit meitsin oma riemuhetkensäkin aikanaan. Kauden eka kiiski. Mukana olleet oliwatten WahWasti sitä mieltä, että riemuni kuului Porwåån kesoon asti. Kumma kyllä kiiske aiheutti Siuron sulkavajahdissa olleiden mukaan wastaawan kuuluwan riemun ilmaisun wiime talwena. Tosin silloin se kuului Nokialle. Taitaa kiiski olla suosikkikalani.

No tämän riemun jälkeen alkoi aiemmin itselleni lähes tuntematon ilmiö "apina harteillani". Nimittäin appojen ja muutamejen kiiskejen lisäxi muut paitsi Tero oliwatten koukuttaneet jäälle myös Rutilus rutiluxen, tuttawallisemmin sanottuna/kirjotettuna sären. Jossain waiheessa Ari jopa heitti komean läiskähdyxen lopputuloxena aikaansaaden lähelleni omalta reijältään saamansa isohkon ko. lajin edustajan. Ilmeisesti porukka ei kestänyt aina waa mörkimmäxi muuttuwaa olemustani koska Ari hetken kuluttua ilmoitti "Tuu ottaan täält tää särki ylös". Hemmo oli jonnin aikaa kiusannut Aria antamatta koukuttaa itteään. Noei tarwinu kahta x:aa käskee kun olin reijällä. Arilta tarkat ohjeet "Lasket morrin pohjaan, nosta kymmene centtii, wärisytät ja jätät paikalleen". No täsmälleen näin tein ja het ekan x:n filmikärjen aawistuxenomaisesti wärähtäessä tein warmoin ottein riittäwän wastanoston (en innoissani repiny wäräyttäjän leukoja rikki) ja nostin jäälle kauden ekan särkeni. Kyllä oli Wesa taas iloinen.

 

Siitä asiaankuuluwat tuuletuxet ja käsipäiwää kumartaen kiitoxet HotSpottiansa lainalleelle Arille. Wiides lajipiste wuodelle 2013. Tuli niit sit oma tekemeiltäkii reijeiltä lisää.

 

 

Sillä aloituspaikalla jonkin aikaa wiiwähdettiin sitä isoo ootellessa kun joka reikä tuntu puskewan ainaskii jonku kokosta appoo. Tero wälillä ihmetteli saaliskalan pienuutta ja Jari tuttuun cooliin tyyliinsä ei antanut saaliskalojen kokojen waihtelun paljon hetkauttaa. Kyllä se wielä sielt tärähtää. Villella pari x:aa käwikii kunnon täräys waan ei jostain syystä antaneet koukuttaa itseänsä jään päälle ihailtawaxemme. No lopulta Villeki innostu morreilemaan, ekaa kertaa, kuulemma. Ja kalaa tuli, oli kiwaa waihteluu tasurin heiluttelun hiljaiselon jälkeen. Ja pitihän se sitten tehä testi ennen pitenmpää tallusteluu paikan waihtamisexy, tasuri wai morri, kumpa o paree. No tasapeli tuli. Nou fisu.

 

Siitäpä sitten hiljalleen wälillä pysähdellen kohti kuhapaikkoja. Ari katsoi mukaansa ottamastaan kartasta oletetusti hywän paikan. Sen paikan lähistöllä olimme jo kauenmpaa nähneet porukkaa istuwan ja liikehtiwän. Reikää jäähän ja pyyntöä sywyyxeihin. Ari omassaan pystärissä käytti fosforikoukun lisäxi silakanpyrstöö ja jossain waiheessa hän nykäisi wapaansa ikkänkuin siellä olisi ollut asiakas. Näin hän kertoi mieltäneensä siimaa pitkin wälittyneen tunteen. Hetken kuluttua tarkistus ja kas kummaa, silakanpyrstö oli wex. No täs waihees hilasin minäkin oman pystärini syötitettäwäxi ja laskin sen takas alas hämärään luomaan fosforoidulla pallukallaan kolmen koukun yhdyntäkohdassa heikkoa houkuttelewaa hohtoa silakanpalan houkuttelewan tuoxun lisäämänä. Ja hitto, eiköstä waan meikälläkii kohta tuntunut herkkä mutta selkeä otinpoikanen, waan tartustusta ei tapahtunut. Ari hawainnoi jonkun matkan päässä istuskelewan seurueen wieressä lumessa tapahtuwaa kalan pyrstön heilahtelua. Elikkä jotain oli liikkeellä jään alla alueella. Reissun alussa oli appojen metästys wienyt sen werta aikaa et täst kuhapysähdyxest ei kauheen pitkää muodostunut koska tietyt paluun ajalliset takarajat (ei minuutilleen ehdottomat) läheniwät wääjäämättömästi. Siispä kamixet kantoon/wetoon.

Eräältä tutultani ostama metallinen ahkio on tän kauden muutamalla reisulla osoittautunut ihan oiwallisexy apuwälineexi. Pohjan kaxi jalasta takaawat mutkittelemattoman kulun ja melko pitkä wetonaru sen päähän sidotulla hartioiden yli asetettawalla pyörän sisukummilla tekewät perässä wetämisen waiwattomaxi. No se niistä kehuista. Matkalla pariin otteeseen pysähdeltiin tekemään reikejä, tais jotkut wielä saada kotiin wietäwää meikän lisäxi. Wimosella reijällähän se sitten tuli, oma reisun suurein. No, Arilta saamallani tosi näppärällä pikkupuntarilla paino näytti 170 gee, ei siis toudellakaan mikää isomus mut pannulle joutawa.

 

Melko lailla wiientoist maissa iltapäiwällä parkkixella kuoriuduttiin uloimmeista waatekerroxeista kotomatkaa warten ja pakattiin kamixet kyytiin. Arin kans poikettiin wiel Porwåån Kuninkaantien Shellillä missä Ari luowutti sowitusti tutuilleen pikkuappoja matikkapyyntiä warten. Joku lähistön hyshystopsiikrethotspot heillä kiikarissa ja onnex meijän paluu- ja heijän menoaikataulunsa sopi napisti yhteen em. toimenpiteen suorittamiseen. Oliwat aiemmilla reisuilla kolleja saaneet waan jo oliwat mammat kiikarissa. Ari ma aamuna textaskii et 4,5 kilonen matikka oli noussu. Tuskin olis tullu ilman Arin antameja appoja :-).

 

Kiitoxet kaikille reissulaisille, kiwa oli päiwä, ei kowaa pakkasta, ei tuulta, lunta sopiwat muutama centti jään päällä et oli hywä tallustaa ja tarpeex puheliasta ukkoo mukanassa et ei päässy niinku semmost kowinkaa tyhmää hetkee syntyyn. Ja kalaakii, ainaskii lukumääräisesti riittäwästi, joka äijä sai kotiinkii nylettäwää/fileoitawaa. Hywä keikka.