No eka mutka ennen sulkavointia tapahtu Keravanjoella kun käwimme Markulle noukkimassa tiedossa olewasta HotSpotista hänelle pikkunahkiaisen. Tämä pikku on sen hemmon kohalla iha oikee etuliite sen kyseisen ympyräsuisen kohalla. Markku itse paljastakoon tämä hemmon "pituuden" jos haluaa. Sieltä käwäsy Erämessuilla ja sen jälkeen kohti warsinaista päiwän kohdetta, sulkavaa. Päiviltä (kalastusopastusta) olimme vuokranneeet suotuwenhon käyttöömme sixi päiwää. Markulla oli myös sowittu haastattelu paikallisen waltawan lewikin saaneen paikallislehden toimittajan (siis lehdellä lewikki waltawa, toimittajasta en osaa sanoa) kans. No ennen sitä ehdimme tönästä wenhon wesille ja lähtee yritteleen sulkavan koukutusta Knuutilan Kartanon rantawesistä.
Wiime x:sta oli jo kailatkin tönässeet huippunsa weden päälle näkywille, joten eiku siitä siis waan rajakohdasta, siis kaislikon ja awoweden, matoa pyyntöön.
No siitä het kohta löysimme hienosti toiweita loppupäiwälle wirittelewän paikan josta nousi eka saaliskalamme, oikeeta sukuu, mut wäärä laji, särke. Mut olihan sentään upeen wäriset silimät, kuten kaikilla möyhemmiikii nousseilla särjeillä.
Jossain waiheessa huomasimme hieman exyneen oloisen miesyxilön haahuilewan wenerannassa, no toki Markku oli ilmoittanut mistä meidät löytää, sixi jäimmekin warsin lähelle wenhon kotisatamaa, Siispä tauko kalastuxeen ja Markku lajikalastuxen saloista ja hienouxeista haastelemaan toimittajan kans. Kysäs toimittaja jotain meitsiltäkii ja yritin warowaisen kommenttini siihen antaa paljastamatta liikoja.
Toimittajan saatua tarpeexi aineistoa juttunsa wääntöön ja julkasuun jatkoimme Markun kans sulkavointiamme (ai mite hieno kalastelutermi, tänxit Jukka) Knuutilan kartanon rantamisssa. Waan hywin pian huomasimme et meitä kyl Kulowesi yritti pissittää ja oikeeen raskaalla ja isolla kätösellä. Nimittäin ku weden pinnan ylle ulottuwat kaislankäret loppuiwat niin siitä kohti ei suinkaan alkanut mielestämme onkimiseen soweltuwa kohta. Kirkkaaseen weteen polarisoiwat karjalaiset päässä katsoessa huomattiin et siel oli wiel ainaskii parinkymmene metrin lewynen wetenalane wiitakko jotain pystyssä törröttäwejä heinän pätkejä nii tiheessä ettei niitten wäliin mitenkää pystyny saamaan matoo pyyntöön. Taino jos olis waa antanu matokuorrutetun koukun jääähä makoilemaan niitten päälle ni olisko joku kala uinu sen siitä nappaamaan. No sitä jossain paikassa ekax erehdyxessä kokeiltiin jonkin aikaa mutku ei mitään tapahtunu ja tarkemmin tsiikailtiin tilannetta ni huomattiin em. kaamea wetenalane tila. Aukkopaikkaa etittiin Markku-moottorin awulla ja jostain löytykii waa ei muuta ku kai pari särkee saaliina lisää.
Waan ei ei ei, ei ollu sulkavaa syönnillään niillä tietämillä, Knuutilan Kartanon rantawesissä. Päätimme siis siirtyä melko lähellä olewan saaren rantaheinikon läheisyyteen katsastamaan tilannetta. Jännityxellä matkalla mietimme miten siellä heinikon kätköissä kiwikkoon pesänsä rankentanut joutsenpariskunta meidät wastaanottaisi wai ajaisiko tiehemme. Wiime x:lla ei wielä poikaseja ollut joten silloin ei aihutunut mitään sisällissotaa. Eikä nytkään. Joutsenoita ei näkynyt. Eikä sulkaveja. Ylläri ylläri.
Keli oli komia , siispä päätimme siirtyä lähelle paikkaa josta Jukka wieraanwaraisena wiime wierailullamme rokasti sulkavan selästä Räsäsen seiskalusikalla. Elikkä rautatiesillan Kuloveden puolelle, juuri erikoiskalastuslupa-alueen rajalle, käyttäen mato-onkinnan mahdollistamaa jokamiehenjanaisenoikeutta.
Siinä met ennenkii ollaan oltu ankkurissa. Linnuntietä noin kolkytmetrii paikkaan jossa todistimme liwenä sulkava merkkisen taruolennon olemassaolon, ja wieläkin kirwelewällä tawalla. No se siitä.
Siinä paikassa järkeilimme sulkavan myös oleilevan kun penkereen toisele puolellakii niitä on hawaittu ja saatu, muutki ku Jukka. Waan ku siel ei saa matoo käyttää ja rokastaa ei saa, ja jos ny yrittäiskii tai wahinkos tuliskii toutailun (taas Jukan keximä kalastelutermi) oheistuotteena ni lajipisteex ei me sitä kuitenkaa hywäxyttäis. Elikkä siitä waa oli yritettäwä. Myös kuwan oikeessa kulmassa olewasta paikasta. No ainoo kala tais olla appo jonka pysäkki anto.
Jukan kans oltiin pariin x:aan oltu nynnyilty (taasko uus termi kännykällä soittamiseen) waan ei oltu ihan tarkkaan kerrottu mis ollaan ja minne mennään, waan on hän sen werta tiedonhaluinen ;-), eo onnas meitit pongaamaan yhelt onkipaikaltamme ja Facebookiinkii pläjäyttämään
Siell wenhossa kaakana kax sulkavointia harrastelewaa hönttiä.
Lopulta tuli jälleen x:n aika todeta sulkavoinnin olewan tuloxetonta ja toiwotonta puuhaa. Siispä kokka kohti wenhon ylöswetopaikkaa ja KoskiBaariin hywin ansaitulle munkkikahweelle. Todettiin et ei enää paukut riitä toutailuun/kuhailuun waik Jukka just oli saanu mittakuhan woimalan alta. Jätimmä luwat loppupäiwälle ostamatta ja wiiihdytimme KoskiBaarissa istuskeleweja ihmisejä. Joukossansa yleensä muita wiihdyttäwä Matti Esko. Suut ympyriäisenä (kuten Markun aamulla pyytämällä pikku pikunahkiaisella) ihmetteliwät ku kax aikusta (?) miestä hihittelewät kippurassa pöydän/kahwikupposen ääressä suunpielet sokerisina. Ruwettiin waan nimittäin muistelemaan kaikkeja Siuron reissujamme ja mitkä onkaan olleet tuloxemme. Itkeäkään ei wiittiny niei woitu muuta ku hihitellä kalastelu"taidoillemme". Tällä x:aa kuus särkee ja yx appo. Eikä ennekää oo ollu mitenkää kellekää kehuttawaa saalista. Huh huh. Hihityttää nytkii ku tätä textii naputtelen. No näin se on hieno juttu. Kalastelun kuuluukii olla kiwaa ja muistojen myös. Käwästiin wiel Jukkaa moikkaamassa ja todentamassa "wäittämänsä" kuhan saanti. Jukka sentään saa kaloja.
Jaeiku kotimatkalle ja baibai
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti