Rakkaalta pojaltani Ville Johannekselta lainassa olewa auto parkkiin ja kokeilemaan.
Alux laitoin ihan normi teleskoopin peliin jota (siis koukkua ja siinä olewaa matoa) liutin pitkin pohjaa odotellen tärppejä. Paikkaa waihtamalla löyty wanhat "warmat" ??? tärppimestat waan kowin oli hiljasta. Katsoin sitten matalalta penkalta kirkkaaseen matalaan weteen ja siinähän niitä liikehteli, töröjä, matalassa wedessä. Panin pläjäyttäen kumpparit jalkaan ja lirkkionkella kokeilemaan syöntihalukkuutta. Ehkä wiis sekunttii mato lillu fisujen edessä ennen ku se oli jo yhen "normi"törön suussa. Nostinmpa siis sen ylös. Se riitti. Paikalla owat ja syöntihalukkaita- Loput jääköön Paulalle ja Antille.
No ei menny kauaa kun Antti tuli paikalle Paulan parkkeeratessa autoa. Ei jostain syystä paikka ollut kelwannut "autoni" wiereen ;-). No oikeesti syy oli se et Paula ei tienny et oon tullu autolla waa luuli et fillarilla ku tiedossa on et en omista autoa. Et onkii jonku muun auto se poikani Opeli. Paulankin saapuessa näytin mistä niitä (töröjä) sinä päiwänä (joka päiwä samat kohdat) on mahollisuus saada. Olin ollut jo wähän huolestunut ku keppi/siima/paino/koukku/mato-yhdistelmä ei ollut antanut meitsille yhtään ylös wedestä. Lirkkimallä saatu helpotti. Olishan se ollu ikäwä jos töröillä sinä päiwänä olis ollu suut kii.
Antti herrasmiehenä laittoi ensin Paulalle onkitsydeemin walmiix ja sit rouva Saarikoski teki Myllylät (siis Markut), alle minuutti ja törö kädessä. Jees, uusi elämänpinna.
No sithän oli loonnoollisesti Antin wuoro yrittää ekaa onkitöröö. Mies on kyl jo aiemmin saanu törön, Salo Hornet waapulla. Ei warmaan kekään muu oo kyenny moiseen urotekoon. Gratulixet wielä tässäkin siitä. Ja ekasta onkitöröstä. Sieltähän se tuli. Aika lailla nopeesti, hetkessä.
No mitäs sitte tuumailtiin. Hetken seurattiin näkywissä olewejen töröjen uintia nauttien luonnon meille suomasta mahdollisuudesta. Kenelläkään ei ollut suurta innnostusta kiusata niitä enempää.
Paula kysäs sitten Jokelan lammikosta et onx kuinka pitkällä ku häneltä se suutaripinna puuttuu, elixenäkii. No sanoin et eihän tästä hurjastele ku kymmene mintsaa, pysytelkää perässä mut näköpiirissä ni lähetään. Ja lähettiin. Ei hurjasteltu.
Jokelassa autot parkkiin wanhan tehdasrakennuxen pihatielle, käwely pienemmän lammikon muuntajan wiereen ja syötit weteen. Olin sanonu et täält tulee nopeemmin suutari ku Kervååsta se törö, mut katin jotkut. Anto odotuttaa ihmeen kauan. Siis minuutteja. No Paula oli eka jolle se suotiin. Ihan oikein meni, Antti ja minä jo suutarimme oomme saaneet. Wielä kyllä Tuusulanmerestä etsin sitä SUURTA.
Siinä se sitten on, kaunis pikku suutari. Paulan puuttunut elämänpinna. EI puutu enää. Ilman kummenmpaa saaliskiihkoa jonkun aikaa onkimme, onnexi syönti ei ollut parhaimmillaan joten ei satutettu liian montaa pientä suutarii ja ruutanaa. Jotku ehti nielasta syötin johonkin ja tarwittiin ryhmätyötä.
Lopetin ite aiemmin säästääxeni matoja pe-la öön nakeriasonkelle ja siinä samassa kun höpöttelimme mukaweja ja wielä mukawempeja tuli sekin asia puheex. No lopputulos sen keikan jutustelusta oli tosi kiwa. Anttikii lähtee messiin. Meitsi hakee Antille Akan Pepajasta kolomen wawan luwan ja Antti samalla ku käy Motonetistä hakeen matoja kattoo onx siel kilikelloja (joita kesän aikan aina hukkaan WALTAWAT määrät) ja sit ostaaki niitä joson. Kymmenex, siis 22:00 noin sowittiin teffit Tuusulanmeren rannikolle hytyköiden syötäwäx. Lopux funtsattiin, ainaskii yritettiin, parasta reittiä Saarikoskejen kotiin. Kai me se löydettiin. Ainaskii perille owat näyttäneet ilmeisesti päässeen kun ennen tän kirjottamista Facebookissa heistä on tehty hawaintoja. Et silleen. Kiwa, tosi lämmin ilta. Enemmän waan tämmösii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti