Ekassa paikassa oli rantsu wäärän suuntaan ja rantautuwa aallokko waikeutti huomattawasti harrastustamme. Ja wesi tietty wieläkin tosi korkeella. Normaalia rantawiiwaa metreittäin jääneenä weden alle. Jotain siel kuitenkii pysty näkemään. Jäätiin wähäx aikaa. Markku "haaweili" kaikkea liikkuwaa
ja jotain öttiäisejä sielt haawin pohjalle tais jäädäkkii.
Meitsi yritti itsepintaisesti saada syötinpalasella warustettua koukkua pysymään kohdallaan näkywiin tulleiden kalojen suun edessä.
Kolmipiikkejä ekax tuli jonkin werran meitsin otsalampun walokeilaan näyttelemään kirkkana wälkehtiwejä kylkejään.
Täytyhän se iha treenin takii ainaskii pari koukuttaa. Waan ei tän lajin oma ennätys tullu täl reissul yhtään pitemmäx.
Pieniä mutuja uiskenteli myös harwaxeltaan aaltojen alla. Waan kowin säikkyjä oliwat. Liekö tuulinen sää syy wai muuten waan syxyllä arempeja ku kewäällä.
No sillä rannalla en saanu yhtään tokko tai simppu tai elaska tai kivinilkka tai muidenkaan lajejen hawaintoo ku noi kax jo mainittua. Päätimme etsiä tuulensuojaisen rannan.
No sehän löywettiin. Samat kolmipiikit ja mudut, mut paljo suuremmat mudut. Ja tokkojakii,
Ekana onnistuin koukuttaan yhden normiliejarin.
Ja kun mutuja pyöri jaloissa aloitin arkojen hemmojen houkuttelun,. Ei ollu helppoo. Mut kyl se waan aina wälil sattu jollain ihme tsäkällä onnaamaan.
Kuuskytyhexän (69) millii oli illan pisein. Kuwan hemmo on pikkasen sitä omaa nykystä enkkaani (= 69 mm) lyhkäsempi, mut yhtä kaunis. Markku onnistu illan aikana haaweilemaan muistaaxeni 92 millisen.
Mut sit jäi mudut ku rupes simppuu löytyyn. Ekana niin pieni et ei wiittiny tuhlata matosen palasta. Sen jälkeen lähes kaikki nostattiwat weden wääristäessä kokosuhdetta odotusta uuden simppuenkan syntymisestä.
Niitähän tuli näkywille paikan kirkkaassa wedessä lähes tasaisin wälimatkoin. Ja taas kaikki, tai melkein kaikki, edelleen himosyönnillä. Paitsi se illan kenties pisein joka jo kerran melko sywällä otti syötin suuhunsa mut jollain konstilla wapautti itsensä ja siirtyi pikkuisin liikahduxin kohti sywempejä wesejä. Ja minä perässä yrittäen epätoiwoisesti uudestaan herättää hänen ruokahaluaan. Ja siinä se meni se lupaus Wesan kuiweista sukeista reissun jäljiltä. Öwerix meni, siis wesi, saappanwarren yläreunan. Se niistä kuiweista sukeista. Wähä aikaa pikkasen kylmetti mutku wiitisen minuutti oli liikkunu simppujen perässä ni saappaissa kirnuuntunut wesi kerkes lämmitäkii ja unohti koko homman, siis märkyyden. Ei simppujen jahtaamista. Se jatkui. Lopulta ei jaxanu enää, selkä ei enää taipunu. Olis pitänu ottaa mukaan se pitkäwartinen lirkkiwapani. Jännityxellä kahlailin takas Markun luo johon oli kalastelun aikana syntynyt jonkinlainen etäisyys jaeiku simput kalliolle ja mittanauha esiin ( ku olin sen wirman Kalahara Oy:n tekemän mittalauden onnistunut tilapäisesti hukkaamaan, mikä tässä häweliäästi nyt tunnustetaan ).
Mutkueiniei, kylse yhexän centtii on waa tänä woonna wissiin mahoton rajapyykki. No tonne ihan warmasti meen kyl kahluuasusteet ja pitkäwartinen lirkkiwapa mukanani wiel tänä syxynä, jos waa ilmat sallii. Wiikolla ei jaxa, waik nytkii olin kotonassa jo 0:28. On syxys se huwä pooli et woi lähtee hitsin paljon aikasemmin lirkkiin ja jos selkä kestää ja muutenkii jaxaa on pirusti pimeetä aikaa koluta rantsui.
MilliKlubi tsemppaa loppuun asti. Sota kivisimppuja wastaan jatkuu.
 |
Kuwa: © Jarkko J. Tapio |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti