Mut ei siis ollu meitsin päiwä winkin mukaan lähes legendaarisen tunnetussa Keravanjoen montussa.
 |
Siellä jossain, pinnan alla, lota lotaa  Kuoretta wirittelin koukkuihin herkkusöötixi. Winkki tähän tuli Hakkaraisen Janilta Suoamen Turuust ku kyselin Facebookissa kyseisen merkin soweltuwuutta lotapyyntiin. On kuulemma lännessä warsin suuressa arwossa tähän käyttöön tämä kala. Hälykilikalikellot ku unohtu himppeen matkasta ni wirittelin yhden wapani kahen penkkakepin wäliin niin et siwuttaissuunnassa wapaan nähden siiman mennessä weteen woisin jopa hawaita tärpin herkeämättömällä tarkastelulla.  Toiweikkaana asetin jo haawinkii walmiix suureja saaliskaloja warten,  Siitä sitten waan istuskelemaan paikalla olewalle persaukseni alle juuri sopiwan muotoiselle kiwelle ja odottelemaan tärppiä. Reissusta tuli tilanteiden wähyyden wuoxi sopiwa kirkkoreissu omassa yksinäisyydessä ja luonnon hiljaisuudessa. Näitä on kiwa wälillä pitää, tämmösiikii hetkii, omassa kirkossa.  Weden pinnan rikkoi aina wälillä joku wielä hereillä olewa otus jättäen merkixi itsestään laajenewan pintautumisrenkaan tai selkäewän weden pinna rikkomisesta aiheutuwan wanan. Pinnan allaki tapahtu kans jotain. Kax x:aa huomasin siiman liikkeestä ja käyttämistäni apuhäläreistä jotain liikehdintää syöttien kanssa. Ja hitsin pimpulat, ku nostin kahen koukun litkani tsekkausta warten ni molemmil kerroil oli yx syöttipala häwinny. Mitään wastusta ei tuntunu kyl missään waiheessa. Möyhemmii houmasin et sööttejä oli kyl lisääkii näperrelty, olisko ollu joen ravut asialla. No enmpä osaa wastaa. |
Päätin siinä sit ehkä parin tunnin wenailun jälkeen pöyräillä puolen tunnin polkumatkan himppeen ennen pimeen tuloo. Ei auttanu keximäni apuhäläritkään tällä reissulla. Mut ei harmita waik mitää ei tullukkaa. Oli jonnin moinen taistelu itteni kans ennen lähtöö et lähenkö polkasemaan waiko en. Ja tyytywäinen oon päätöxeeni, yritin edes. Ja hei, luonnon helmassa, raitista ilmaa ja kaikkee muuta kiwaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti