kivennuoliaiseille kyytiwä

Noin klo 23:00 la 13.8.2011  lähettiin kamuni Laren kaa wiettään mukaweja hetkejä kivennuoliaisten kanssa. Taino, emmä tiiä olix se nooliaisist kiwaa saaha koukku leukaperiin. Eiwät pystyneet kykynemään wastaaamaan. Oli iha niinku pakko lähtee ku seittemän päiwää wierähtäny ilman kalastustouhuja noin niinku iha oikeesti. Mielessä on kyl ollu. Warsinkin ku Jari Kapyla oli edellisenä päiwänä soittanu ku oli Huilin ojalla suutarimettällä. Ei waan wielä sillon tullu jaxettuu lähettyy.

Walopilkku o kuu

Pilkkopimeessä saawuttiin kohteeseemme ja rämmimme lamppujemme walon awustameina puron wiertä awarampaan paikkaan missä pystyi liikkumaan ja tarkastelemaan mahdollista saalista.

Touhusin ekax Laren pyyntöwehkeen kondixeen ja rupesin omaani kiinnittämään walmiis sidottuu peruketta ku Lare huus et tääl on heti eka.
 

Lare ties mitä hakea kun olin päiwällä reissusta sopiessamme näyttänyt öisejä ottamejani kuweja miltä kivennuoliainen weden alla pohjassa löhötessään näyttää. No pyysin Larelta lupaa näyttää wielä käytännössä miten  "yritetään" saada wisu ylös rantsuun. Lare nimittäin ekaa kertaa lirkkimässä. Ja jippijaijei, het onnas.

Ei tarttennu ruweta selitteleen ja häpeilemäään.
















Noei kauaa mennu ku hemmo piti kädessään ihan ite lirkkimäänsä elistä, kivennuoliaista ja samalla ekaa lirkkikalaansa.

Lare sen jälkeen weteli wisuu ylös niinku ois lirkkiny koko pienen 57-wuotiaan ikänsä.
Ja niitä sit riitti, Woi witsi, oli pientä ja isoo. 28 - 126 mm haitarissa liikku pituudet.

Kuwasa o seittemän wisuu

Ei sieltä osannu lähtee ku ootettiin milloin se ISO pläjähtää walokeilan näkywiin wirran pimennnosta rauhallisimpeihin weseihin meijän otettawax. Waan ei tällä kertaa. Yhest kohtaa ku nosti nooliaisen pois ja käwäs muualla wähän matkan päässä tekemäsä saman tempun ja palas takas ni johan siel oli wisu taas härnäämäsä. Noeiku ylös. Tai no ei kaikkia, kyl ne osas olla nirsojakii. Ekax wähä käänteli päätään ja ku kunnolla hermostu tarjoiluun ni wilaus ja wirran pimentoihin kiwenkoloon. Pienet warsinkin säikkyjä.

Upeeta näkymää luonnon tarjoomana sain jälleen todistaa kun en waan löhönny himassa ja tsiikannu flekuna töllöö waan olin liikkeellä luonnossa (suosittelen wahwasti kaikille luontowaihtoehtoa). Istahdin hywin pyllylleni muotoillulle kiwelle kun näin liikettä sen edessä olewassa kuopassa. No kivennuoliainenhan se siellä liikehti, ja sit tuli toinen ja kolmas ja neljäs ja wiides ja siinä waiheessa putosin laskuissa pois. Reilu kymmenkunta nooliaista pyöri wäkkäränä wartalot melkein yhtä solmusa ku kivinilkalla toistensa ympäri ja ämpäri. Eiwät juuri syötistä wälittäneet. No sit hiljalleen poistuiliwat ja jäljelle jääneistä jotku otti syötiin kunnes kuoppa oli tyhjä. No jäin odottelemaan ja sama tsydeemi toistu wielä uuwemmasti kax x. Kutu waiei, enoo tarkistanu mistään heitin kutuaikojansa.

Kerran Lare  huus "no nyt o ISO". Läxin katsomaan ja walitettawasti huomasin jo jonkun matkan päästä et ruumiinrakenne ei stemmaa. No sehä oli kiiske. Ja kallisarwoinen pienen pieni koukkuni ruokailujätteidenulostuloaukon tietämillä. Siispä ruumiinawaus. Koukku pelastui.

Muuta merkittäwää ei oikeen osaa kirjotella muuta ku et en paljoo walehtele jos kirjoitan tähän et noin sata kivennuoliaista koukutettiin. Kalastus loppu siihen ku perseeni kastu läpimäräx horjahdettuani kuiwalla kiwellä istumisen sijaan istumaan märeille puron pohjakiweille. Mut kiwat hetket oli.

Toinen uoma perataan ens kerralla. Katotaan onx mitään wai waltawasti.

Ups, klo oli jo 3:28 ku kotiuduin. Niin se aika wierähtää ku o hauskaa kivennuoliaislirkinnässä.