herätyxejä

wuoden 2013 eka karppikeikka onnistui siis aiwan yli odotusten, hienoja moneja näköhawaintoja ja yx hemmo wielä rannalle asti ikuistettawaxi. Ja kun tässä "wapaalla" ollessa ei oo mitää waikeuxeja nousta aikaseen aamusella, ni mielummin teen jotain järkewää sen sijaan, että herättyäni jo walosan (tai ainaskii melkein) tultua yritän wäkiseltään yritellä hatutuskäyrän noustessa nukutella. Ja mikäpä järkewänmpää ku polkasta Punto käyntiin ja surauttaa hywin lähellä olewalle kotomerelle, Tuusulanmerelle, sen Pohjois-rannikolle katsastamaan eri kalalejen syöntihalukkuutta. No rehellisesti täsä kirjoitettakoon et kyl ekan karppikeikan jälkeisellä wkolla kolme seuraawaa käwäsyä tähtäs uuden karpin rantauttamiseen.

Useimmiten aamut oliwat jonnin werran sumuiseja mutta ei kuitenkaan mitään Lontoon rokkaa joten kyllä taas sai noina aamuina kokea walwomisen arwoista juttua. Karpit taas harwaxeltaan kiusataxeen meikää, päättiwät näyttää wilauxeja itsestään sen werta lähellä rantsuu et ei ollut mitään waikeutta erottaa toisistaan paikalla wieraileweja suomu- ja peilikarppeja toisistaan. Ui niitä tosin siellä kauempanakin, parikyt metrii rantsusta näyttäen ewejään pinnan yläpuolella matkalla kenties paikkaan jossa niitä on jopa tätä koordinaattia enenmpikii. Waan laiskana en jaxa lähtee ettimään.

Siellä wilaus kaakana waeltawasta ewästä jonka alapuolella melkoisella warmuudella on myös ihan kokonainen karpin kroppa. Pikkasen tarkennus kesti joten waa wilaus jäi tallennuxeen ennen sukellusta meren mataliin sywyyxiin.

Oli niitä tosiaan siinä pörräämässä lähenmpänäkin, yx peilikarppi päätti eräänä aamuna kiusata meikää oikeen kunnolla. Eka hawainto jäi tallentamatta kun oli kiirus yrittää saada hemmo rantautettua. Waan ei tää meikän yrityxeistä paljoo perustanu, käänteli hermistuneena päätään ku warowaisesti asettelin mielestäni toutaalisen wastustamatonta syöttiä hänen näkymättömissä mutta oletettawasti kohdallaan olewan suunsa eteen. Kunnes hermostui ja ällöttäwän hitaasti ja majesteetillisesti jatkoi matkaansa luoteeseen häwiten sitten näkywistä sameaan weteen.

Waan eipä kulunut warmaan kun kymmenisen mintsaa kun herkeämättömän tarkkailuni ansioista näin noin kymmenen metrin päässä juuri samassa suunassa mihin näkemäni hemmo oli suunnannut uudestaan peilikarpin; samaa kokoluokkaa, luultawasti sama hemmo. Siinä se yhen puskan juurella lökötteli.

Siihen asti kun häiritsin liikaa, ja siitä suunta luoteeseen. Siitä suunnasta sitten wielä yx hawainto peilikarpista, jälleen yhen puskan juurella ärsyttäwästi näkywissä itteensä houkuttelewasti heilutellen. Täl x:aa jätin pyyntöwälineet iha kaikesa rauhasa lojumaan nurtsille ja hiipisin hiljalleen kuin apassi, navajo tai joku muu äänettömästi kulkien osaawa inkkari kohti kalaa. Ja metsästyswälineenä olewasta kamerasta witeointitoiminto päälle ja ikuistamaan hienoo kalaa. Oli aikasti moista nautintoo.

Joka aamuna oli useita näköhawaintoja paikalla uiskenteleweista karpeista waan jäiwät noina aamuina rantauttamatta, onnex jotain tuli.

kilokaxsataa

Ja ku aurinko kunnolla rupes paistaan meren pintaan elämä loppu, tai siis söönti ja oli aika hakee Punto lastauxeen parkkixelt aja liwahtaa muutaman tunnin onkiskelun päättex torikahwilaan kaffenautinnolle.

 

 

 

siellä ne odotti

lauwantaina 11. toukokuuta läxin aamuwarhaisella katsastamaan josko muutamejen päiwejen ajan touhuumani mäskäys olisi tuonut paikalle särkikaloista eniten tawoittelemani lajin yxilöitä, karppeja. En ihan ollut walmistautunut siihen mikä lähestyessäni rantsua silmejeni werkkokalwoille weden pinnasta wälittyi; syönnöxellään olewan karppilauman näkeminen, kuplawanat niiden tonkiessa pohjaa ja peräewejä weden pinnan yläpuolella pyörteitä muodostaen karppejen ollessa hieman winopystyasennossa nenut pohjassa kiinni, wälillä wilahti koko pitkä selkäewä näkywiin.

Yritä siinä sitte rauhallisesti touhuta pyydyskamixeja kasaan kun pulssi nous jonnekin noin neljäänsataan minuutissa, tai ainaskii aikasti korkeelle. Hywä ettei hiku noussu otsanahkaan. Kaikki kamixet oli nimittäin iha paketissa, ei mitää walmisteluja. Siinä sitte huomas funtsiwansa kuumeisesti et miten helewetissä se palomarsolmu oikeen ny tehtiinkää, sen werta oli liikoja adrenaliineja häiritsemässä toimintaa. Saakelin karpit. Solmun ny osaa normisti unissaanki. No onnas se lopulta. No sitku eka pyyntö oli walmiina tuli tietty ropleemi, miten syötti pyyntöön häiritsemättä ja karkuuttamatta elikoita. On nimittäin samassa paikassa ennenkin ollut samanlaiseja laumoja syönnillä ja liukupainon loiskahdus saa ne koetun perusteella kaikkoomaan. No heitto reippaasti yli ja kelaus ottimestoille toiwoen et syötti pysyis paikallaan. Toisen wapawirityxen touhusin ihan ilman painoa ja pelkän syötin painon awustuxella sinkosin sen matalaan rantaweteen. Oliwat nimittäin kaikki ehkä wiis hemmoo alle kolmen metrin etäisyydellä rantawiiwasta.

No ekax nous särki ja sen jälkeen sorwa, pelkäsin niiden noston aiheuttaman pienen melskeen karkottawan isommat särkisukulaisensa waan eiwätpä tänä pänä herkästi pelästyneet. Melko nopeesti alko siimaa purkaantuu kelalta  hiukka toiseen tahtiin ku ekoilla särkikaloilla, ja jyrkästi rantawiiwan myötäisesti. Eiku wapa kätösiin, kelausta taistelujarrun aktiwoimisexy, napakka wastaisku ja loiske saattoi alkaa. Karppi oli löytänyt syötin sisällä olewan koukkuni ja tartuttanut sen suupieleensä. Wautsi mikä fiilis, wähä oli waikeeta touhuta wäsyttelyt maltilla. Onnex paksunahkanen suu on hywä paikka koukun olla, en jaxany ekan tai kahen ekan mintsan jälkeen pelätä irtoomista. ja jos ois irronnu, ni olisko hirweesti haitannu. Ehkä ei, no wähäsen warmaan kuitenkin. Lopulta hemmo oli sen werta wäsyny et hamusin haawin käteeni ja liu´utin 67 centtii pitkän hemmon hawaxen syöwereihin ja nostin siiwosti maihin. Jess, olihan fiilarit.

Kuwat auliisti otti yx ennen karpin tarttumista paikalle saapunu aamuwarhainen pullojenkerääjä joka siinä meikän kanssa ihaili karppejen näyttäytymistä. Kaweri oli iha täpöissään ja kyseli kaikenlaista kalastuxesta, muustakii ku karppejen metästyxestä. Ekat kuwat meni aikasti poskelleen, meikältä puuttu puolet päästä, karpilta puuttu pyrstö tai osa päästä. Arwelin wähä jotain tämmöstä ja tsekkasin kamerasta ja näytin mahdollisimman ystäwällisesti missä kohdistus meni niinku mönkään. Pyysit sit wielä ottamaan muutaman lisäkuwan ja ku pari onnas ni päästin karpin sit takas wapauteen.

Pienellä riskillä wissiin pyysin hemmoo wiel kuwaamaan wapautuxen (yx kuwa onnistu), oli nimittäin ennen sitä tuumannu et wois ottaan karpin mukaansa kotiin pannulle laitettawax. Siihen totesin eton liian iso pannulle tää hemmo, saa mennä takas wapauteen kaswamaan lisää. Liewää harmistumista hawaitsin. No onnex kuwax, ei heittäny kameraa Tuusulanmereen. Waan aika nopeesti häippäs sen jälkeen.












Jonkun aikaa siinä wielä odottelin pikkasen sumuhkossa kelissä josko "taistelun" karkottamat karpit wielä palaisiwat uudestaan laitumelleen waan eipä noista enää saanut mitään näköhawaintoja, tärpeistä puhumattakaan/kirjoittamattakaan. Sorveja tuli joitakin. No eniwei, olihan aamu.  MahtaWa. Aiemminkin tosiaan tossa paikassa oon onnistunu tommoseja näköhawaintoja fongaamaan. Aina ja joka x se waan säwäyttää iha lyhyehköjen hiusten päästä warpaankynseihin asti iha yhtä woimakkaasti. Ei siihe silleen pysty, ainaskaa meikä, turtumaan. Hienoja hetkejä, hienoja muistoja. Kiitos karpit.

silakkaaaaaaaaaaaaaaaaa

lauwantaina 4.5.2013 tehtyäni aamupäiwäulkoilun rupesin hiukka kotonassa järjesteleen kamixeja ja löysin uhen lootan missä oli kalstelukamixeja. Mukanassa wähä sotkunen silakkalitka. No ajattelin sen siinä kanssa joutessani selwittää tuleweja herkun metästyxejä warten. Melkein jo tunsin makunystyröilläni omapyydetyn, tuoreena woissa paistetun silakkaherkun taiwaallisen maun.

No sithän meitsi löys ittensä puol kahen aikaan Lauttasaaren sillan kupeeesta ettimässä itellensä rakosta josta mahtuis ujuttamaan litkaa pyyntöön. No semmonen löyty sieltä sillan puoleisestä päästä lähes nurkkauksesta. Hywä paikka, pystyin toteemaan session päätyttyä. Alkukii oli lupaawa, eka lasku ja heti wapa tärisi ja muutama silakka pääsi ämpäriini.

Pikkaseja taukoja lukuunottamatta silakkaa sit nousi tasasen epätasaseen tahtiin siihen asti kunnes katsoin saalista olewan tarpeexi kotipuhteixi wietäwäxi. Koko iltaa wiitti putsailla niitä.

Sinällään "yxtoikkoseen" laske, odota (joskus) ja nosta touhuun sai pikkasen waihtelua kuei heti tärinän alettua ruwennu kampee weiwaan waan anto ekan/ekojen täristää wielä wapaana oleweja koukkuja et muut ympärillä uiskentelewat hemmot kanssa kiinnostuis. Tai sitte weiwas hitaasti, on kiwa tuntee ku weiwattawa paino litkän yletessä lisääntyy. Ku hitaasti weiwaa ni saa tossakin suht matalasa paikasa meneen kiwasti aikaa. Ja ku pysäytti pintaan ni näki ku ylös seurannut parwi hyökkäili wielä wapaina oleweihin koukkuihin. Tai heitää litka pikkasen kauemmas eikä waan puottaa sitä suoraan alas, litkan wajotessa pysty tuntemaan silakkojen hyökkäyxet. Tai jotai muuta ku laske, nosta touhuu. Kliffaa hei.

Ja keli oli komee. Arska lämmitti koko aikasti waik wähä tuulahtelikii. No kellupuwun takki piti kans pintatuulahduxet tehokkaasti pois kylmettämästä. Kolmen pintaan oli ämpärissä iha tarpeex kotihommeja joten Punton kokka kohti Jäkee.

Kotonassa sitte silakkatehras käyntiin; saxilla pää poikki, watta auki, sormella sisälmyxet ulos ja sormella lipasten enimmät weret pois ja pussutus. Tuorepaistot ja osa pakkaseen.

 

 

maratoonitreenilirkkii 3. toukokuuta

Roope kyseli pe pänä 3.5.2013 wiestillä et oox lirkkin menosssa ? Roopellla olis aikaa/tarkotus tuuleista huolimata käwästä kokeilemassa. No huhhuijaa, siis niitä tuuleja. Olin itekkii wähä jo tuumaillu mut ne tuulet. No siinä sit soitelttin ja sowittiin treffit Hesaan yhteistuumin tuuleille mielestämme sopiwaan mestaan. Sielä sitte wielä onnistuttiin toisemme treffaamaanki. Ja siis eiku hieman osittain aaltojen weden pintaa rikkowan alueen läwitte rauhallisemmille weseille.

Sielä niitä sit lepäs, pohjalla makoilemassa, pienen etsinnän jälkeen, wesi waan helposti sekottu hiukkasen ku pohja monessa kohtaa oli aikasti "pölisewää", pieni jalkojen liikuttelu liian lähellä kohdeöttiäistä saatto aiheuttaa hiukkaspilwen ja kohteen häwiämisen näkökentästä. Ja lisäx se wirtaus toi wälillä kaswustoo tokon ja pinnan wäliin, taas kohde häwis. Ja sit wielä se wellonta pisti painon ja koukun heilumaan tosi inhottawasti. Seli seli. Hywä pohjustus sille mix onnasin koukuttaan waan yhen tokon. No joo. Liian pitkällä siimalla touhusin. Näin tuumailin waikeuxieni pääsyyxi.

Ja sitten wielä ku yhessä waiheessä meitsillä oli pikkaseja waikeuxeja akun ja otsalampun johdon liitännän kanssa. Walo sammuili ihan itestään, ja just ku oli nähny tokon. Ja Roopella oli waikeuxia saada koukku olemaan tarttumatta muualle ku tokon turpawärkkiin, tykkäs tarttuilla johonkii weden päällä. No nää hommat kuitenkii hanskattiin ammattimaisesti ja hauskuus sai jatkua, siis tokkojen metästys.

Siinä alussa tuli jotenkii puheex toi päiwälirkki ja Roopen kuulema tekniikka rauhallisesta nostosta. Tokot kuulemma pitää kiinni siitä madosta ja käden ehtii pistää alle jos/kun putoo. No Roopen kanssa ollaan totuttu nykäseen niin et meinaa waan ylähuulet lähtee mukaan koukussa. Pitihän se testata. Ei muuten toiminu, tokko putos. Sanoin tän Roopellekii. No wastaus oli et se pätee waan päiwälirkkiin ja pikkutokkoihin. Just joo

Rupesin siis taas nykimään kunnolla. Tuloxena muutama pudotus ilmassa. Ei pysyneet meitsillä, waan Roope hanskas homman wellomisesta huolimatta. Ei sentään kaikki noussu mitä hawaitsi mut nous kuitenkii, enenmpi ku mun zero.

Waihdoin syötin, tumma madon pala pois ja waaleesta madosta tilalle, ku näytti ihan siltä et waikka sain laskettuu madonpalan pohjalle hiekkaan makaamaan ihan tokon nenän eteen ni ne waa nyrpisti nenuunsa ja kääns päänsä toiseen suuntaan kunnes kyllästyiwät ja pyrähtiwät pimeyteen. Just sopiwasti, näkemäni illan pullein ja pisin tokko näkywissä. Ja heti kiinni, ja ylös, ja pysyi kouraan asti. Ja seuraawaki nappas heti kiinni, waan putos ilmassa takasin.

Sit kuulin Roopen lausahtavan; "Kivinilkka, ja melko iso". Sinne sit kattomaan mielenkiinnosta, olihan se, kait paksunmpi (ja pitempi ?) ku tänä wuonna pilkillä ja täplisjahdin siwutuotteena saamani yxilöt. Enmpä muista yrittix Roope ees yrittää tokkokoukulla lirkkii hemmoo. kuwasin kuitenkii (walitettawasti jäi macroasetuxet päälle kuwailuwempeleeseen) ku se siinä pikkasen wääntelehtien pysytteli paikallaan. Onnex ei pyrähtäny täpöö karkuu.

Roope sit totes, et nosta pois. Oouukei. Wapautin jo walmiina lirkkiwawassani olewan siiman päässä olewan isommalla koukulla warustetun pyyntöni ja pläjäytin siihen kunnon kokosen syötin. Hetki ku laskin syötin lähelle nilkan nenuu ni sehän ampas kii. Nosto ja hentosessa lirkkiwawassani tuntui melkonen jytinä ku nilkka roikkui siiman jatkeena ja kiemurteli itteensä solmuun. Walitettawasti viteointi meni mönkään. Syötti sywähköllä nielussa. Pikkasen oli waikeeta irrottaa mut onnasin ja päästin hemmon wapauteen.

Siinä waiheessa todettiin et tää paikka on nähty, hietatokkoo tarjolla. Siis muita lajeja hakemaan. Käytiin wielä autosiirtymejen awulla kahessa paikassa waan ei kummassakaan päästy syystä ja kolmannesta tosi toimiin. Päätettiin lopettaa touhuilu siltä illalta siihen. Mut kiwaa oli waikka meitsillä kaikki ei toudellakaan menny iha ku Strömsösä. SW.

Siinä illan oma pisein ja ainoo 65 (ja puol ?) mm kädellä

Sama hemmo rantahietikolla poseerauskuwassa

Ja kotonassa ewejen rakosen perusteella lajiwarmistus
muun habituxen lisäx riittäwä meitsille, hietis

Kuuskytwiis, kuuskytkuus wai siltä wäliltä ?

'

 

wappuaaton lirkit

olin jo "pitkään" katellut Hesan tuuliennusteita kun olin Tarantelloilta saanut rapsaa jäätilanteen hellittämisestä Hesan rantsuilla. Ei waan millään meinanneet tuulet laantua meitsille mieluisixi tutuilla turwa-alueilla. Niinmpä siis wappuaattona päiwän aikana tsekkasin Fonectan karttasivujen ja Forecan tuuliennusteen nuoleja wertaillen mahdolliseja uuseja rantsuja uhreixi. No löytähän niitä, yx missä oon pari x:aa käwässy ja ihan kelwollisex hawainnu, muuta löytyny paitti simppuja. Ja toinen mistä muitten rapsojen perusteella löytyy myös niitä muttei kivinilkkaa. No tokkoja lähinnä aattelin lähtee aikani kulux lähtee ettiin. Et molemmat täytti tiukat waatimuxeni. Siispä illalla aurinkonlaskun aikoihin polkasin Punton käyntiin jaeiku menox kohti Hesaa ja odottaweja saaleita.

Eine kyl taija tietää siel Forecas miten ne niitä nuolejansa oikein sinne nettiennusteisiin laittaa. Ekalle paikalle päästyäni huomasin et ei se tuuli ollu ollenkaan niinku Forecan nuolet esitti. Ällö, olis ollu kiwa taas käwästä ees wähä tutus paikkaa. Siispä ei muuta ku siirtymä rantsuun missä en oo ikuna ennen lirkkiny. Ja toiseen suuntaan awautuwa meri ku ekas. Ja ällö x:aa kax. Ei mitään jakoo täälläkään lähtee tarjoon syöttii öttiöästen nenun eteen. Aallokkoo oli ja sellasta et ei sen alta ois mitää pikkuruiseja öttimöttiäisejä nähnykkää. Hetken mietintä ja näitten paikkojen tuulten perusteella tuttu wanha paikka pitäis (et mä wihaan tota konditionaalii -isi päätettä) olla iha mahollinen paikka. Siipä Puntoon taas liikettä ja siirtymä. Ällö x:aa kolome, ei olu. Aallokkoo ja liian kowaa. Itelläni eio mitää täys pläkä waatimuxeja mut entuudesta tiesin ettei tossa saa syötii pidettyy paikallaan waik jotain näkiskii. No ei hätiä mitiä, toinen paikka ihan siedettäwän käwelymatkan päässä. Siel ainakii onnais. Ällö x:aa nelejä. Ei oo mahollista. Hesan rannnikon tuulet oli x kaikkiaan päättäny pistää iha tosissaan kapuloita rattaisiin meitsin lirkkikauden awauxelle. Täälläki rantsuun tuli aaltoja siihen malliin et en ees wiittiny lähtee kokeileen. Muutama tosi tuulinen päiwä oli takanassa, lieneeko ne waikuttanu outoon ilmestyxeen.

Siinä sit palauttaan Fonectan karttanäkymejä mieleen ja unohtaa kokonaan Forecan tuulinuolten suunnat ja jollakin konstilla aiemman neljän mestan aaltoilusta miettii sopiwa paikka. No päätin sit taas polkasta Punton käyntiin ja suuntasin rantsuun mis enoo koskaan ikuna kuunaan wieraillu. En ollu ees kotonassa ottanu tätä rantsuu waihtoehtona. Noei olu mitää enää menetettäwänäkää et sama se jos katastais waik sit pitäs bumerangina lähtee takas himppeen. Punto parkiin ja hiukka käwelyy ja ranstu näkywisä, hieno juttu, aaltoo tosin taas täälläkii, mutei mitenkään pinnan rikkowaa. Mahixet ainaskii nähä jotain kohdekaloja oli, eri asia miten syötin sais pysyyn paikallaan.

No sehän ei selwinny muuten ku menemällä katastaan homma.  Ja jess. Hetken hiekkapohjalla kahlattuani eka tokko näkywissä. Hietatokox arwelin ja iha kiwan kokonen.
No ei muuta ku käsi waa melekosen kylymän pinnan alle ja kuwaamaan.

Hemmo ei kuwauxesta ollu milläänsäkään ja sain kuwejen oton jälkeen yrittää syötin tarjoomista. Ei ollu helppoo. Iha skidit kalanalut meinas häiritä syötin näkywyyttä. Tasasena "hyökyinä" tulewat rauhalliset aallot melekosesti heilutti siiman päässä olewaa 32:n koukkuu ja painoo. Siinä se koukku sit heiluessaan osu sen werta wissiin hemmoo kait päänuppiin et hermostu, läx liwohkaan. Nou hätä, on niit muitakii. Ja olihan niitä, samat kuwiot ja täl x:aa sattu syötti sopiwasti olemaan hollilla et tää öttimöttiäine ehti sen nappaa suuhunsa ja eka kauden 2013 lirkkikoukutus oli siinä.

Kaikki näkemäni tokot ei ollu yhtä yhteistyöhaluseja waan pakoiliwat jo siinä waiheesa ku työnsin kameraa niitten nenän eteen. Eikä kaikkien koukutus onnistunu, pari tokkoo nous siitä hiekkapohjaselta alueelta.  2/10 ehkä hawaituista. Nou hätä ilta oli wasta alussa ja rantsuu oli hywästi wiel jälelä.

Pikkuhiljaa siirtyessäni pohja muuttui wähä wähältä kiwikkoisemmaxi ja sit niit rupes näkyyn tokkojen lisäx: kivinilkkoja. Ei niit ihan wilissy jalkojen ympärillä mut ehkä eniten lirkkiurani aikana paikoista joissa oon niitä nähny suhteutettuna alueen kokoon. Monet waan oli nii sywässä weesä eten wiittiny kuwauxen takii työntää kättäni kyynärpäätä myöten weteen waan tyydyin yrittään koukuttamaan. Erehdyxestä oppineena laitan nykyään lirkkikeikoille kahluupöxyt jalkaan. Monesti oon touhuissani aiemmin kahlannu saappaiden kans liian sywälle saaliin kiihottamana ja ku jalassa on kylmän ween takia ollu karwawuoriset pilkkisaappaat ni niistä leijuwaa ällöö lemuu niitten kuiwaessa ei kestä Erkkikään itkemätä. Et siinä syy. Mut nilkkoihin takas: arkoja oliwat täälläkin kuten oon ennenkii ite ainaski huomannu nää nilkat. Kax sain nappaamaan syöttiin mut putosiwat ku sain ne ylös weestä. Eipä toi haitannu. Wielä tulee uuseja mahixeja.

Niit on kyl ilo katella ku ne yrittää karkuun häiritsewältä walolta hitaasti kiemurrellen. Lopulta ne tietty spurttaa aikasti liukkaasti johonkii pimeyteen. Osaa ne olla nopeitakii.

Simppuja en onnistunu löytää ku yhen, aika kookas hemmo oli. Otti hanakasti kii niinku simput yleensäki waan onnistu pudottaan seki ittensä takas weteen ku sain sen weestä ylös. Eikä halunnu toista x:aa yrittää. Säntäs pimeyteen ku hetken sain härnättyy lisää. Odotin kyl et wiel löytyy.

Siinä jalkojen ympärillä aina sillon tällön wälähti Hesan rantojen lirkkikeikoilta wanhoja tuttuja, hopean wärisejä nopeita torpedoita, kuoreita. Eiwät nää waa pysähtyneet täl x:aa sen wertaa et ois saanu syöttiä tarjottuu.

Kiwikkosuuden jälkeen alko taas hiekottuu pohja ja muutameja tokkohawainto tuli tehtyy waan ei onnannu koukuttaminen. Syötti heilu pikkasen liikaa ja jotku häiriinty liikaa ku ekax kuwasin. Oli sormet aikasti tönkköjooseppeja. Piti wälillä puhallella et pystyis sit tarwittaessa korjaan/waihtaan syöttii ja irrottaan koukussa olewan saaliin.

Loppu  sit se rantsuosuus ku tuli kallio wastaan. Siispä nousu ylös weestä ja kattomaan mitä olis tarjolla kallion toisella puolen. No siellähän oli pikkunen kiwan tyyni poukama hiekka/kiwipohjalla höystettynä. Siispä sinne. Ja siellähän sit heti tuli näkywiin semmonen pulleamahanen (warmaan mammatokko) jolla pituuttaki sen werta et oikein sydäntä sykähdytti. Tuumasin et oma rekoortti wois olla kyseesä. Kamera sai jäädä, oli näpitkii puhalteluista huolimatta jo nii kohmeessa ettei olis warmaa pystyny irrottamaan koukkuun tarttuweja. No täähä oli tosi äkänen, het ku syötti oli laskeutunu nenun eteen ni eiku kii waa. Ja nosto onnistu, ja kouraan kaappaminen. Ei olis tainnu olla tarwetta. Huomasin ku yritin hiukka kohmeisin sormein saaha hemmon suuta kokonaan poistamata suussa kokonaan olewaa koukkua takas pyyntöön. Mut onnistuin. En siinä ruwennu mittapuuhiin waan pistin saaliin mukana taskussa olewaan pulloon ja jatkoin etsimistä. No siellähän niitä mukawan kokoseja oli enenmmänmkii, ja kiwasti monet halukkaasti ottipäällä. Kuus (jälkikäteen tsekattu) onnasin nostaan ennenku totesin et ny ei enää kowin helpolla taija löytyy enenmpää. Tuntejakii oli kulunu jo muutameja ja wappuaatto muuttunu wappupäiwän aamuöön tunneix joten siihen oli hywä lopetella lirkkikauden awauskeikka ja lähtee kohti Jäkee lämmitellen matkalla kohmeiseja sormeja. Ihan kiwaa ja antoisaa mielestäni toi öttimöttiäisten kuwaus/wideointi paitti toi sormejen kylmyminen. Ja hanskojaha meitsi ei osaa käyttää. Eine päällä pysty pikkukaloja irrotteleen ja rupee siinä sit eestaas nykiin ja repiin pois ja takas päälle. Ei onnaa meitsille. Mieluummin kohmettaa tartuntaulokkeet.

Oma hyötynsä oli niist alkuillan ällötyxeistä, löyty uus mesta mihin on hywä palata toistekii.
Kotonassa tehty mittaus paljasti illan pisimmän tokon (kaikki muuten hietixejä, tarkastin yxitellen purnukassa, selkee rako ewejen wälissä) pituudex 66 millimetrii. Sama ku oma rekoorttini, ei paha.

Nii ja olihan siel joka paikassa niitä aina tyrkylle tuleweja kolmipiikkejä. Yhen iha treenin wuox koukutin. Hieno ilta tosiaan, suhteellisen kookkaita kaikki koukutetut tokot, aikasti mukawa kivinilkka esiintymä hawaittu, tokkopa waan ton yhen illan sattuma juttu.

On se waa kiwaa, toi lirkkiminenkii. Niinku kai kaikki kalasteluhommelit. Kuie waa ota liika wakawalla naamarilla. Hymy huuleen waik munapataa tuloxena.


Pläjäytän tähän wiel rapsan loppuun joitaki ehkä julkaisukelposeja wetenalaisotoxejani.

 

 

awowesikauden awaus 2013

lauwantaina 27. pänä huhtikuuta 2013 pääsin aloittamaan awowesikalastelukauteni. Jos muisteloni owat lähelläkään oikeeta, jäi wiime kaudesta melekosen monta päiwää jälkeen. Noei haittaa, tänä wuonna ei toi lajimäärä sitäkää wähää mitä wiime wuonna määrittele mitään pakkoa puristaa kelillä ku kelillä joittenki satakybätäpöwarmojen lajejen perään. Mennään sillä fiilixellä ku huwittaa.

Oli tona pänä muutakii asiaa pääkaupunkiimme ni pakkasin himasta lähtiessäni jotain peruskamixeja Punton sisuxiin ja käwäsin ohimennessä Kerawan Honkkarista ostamasa pärkäsenpoikaseja ja matoja. Purnukka/laji. Tuulet oli semmoset et päätin suosiolla unohtaa lirkkitouhut. Mieli kyl tekis. Joku siin hommas wiehättää.

No eniwei, ku olin asiani saanut touhuttuu, päätin pöräyttää Puntolla sit siihen oikein wimosen päälle SUPERHYPERHYSHYSTOPSIIIKRETHOTSPOTTIIN (jota en ny tässäkään tuu paljastaan) katsastamaan josko siellä jo kutemaan walmistautuwat SE-painawat täplismammat maha mätiä pullollansa olisiwat halukkaita luowuttamaan ko. lajin rekoorttituloksen Jarkko J:n hallusta meikäläiselle.

Mukana paskahara-(=pohjalitka)wälineet ja tapsipilkki wermeet. Siispä pohjalitkan madotus ja weteen odottamaan wawan kärkeen asennetun hälykilikalikellon herwotonta kilinää mammojen syöxyessä kilwan tawoittelemaan waltakuntaansa ilmestyneitä herkkupaloja. Sillä wälin lähistöltä pilkin alla madolla kuorrutettua kuokkua tarjoomaan lähietäisyydellä et kerkee syöksyyn litkawawan kimppuun kellon kilistessä.

No sai kyl iha rauhassa touhuu sen pilkkisetin kans. Hälykilikalikello oli ja pysyi waiti.
Pilkkikoukkuun ehkä kybä mintsan paikkeilla joku uskalikko käwäs warowasti kokeilemassa mut ei sit kuitenkaan sitkeestä tarjoomisesta huolimatta halunnu tulemaan näytille. No aikanaan siitä ku pikku hiljaa etenin ni tuli toinen tärppi. Waan ei tarttunu. Waan sit iha heti kohta tarttu. Aikasti tämäkästi. No nyt, ajattelin, hetken. Waan en kauwaa. Sain kalan pinnan yläpuolelle, muoto oli oikea, pitkän omainen, waan wäri wäärä, ruskeahko, ja kiemurtelewa mato.

Kivinilkka, no ei sinällään mikään suuri ihmetys. On niitä samasta paikasta aiemminkin tullut täplisten seassa, harwaxeltaan, mut kuitenkii.

 

 

Siinäpä se oli, se pwä. Ei muita tapahtumeja waik jonkin aikaa kokeilin paskaharallakii eri paikoista ja pilkillä laajalta alueelta. Sitku pilkki jäi kiinni johonkii pohjaan asetettuun kalasteluwälinetuholaiseen oli homma saletti. Ei uuseja wiritelmejä, paskahara ylös ja kohti kotia. Noei tullu munapataa. Wai haittaax se jos oliskii tullu. Ei kait. En tiiä. Täplisten jahtiin joskus toiste. Melko warmasti.

3:45

siitä se lähti, nynnyn herätysmusan alkaessa soimaan su aamuna 10.3.2013. 4:30 oli Villen tarkotus kurwata ala-owelle hakeen mut messiin ja siitä sit Tero koukaten kohti Pernaja Kvarnuddenin wesejä. Matkalla Olli liittyi Hesasta päin tulleena mukaan Porvoon Shellin aamukahweilla. Tarkotuxena olla jäällä ennen aurinkon nousuu (Forecan mukaan 6:49) ja siinä hywin onnistuttiin, noin warttii yli kuus ekat askeleet rantajäillä mahtawassa hankikanto-ominaisuudet omaawassa jäätä peittäwässä lumessa.  


Teron tyylinäyte 6:50

Ja jäätä oli paksusti. Tosin oli siin päällä ehkä parikyt centtii pakkaantunutta luntakii pinnalla. Mut oli se silti onni et waihoin iskemättömän terän keikalle. Ei se edellisen päiwän testaus Tuusulanmerellä ihan wakuuttanu warsinkii ku muutameja päiwejä aikasemmin Airistolla reijän teko oli silkkaa tuskaa. Waan nyei olu. Hywin uppos. Wiitä yli seittemän oli oma munapata selwitetty, tais olla muillakii. Terppa oli iha ekana nostanu tasurilla semmosen parikyt centticen hauwenrääpäleen joka tietty pääs takas isontaan itteensä. Siinä met tutun luodon/karikon ympäriltä aloteltiin ettiin isomuxeja, jotku sai, meitsi ei. Alkuhetkeillä oli iha mukawa otti päällä jos koko porukkaa ajatellaan.

Aurinkokii nous koko aikasti korkeemmalle yrittäen säteillään lämmittää mut oli kuitenki sen werta miinuxen puolella celsiuxet ja liewähkö wiima et wiel puol kasin aikaan ulos suun kautta puhallettu ilma sai lähistön karwat huuruuntumaan.

Olli (oik.) ja Ville (vas.) kisaamassa tasurejen wärejen toimiwuutta.

Siitä tutulle alotuspaikalle tiuhaan touhutuista reijeistä aikansa Ahti anto antejaan kunnes ei pystäri, tasuri tai pystärin alla roikkuwa morrikaa oikein tuntunu kelpaawan kelleen weden waltakunnan asukille. No ekax siitä läx sit Olli walkaboutilleen kohti lännessä olewaa kapeahkoo salmee mistä jollain reisuila kans on saatu saalista, Tero suuntas melko koht sen jälkeen melkein wastakkaiseen suuntaan. Villen kans hetki pörrättiin samoilla gepsikoordinaateilla kunnes päätin lähtee lämmittelypyrähdyxelle kohti Ollia. No ei siel sit mitää ihmeitä ollu tapahtunu ku samoille mestoille pääsin. Pikku appoo, sama sit meitsille kans kohtalona, ja aika harwaxeltaan. Samalla wakoiltiin "salaa" Teron ja Villen (joka oli kans siirtyny Teron seurax) touhuumiseja. Kowasti tuntuwat pörrääwän Teron in-the-middle-of-nowhere walitsemaan paikkaan noin niinku iha waan  pysähtyen johonki kohtaan jäälakeutta ilman mitää sen kummenmpaa näkywää maamerkkiwä.

Ei met jaxettu kauwaa siel sit Ollin kans wiettää aikaa. Lähettiin wieläkii hienolla hankikantosella lumella lampsiin kohti alotuspaikkaa mistä meitsi jatko wiel Teron ja Villen luo. Taino Ville jo tuli poiskii, matkalla ku treffattiin kerto Teron löytäneen muutaman puolen kilon apon ja semmosii kolmesatasii sit lisäx.

Mut ei ollu Ville ehtiny niihi karkeloihin mukaan. No ei se paikka sit meitsillekää eikä Terollekaa antanu enempejä isomuxeja tai pienejäkää. Eikä siinä mitää kummosta monttuu ollu, aika tasasywystä koko se lahdelma mis on sillon tällön käyty kokeilemas.

Läxin siitä taas kohti karikkoo ja Tero jatko omaa walkaboutiaan. Siel sit aattelin loppuajan härnätä sitä isoo morrilla. Kylse kelpaa isoillekii. Yx reikä sit löyty minkä alta löyty kiwan epäsäännöllisin tasaisin wäliajoin tarjotusta houkuttimesta kiinnostunutta porukkaa, pientä tosin. Mut sit koko pikkasen suureni muutamalla hemmolla. Noei nekää wiel mitää pannukarkeita kotiin wietäwejä ollu. Tulihan sieltä sit x:n wähä painoo siiman päähän, ei suostunu iha suoraan nostolla tulemaan putkeen waan ui sen werta siwulle et morri tarttu reijän alapäähän koukustaan jäähän kii. No se oli siinä sit morrin waihto ku ei just ny ollu sit sitä haarakeppi mukanassa mil ois woinu yrittää painaa morrin irti. Yleensä mukana et ei tartte tasureit waik menettää just ton jäähän tarttumisen takii. Laskin sit uuwen morrin reijästä alas ja sit hywin lyhyen hetken oli painoo kunnolla ja wawasta wälitty käteeni melkone täräys ja lopputuloxena hienosti tuulessa heiluwa katkennu siima. Mikä lienee morrini prkl wieny. Hauki(ko ?), kuha, iso appo. Ken tietää, minä en ja Ken ei mulle kerro.

Siinä sitä wasurilla on sen yhen reijän antimet ja oikeella sit o wieres toinen kasa aiemmin reisun suomat apot. Aika lailla ulkoiluhommeleix meni meitsillä tää keikka waik kyl iha ns. tosissani yritin toki taas saada jotain kotiin wietäwää. Wielä sen toisen morrin menetyxen jälkeen toki uitin kaikenlaista tarjotinta jään alla waan kueiniei.

Keli oli ollu aiwan mahtawa koko päiwän, ei pilwen pilwee aurinkon säteiden ja meijän wälissä sen jälkeen ku mollikka oli alottanu aamulla nousunsa kohti päiwän korkeinta kohtaansa. Kolmen aikaan (en tiiä oliko päiwän korkein kohta) se wielä komeesti helotti ku porukka oli jälleen suht koossa alotuspaikallamme. Lähettiin siitä sit käweleen kohti onnex melko siedettäwän matkan päässä oleweja Ollin ja Villen autoja. Hieno päiwä. Onnex oli sentään joitakii onnistanu myös saaliin kanssa. Tais kaikilla muilla paitti meitsillä ollu kotitehtäwejä wielä edessä. Enmpä jaxanu sitä sillon murehtia enkä jaxa nytkään tätä rapsaa naputellessani. Ei reissuu ilman kiiskee :D.

 

Paitti Tuusulanmeren kuhajahti, Kytäjän lotailu ja Larun öttimöttiäisteeweekeikka.