lomanen Vasikkasaaressa

lauwantaina 16. heinäkuuta kun olin naatiskellut n. kolmen tunnin unoset aamykybästä eteenpäin öön walwomisen jälkeen huomasin kamuni Laren tawoitelleen. Soitin äijälle et mitä mielessä. No hän ehdotti et lähettäis käwäsemään ja waik wähä kalastelemaan Espoon edustalla olevaan Isoon Vasikkasaareen missä tuttumme Marko wiettää kesät. Noeiku warmistussoitto Markolle et sopiix tulla ja ku sopi nieiku menox. Pekan Apajasta matoja mukaan. Wieläkin lainassa olewalla wirman ahvenautolla hurautettiin venarantaan ja puol kolmelta oltiin Markon kyydissä weneessä kohti määränpäätämme. Lare keskellä, Marko kapteenina peräsimesssä, meitsi kokassa.

Siinä saunan ja wiisykkösen wälisellä hienolla rantakalliolla onkiskeltiin se aika mikä ny onkiskeltiin. kerrotaan se ny täs heti alussa. Kartassa paikkamme oikealla merkitty "Hienoja näköalapaikkoja"

Wasemmalla Haukilahden vesitorni ja
 oikealla Keilaniemen tornitalot

Tosta pohjaonkitsydeemillä ja kohostellen kalastettiin ku ensin oltiin kierretty saari ja tutustuttu siihen mitä tutustumista oli. Lauwantaina syönti oli ihan hywää. Pohjaonkella tuli kiwan kokosta lahnaa ja appoo, tosin pannukokoo aika wähän. Oli pasurii ja särkeeki tarjolla.

Ekat kalat tuli molemmille siin puol wiiden aikaan hywin lyhyen odottelun jälkeen. Siitä kallion reunasta kohon alla olewaan koukkuun takertuneena. Aika taseseen tahtiin sai kaloja ylös wedestä nostella, myös pohjaonki oli suosittu, tai siis siis sen koukussa olewa wirkeä pulska mato. Marko ei juurikaan jaxanu jostain syystä sinä päiwänä kalastaa, et koko pelipaikka oli Laren ja meitsin käytössä. Wieraanwaraisuutta(ko) ?

Puol seittemän aikaan illalla tuli sit meitsille siihen mennessä kesän suurin lahna, 47 cm. Ihan kiwan kokonen. Muuten saadut lahnat oli kymmenisen centtii lyhyempää hemmoo. No sit noin tunnnin päästä wielä parani, kahella centillä. 49 pituus ja paino perattuna 1350 gee.

 

Hywää oli syönti waik oli kirkas aurinkonpaiste ja lämmin ilma. Onnex jonkin werran tuuli et se saatto auttaa lahnoja pysyttelemään puntin heittomatkan päässä sywässä oottamassa herkkupaloja mitä me niille tarjottiin. 

Iltakahexalta pantiin kamixet syrjään ja lähettiin syömään iltapalaa. Siinä samassa yhteydessä tarjottiin mahdollisuus saunomiseen. No totta kai saunaan. Saa kalanhajut pois hikoillessa ja peseytyessä.

 

Siinä rantasauna ja sen wasemmassa päädyssä pieni nukkumasoppi. Jäätiin Laren kans ööx ku ei saunan jälkeen enää huwittanu ruweta tekeen lähtöö. Olis meijät rantsuun kyl wiety mutku tarjottiin mahollisuus jäädä ni ajateltiin et jäädään ja heräillään tarkistaan onko paikassa minkälainen aamusyöntimeininki kaloilla. Mainittiin aikeistamme niin meille luwattiin laitta ajastimella kahwit walmiix aamuneljäx joka oli suunniteltu heräämisaikamme. Aika hyä jutska. Ei kyl wiittitty saunan jälkeen enää kalaparfymoidakaan itteemme joten jutusteltiin siihen asti ku rupes silmä lurpsahtaa siihen malliin et olis hywä taas muutaman tunnin unet ottaa.

ILTAMAISEMA YHENTOISTA AIKAAN

Kolmen aikaan aamulla hawahduin hereille, waan en tohtinut silloin wielä Laree herättää. Käwäsin kewentämässä pilssiwesejä. Sen jälkeen pötköttelin. Just ennen nejjää ajattelin soittaa Laren nynnyyn, waik wieres makaskii, et nyt ylös, kahwille ja kalaan. Mut just kerkes pirulainen ite nousta En ehtiny soitaa, gylä harmitti. No lähettiin sitten kohti "päärakennusta" ja siellähän odotti luwattu tuore kahwi. Hörpättin kaikessa rauhassa sumpit ja lähettin lampsiin kohti onkipaikkaamme.

hieno aamu ...

... loppu lyhyeen

Hywältä näytti aaumuarinko mut ei menny kauaakaa ku lännestä rupes tuleen ja kowaa harmaata taiwasta. Oikein kuuli sateen ropinan ja näki saderintaman tulon wedessä. Noei ihan keritty alta pois ja meitsin takkikkii kastu aika märäx. Eihän siinä mitää. Sisätiloihin odottelemaan sateen loppumista. Tunnin werran sato ja loppuwaiheessa tihuutti sen werran et ei wiittiny onkipaikalle lähtee. Waan sitpä ilma  kirkastu ja takas, kuiwa lainatakki päällä. Jätin sadetta pakoon lähtiessämme pohjaonken pyyntöön ja sain kelata itse itsensä tartuttaneen apon maihin. Ei waan ollu kokoo paljo, mut matokoukkyhdistelmä sywällä, sanonko missä. Tuli mieleen Paula Orvokin sanat kun Ruohixessa täplixeltä suun kautta koetin saada koukkua pois ja tokaisin et perskules ku ei edes näwy koukun päätä. "Kokeile toista kautta" neuwoi Paula. Paras tänä kesänä tuo hänen neuwonsa ;-). En tosin oo sitä wiel kokeillu. Suun kautta pihdeillä pelaillaan.

Syönti oli selkeesti huononmpaa ku illalla mut jotain sielt wälillä nous. Appoo ja lahnaa, wähä särkeekii. Yhtään kiiskee ei tullu koko reissul.

Aamukahexalta käwi käsky aamupalalle. Eipä ollut mitään sitä wastaan, puuroo, leipää, leikkeleitä, maksamakkaraa, juustoo, wihreetä paprikaa, tomaattii, awomaan kurkkuu ja jotain warmaan wiel jäi poiskii, oli tarjolla. Ja tiätty tuoretta summppia. No sen werta ääntä kohden et jaxaa wiel pari tuntii onkikii ennen lähtöö.

Rauhaisesti nautitun aamupalan jälkeen jälkeen palasimme onkipaikkaamme. Hiljasta oli. Mut yx ylläri oli wielä tarjolla. Muutaman kilistelyn jälkeen olin kelaamassa syöttiä maihin tarkistusta warten kun matkalla siihen iski joku otus.

Esox lucius

Että jep, tuntu ihan lomalta tommonenkii wuorokauden poissaolo tutuista ympyröistä.
Päätimme (ja saimme kutsunkin) tulla uudestaan. Sit otetaankii koko wiikonloppu ja myös uisteluwedetään/wetelyuistellaan, kuhaa ja haukee ja isoo appoo on kuulemma tarjolla.

Kiwa keikka

nakeriaat IV

jaaha, kaxkytäkolome ja kahexantoista mintsaa ylikii o kello. Sopiwa aika lähtee Tuusulanmeren rannikolle tuumasin perjantai-öön alussa kun olin lopettanu töllöstä leffan katsomisen jeikä wäsyttäny yhtään. Nakeriaat mielessä. Lastasin lainassani olewaan ahvenautoon kaiki maholliset onkikamixeni ja pöräytin suoraan rantsuun pelipaikalle purkaaxeni lastin siihen auton wiereen ettei tarwi kantaa ja sitten wiedä paku parkkixelle.

