Kirkkotien ja Koskenmäentien risteyxeen.
Siellä se o kököttäny niin kauwan ku muistan. Ja antanut alapuoleisistansa kuohuistansa hywän kokoseja appoja pannulle tai sawustupönttöön.
Se oli nytkii mielessä et jos muutama ISO tulis. Warustuxena ei täl x:aa ollu ku siimakerä, painoja ja koukkuja. Mitään wapaa, pilkki tai onki, wälttämättä tarwitte.
Tuntuuhan näppejen wälissä olewasta siimasta napakat tärpit tosi hywästi,
Joxus ne pirulaiset on waan niinkii owelii et saaliin siiman päässä olon näkee waan siimaa koko aikasti tarkasti tsiikaamalla kun ne lähtee ilman napakkaa tärppi waan kulettamaan matoo wiistosti wirrassa. Kylne osaa yrittäää höynäyttää kaikin mahollisin tawoin. Aika nopeesti eka appo tuli ylös. Pääs kyl takaskii, en kehannnu ruweta ruokakalaa semmosest wärkkään. Sama se oli koko kaikilla annetuilla parillakymmenellä ahneella pikkuapolla, isot oli pois, jossain, tai waa suut kii, tai auki leweässä hymyssä.
 |
| ahneita pikku kawereita, kakkosen koukku ja pikku käärne syöttina |
Olisko ollu ankerias mielessä ku syöttinä oli wiel koukussa apon pyrstö. Siinä rupes sit sataankii wähä kowenmpaa, joten unohin Hesasssa käynnin ja suuntasin Jäkeen kewyelle wälipalalle.
Sit alennnuin lähteen Jokelan pienemmälle lammelle, paikkaan joka ei tarjoa mitään haasteita.
Paitti ehkä oikeesti suutarin koukuttamisen, ei siis niitä suutarin poikaseja mitä siel kyl riittä. No tulihan sekin täällä blogissani tunnustettua. Alku oli kyl tutun muuntajan wieressä tosi outo, ehkä noin wiiteen minuuttiin ei tapahtunu yhtään mitään. Mut sita alkokii tapahtuu. En paljoo walehtele jos kirjotan et minuutti tai wälil wähempikii aika per suutari/ruutana. Ja pientä.
Waihdoin sit paikkaa läheiseen niemenkärkeen muuntajasta wasemmalle. Sama tahti jatku, ruutanat tosin puuttu. No sit päätin lähtee kokeileen wastapäiselle rantsulle. En ollu siellä wielä koskaan yritellyt. No wähemmän siellä oli kaloja, tai eiwät olleet niin syönnillään. Pikkuhiljaa jatkoin kalstelua siirtyen tien warrelle. Olin sitäkii kerenny onkii jo lähes takas muuntajalle kun kuulin ja näin pikkasen saatuja kaloja isomman hemmon tekemän pläjäyxen weden pinnalla. Siirryimpä siis muutaman kymménen metriä takasin päin. Paljon siinä oli kalaa, en tajuu miten olin paikan ohi päässyt.
Noeise mitään. Ylöstulleet eiwät kyllä olleet mitenkään selkeesti suurempeja kuin muualtakaan. Jäken Kinnarin lätäkön tän wuoden suurimmat pituudet pitiwät wielä paikkansa. Mut sit tuntui wawassa wähän painawampaa tawaraa. Uskalsin menettämisen uhallakin hieman leikitellä ku se tuntu niin mukawalta ja annoin hemmon melskata suutarille tuttuun tapaan siksakkia eestaas kunnes oli aika katsastaa mikä on koko. No tän wuoden pisin 26 centtimetrinen suutari.
Jo wedessä sen ties et ei oo ruutana. Toimii eri tawalla. Jatkoin wielä wähän aikaa onkiskelua kun suht kiwan kokosta ruutanaa rupes löytyyn. No wiimein nous centin pitempi ku tänä wuonna Kinnarin lätäkön pisin, eli Jokelasta 16 centtimetrin pituinen,
Siihen oli hywä lopettaa. Sanotaan et kaalstus on kiwaa, mut kyl tuli moneen kertaan niiden minuuttejen aikana minkä Jokelan "kalaparatiisissa" kulutin aikaani et onx täs mitään mieltä kiusata näit pienejä kauneita luonnon luomeja ilman mitään muuta tarkotusta ku oma huwitus. Ja eikä se ihan oikeesti koko aikasti etes huwittanu repii joskus piukassakiin oleweja koukkuja kitusista nii et weri pursus ja oli pakko tappaa. Mietin kyl wahwasti uuwestaan et lähenkö enää muuta ku wirpan kans ja maissipötkö pohjaan odottaan niitä isompeja joita sielä kyl tiedetään olewan. MUTTA, usko TUUSULANMEREEN ja sen kiloisiin (ja ykikiii) suutareihin säilyy wahwana. Elokuu on hywää metsästysaikaa.
No sit piti lähtee ostaan ewäitä mahdollista Markun kanssa tehtäwää Hesan ilta/alkuöö kalastusreisuuwa. Ja ruokkimaan rakkaan poikani Ville Johanneksen Manu marsu.No siitä toinen tarina (siis ilta/alkuööreissusta jos toteutui). Tämä oli täsä. KOOBEEIIÄMMÄ nous lukemaan 193,778.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti