R.I.P 19.5.2012

lauantaina 19.5.2012 oli jotenkin erityisen levoton olo kun kotiuduin aamulla ehkä viiden aikaan Järvenpään Terveyskeskuksen pitkäaikaispotilasosastolta 3. Olin siellä melkein taukoamatta viettänyt edelliset 61 tuntia saattamassa äitiäni rauhaan ja lepoon. En keksinyt levottomuuteeni parempaa tekemistä kun lähteä kalastamaan ja miettimään ja ehkäpä hetkeksi unohtamaan tilanteen. Vaikka äitini kannalta olikin paras, että hän viimein pääsi rauhallisesti nukkumaan pois lepoon.

Suuntasin ensin Suvanolle (tällä kertaa luvat mukana) taas katsastamaan vimpaa. Salakoiden lisäksi suostui vain suuri määrä särkeä tulemaan rantautetuksi. Ei vimpaa vieläkään. No siihen ei maailma kaadu jos joku laji jää saamatta. Tämän vuoden ehdoton ykköstavoite eli sulkava taitaa olla jo menetetty. Mahdollisimman suuri lajimäärä ei ole ollut koko tänä vuonna päätavoitteenani. No ehkäpä sulkavan missaaminen muuttaa ajatuksiani. Onhan sentään pitkään kateissa ollut toutain jo saatu tänä vuona. Katsotaan miten innostuu.

Sietä suuntasin Viikin (paljastetaan tää nyt kuitenkin) lammikolle katsomaan löytyisikö isompaa hopearuutanaa ku viime kerralla. Ensin sain kuitenkin tosi hienon kutuasuisen kolmipiikkikoiraan.

Ja löytyihän sieltä taas allikkosalakkaa ja ne hopearuutanatkin. Ja edellistä reissua isompaa, vaan ei paljon, mutta kuitenkin. Ja normiruutanaa.

En illallakaan vielä osannnut rauhoittua oleskelemaan yksikseni vaan lähdin tuttuni Laren kanssa katsomaan Helsingistä josko silakkasaalis olisi parempi kuin Markun kanssa käydessämme. Lare ei ole ennen litkannut silakkaa, joten edessä uusi kokemus hänelle. Ja tulihan niitä.

En itse ollut perkuutuulella joten luovutin saaliimme Laren jatkohoitoon. Ja sieltä sitten tuli kuvaviestiä perkuun edistymisestä, perattuna puolitoista kiloa silakkaa oli saaliimme. Silleen se suju se päiwä, ajatuxet yritettynä keskittynneenä kalasteluun.