Ulostaessani kamoja autosta huomasin jonkun olewan "majoittuneena" puskan toiselle puolelle. Sateenwarjo näky ja ihan ku joku ois nukkunu siinä wieressä ja osittain suojasaa. Wähä ihmettelin kun sataa tihuuttelikii mut ajaettelin silti uskaltaa nopeesti wiedä pakun parkkixelle ja jättää kamat siihen. No kun olin tulossa parkkixelta pois wastaan tuli kukas muu kuin Jarkko J. Tapio. Jarin ja Marcon kanssa oliwat tulleet karppi--/suutarionkelle. Jari oli tokassut kun käwin auton kans rantsus et aha, wenäläiset tuli kalaan. Eiwät pimeydessä tunnistaneet autoo eikä meitsii. No eihän siinä muuta ku rantsuun moikkaan miehejä ja laittamaan ankeriaspyyntöö kahen wawan woimin odottelemaan. Lisäx laiton heittokohon fosforitikulla ja koukkuun maissii suureja särkikaloja warten. Myös teleskooppiwawan wiritin samaan tarkoituxeen kun ne joskus uiwat aika rannassakii.

Woipi olla, että kirjottamassani tarinanpoikasessa woi olla tapahtumejen suhteen wäärä järjestys ku ei tullut otettua paljoo kuweja, mut älkää antako sen häiritä (niitä ketkä ny sattuu lukeen, ei se nimittäin ainakaan itteeni häiritse), pääkohdat haluan muistiini kirjata. Lisäx muutama öö hoonosti wäheillä uneilla muutenkii ku kalastuxen takii.

Onnex on kexitty wapoihinkin kiinnitettäwät pidikkeet joihin woi pistää fosforitikun et näkee minkä wawan kärki heiluu jos pimeeseen ööhön on useempii laittanu pyyntöön. Kuwat wähä heikohkoja mut sou wot, kait ne o tuttuja wärkkejä kaikille. 

Huomasin kyl senkii täl resissul ku yx wapaan kiinnitetäwä osa katos hetkex et ite nois kilikelloiskii on paikka fosfosritikulle. Hieno hawainto.

Ilma oli sen werta kostee kun wälillä pikkusen sataa tihuttelikii et wiime reissulla kiusana olleet hytykät pysy poissa. Toisaalta en tiiä oliko ilman syy mut omeissa ankeriasmatosyöttionkeissa oli huomattawasti wähemmän tapahtumeja ku wiime kerralla. Ei kellot paljoo kilisseet eikä matoja kulunu kowin paljoo. Eka kalani madossa kiinni oli suurehko pasuri. Ei muulla porukallakaan kauheesti muistaaxeni tapahtunut. Heilläkin oli fosforikohotsydeemit ja Jerryllä tais olla yx pohjaonkipyyntö ilman kohoo.  Ennen tuloani Marco oli onnistunut koukuttamaan yhden suutarin. Jari tais saada tuloni jälkeen ekan todistamani kalan, ison sorvan. Olis ollu meitsin tän kesän enkka. No on täs aikaa, päiwejä ja öitä. Sitten tuli wipinää kun Marcolla nappas kala kiinni, toinen suutarinsa. Hienon näköinen kala. 


Omissa pyynnöisäkii oli wälillä jotain tapahtumeja, kellot kilisi ja täytyi laitaa lisää matoo, fosforikoho liikku lewottomasti ja häwis pinnan allekii waan mikään ei tarttunut koukkuun kiinni. Sitten wähän ennen öö kahta kello matosyöttiwawassa kilis sihen asti woimakkaimmin pari kertaa ja kun siirryin katselemaan wawan kärkeä lähempää huomasin kireän siiman liikkuwan siihen malliin waik fosforitikku pysyttelikii melko paikallaan et siel wois olla joku. Wapa warowasti käteen ja nykäsy. Kiinni oli, joku. Äkkiä etujarrusta (jota inhoon yli kaiken) lisää kitkaa ja woimakasta wetoa estämään kalan sukeltamista pohjaan jos sattuis oleen se tawoiteltu ankerias. Sitä pidin todennäköisenä. No kaweri yritti yhteen suuntaan ja minä koitin saada sitä tulemaan toiseen suuntaan ni lopputuloxena oli et se tuli niinku puolikaaren tehden ihan rantsuun parinkymmnen metrin päähän meitsistä wasemmalle.


Olin siinä jo ehtiny huutaa haawiimisapuakii ku tunsin et ei o pikku pasuri tai lahna toisessa päässä. No koko kolmikko tuli awuxi, kiitos siitä tässäkin. Oma wasta ostamani "warahaawi", kokoontaitettawa teleskoooppi oli liian hento ja pieni kun totesimme saatuani onnellisesti kalan rantawiiwaa hipuen lähemmäxi sen olewan hywän kokoinen karppi. No onnexi Jarilla oli parempi haawi jolla kala saatiin pois wedestä. 4,67 kg ja 64 cm osoittautuiwat sen strategisixi mitoixi. Joku outo punapäinen patti oli hemmolla kylessä. Mikä lie. Pirtee oli kuitennii kun wapautuxen aika koitti. Lähti ku raketti kohti sywempejä wesejä.

 

Sen jälkeen sain wielä yhden pienen pasurin ja Jerry onnistui koukuttamaan oman suutarinsa. Jarille tuli ekaa pienempi´sorva. Semmosta normali odotteluu ku kala ei oo huippusyönnillään. Jari ja Marco lähtiwät puoli wiiden aikaan. Jerryä kiusas joku kala pitkän aikaa ja täytyy sanoo et ei miehellä yrittämisen halua puutu, mutta kun ei tärppää niin ei tärppää. Lupaaweja kupleja joita mitä luultawammin saawat aikaa suuret kalat pohjaa tonkiessaan kohos koko ajan kohon ympärillä. Autot hajettiin jossain waiheessa paikalle rantsuun kamixejen pakkaamista warten mut pakko oli jäädä kattoon miten Jerryn käy kiusaajansa kanssa. No puol seittemän aikaa rupes tulee wettä sen werta paljon et kamixet autoon ja reissu oli siinä. Hieno öö. Woipi olla et Tuusulanmeren rannikolla walwon wielä toisen tai useammankin öön jotain kalaa tawoitellen.

ruoholahden kanawan mustatokot ?

to 14.7 Saarikosken Antti lähestyi Facebookissa kalareissuasioissa. Käydyn kirjeenwaihdon jälkeen lopputulos oli et lähettin Ruoholahteen tarkastaman tilanne mustatokkojen suhteen. Onnex oli edellispäiwän nakeriaskuskaus- ja Saimaan kanavan kalastusreissun jälkeen onkikamat walmiina firman pakussa et oli helppo lähtee töitten jälkeen sowittuun paikkaan treffaamaan Paula Orvokii ja Anttii. En kyl menny pakulla. Käytin junaa ja metroo. Nopeenmpi niin.

SIELLÄ NE ODOTTAA, MUSTATOKOT

Kymmenkunta mintsaa ehtiskelin siinä onkiskella ennen ku Paula Orvokki ja Antti tuliwat mestoille. Aloteltiin kaikille tutusta paikasta R-kiskan sillan luota. Just sopiwasti sain nostettua wedestä täplixen näytille.










Ennen sitä oli wedestä noussut jo särkee, appoo, pasurii ja salakkaa. Käytin kolmen koukun litkaa jonka annoin maata kanavan pohjassa tarkoituksena löytää siellä lymyilewät tokot.
Mutta hywinmpä nuo muutkii kalat löysiwät tiensä pohjalle nappaamaan syöttinä kaytettyä kärpäsentoukkaa tai madonpalaa suuhunsa.
Tuplatärppi ei ollut sinä päiwänä mikään harwinainen tapahtuma. Syönti oli ajateltuna olosuhteita, aurinkoinen kuuma päiwä, oikeestaan pirunmoisen kiiwasta. Mutta sitä etsinnässä olewaa merkkiwä, mustatokkoa, sitä ei tuntunut paikassa olewan. Yx lupaawa tapahtuma oli kun Paula Orvokin siiman pää (siis koukku) jäi yllättäen jumiin johonkin pohjaan. Käsityxeni mikaan mustatokot tekee just silleen et ku ne pääsee nappaamaan syötin eikä ehdi ajoissa nostaa ylös, ne menee johonkii kotokoloonsa ja sinne se koko koukku/syötti/kala yhdistelmä sit jumiutuu. Yleensä koukkuukaan ei saa takas. Paula Orvokilla tais tulla koukku täl kertaa takasin. Aina wälillä täytyi Paula Orvokille laittaa uutta matoo koukkuun ku särkikalat weiwät entisen mennessänä. No olihan meitä kax Jamesia hommaan.

Saatiin siinä onkiessamme pari kaweriikii lisää seurueeseemme. Yrittelin pikkunatiiweiltä tiedustella et owatko onkiessaan saaneet semmmosta sormen mittasta/paxusta mustaa kalaa wedestä ylös, mut wastaus oli walitettawasti wäärä "ei olla". Tommoset natiivit kandee aina hyödyntää kun warmaan warsin  hywin tuntewat kalawetensä.

Siinä samalla "rannalla" wiiwytiin joku towi ennen ku päätettiin lähtee kokeilemaan "wastarantaa". Anttikii sai oman täplixensä ennen paikanwaihtoa. Sama tahti tuntu jatkuwan, appoo ja särkikalaa waan ei tokkoja. Towi siinä wierähti  kunnes meitsil natsas, täplis nous. No sitä ei tultu hakemaan et inkkarittanssi jäi tekemättä. Sitten kesken appo ja särkisaaliiden Paula Orvokilla nappas.

PÄIWÄN AINOO KIISKI

No ei ollu sekään toiwomamme laji, waihtelua silti, ehkä. Alux meitsi ajatteli ottaa reissun kaikki omat kalat talteen ja laskee prosentuaalinen jakauma, mut tuntejen kuluessa limaisten kuolleiden kalojen käsittely alkoi tuntua wastenmieliseltä joten luowuin koko LAAMA-ideasta.

Yx täplis wasemalla yläriwissä. Meitän touhuja ahkeraan seurannet pikkunatiiwit auliisti auttoiwat meitsii heittään jo kuolleet kalat kanawaan mistä lokit lähes äänettömästi kiitolliseina ne noukkiwat. Erästä lokkia seurasimme mielenkiinnolla warmaan wiitisenkii minuuttii kun yritti niellä isoo pasurii tai lahnaa. Kun ei meinannu onnistuu, pottuuntunena nokki sitä aikansa jaeiku uuwestaan nielemisoperatziooniin.ja onnistu. Harmi et ei tajunnu ottaa fotoo. Antillekii tuli täplis täst paikast. Ja päiwän isoin lahna, mormyshkalla. Tais meitsikii toisen täplixen nostaa.

Päätimme taas waihtaa kanawan toiselle puolelle, hieman eri paikkaan kun misä ekax oltiin. Sitä samaa se oli, särkikalaa ja appoo. Paula Orvokki nappas päiwän komeimman/isoimman apon. Sitten se tuli, sysimusta kala.

Mutta täplän kanssa. Taitaa kuitenki olla mustein täplis mitä oon ikuna koskaan saanu.

Wielä jatkettiin särkikalojen onkimista ja sitten ei wedetty wälistä, waan molemmin puolin. Nimittäin Paula Orvokki istuskeli keskellä, Antti ja minä kumpikin hänen molemmin puolin ja lähes samalla sekunnilla muut paitsi Paula Orvokki  (siis Antti ja meitsi) nostettiin wedestä ylös sen päiwän wiimoiset täplixet. Olihan siinä jo nelisen tuntii onkiskeltu, höpötelty ja wietetty mukaweja hetkejä hienon harrastuxen parissa (waikka tawoite, mustatokko jäi saamatta) niin oli aika lopetella ja lähteä kohti kotojamme. Hieno iltapäiwä/alkuilta mukawassa seurassa. Kiitoxet Paula Orvokki ja Antti. Toiwottawasti toistekkii päästään kalasteleen yhdessä.

nakeriaat ja Soskuan sulku KBIM -> 220,193

no eipä näillä muuta yhistäwää tekijää oo ku se et samana päiwänä kuskasin Suomeen lennätettyjä nakeriaanpoikaseja ja kun wiimene jättöpaikka oli Lappeenranta ni päätin käwästä samalla reisulla onkella kokeilemassa miekkasärjen pyyntöä. Tuskin pelkästään sen takia lähen tota matkaa tekemään. Ainakaan yxiseen.

Nakeriaita lähti Helsinki-Vantaan (wai mikä se nykywään on) lentokentältä kohti Porvoon, Kotkan ja Lappeenrannan seutuja. Kolmella stopilla pääsin omasta lastistani eroon.

Kun lasti oli purettu kokka kohti Saimaan kanawaa ja päädyin Soskuan sululle.

Siellä sitten wiritin wiimosen päälle pyydyxen meikkasärjen nappaamisexi. Kohon alle neljän koukun litka, tulis niinku pyyntisywyyttä samalla kertaa ku ei tiedä missä ne uiwat. Ainakaan sinä päiwänä. Muistan kuulleeni, että melko pinnasta saapi. Woin olla wäärässäkii, muistini suhteen nimittäin.

Mukana oli syöteix kärpäsentoukkaa punasta/valkosta ja matoja. Kaikkia käytettiin. Wälillä oli molempaaki litkassa waan eri koukuissa. Aika nopeesti aloittamallani kärpäsentoukalla tuli eka kalani, ilman miekkaa.     

No tästä ei wielä tietenkään lannistuttu, syöntihalukkuuta siis löytyi. Löytyi lisääkin waan ei kowin suurella tahdilla. Kymmenisen metrin paikan waihto auttoi kummasti asiaa, waikka uihan koho/syötit wirran mukana kalasten samalla monen metrin alueen yhdellä liu´ulla. Ja olen edelleen sitä mieltä, että kalat osaawat uida. Ei ne siinä oo paikallaan ja odota et loonnonsöötti ja kalastajan tarjooma herkku putoo auki olewaan odottawaan suuhun.





Litka toimi sillee hywin et joka koukkuun tarttui kalaa, ylimmäiseen, alimmaiseen ja kahteen keskimmäiseen. Alin keräs kyllä ehottomasti eniten appoja. Mut särkee ja salakkaa tarttui melko tasaseen muihin kolmeen koukkuun. Mutta mutta, toiwottu miekkasärki ei nyt waan suostunut yhteistyöhön. Erilaiseja peruswälineitä oli kyllä mukana waan enpä jaxanu waihtaa sitä wiritystä millä aloitin.

PERUSKEPPIONKISETTIWÄLINEISTÖTILPEHÖÖRINI

Ei sielt noussu ku appoo, salakaa ja särkee. Ilmakii alko woimistuwan tuulen ja mustejen pilwejen ilmestyessä taiwaalle tuntuun wilposelta et reilun parin tunnin  jälkeen päätin et on aika sanoa näkemiin

ja alottaa kotomatka ja päästä nukkumaan. Yhentoista aikaa (aika aikasin siis) oli reissu ohi. Sain sentään tän wooden pisimmän salakkani ja KOOBEEIIÄMMÄNI  nousi lukuun  220.193.

hieno ilta, hieno joki

ma illansuussa 11. heinäkuuta päätin polkasta Kervanjoelle Lemmenlaaksoon tutkimaan paikkoja joissa en sitten poikawuosejen (35 wee sitten) ole käwässyt. Tämä tiesi siis rämpimistä kainaloon asti ulottuwassa nokkospensaikossa (shortshit jalasa), lähes läpipääsemättömejen ryteikkojen läpi tien raiwaamista, henkenwaarallisen jyrkeillä rantatörmeillä onkimista ja kaikkea muuta mukawaa. Mut sou wot, adwenture in the wilderness tekee wälillä ihan hywää. Paitti pitkälle iltaan nukahtamisen asti jatkunut nokkosten polte jaloissa polweista alaspäin ja käsiwarseissa. No pikku juttu siihen werrattuna siihen mitä nautintoja reissu taas soi (= antoi) meitsille. Noei kun ekax pyörä parkkiin kahlehdittuna kiinni puuhun.

 Aloitin kalastamisen ekalle mestalle päästyäni erään pienen kosken yläpuolelta.

Siinä muinoin oli töröja sankoin laumoin. Tällä kertaa ainoaxi saaliixi tuli ihan wireän oloinen appo. Muut kalat (jos niitä oli) eiwät syötistäni kiinnostuneet
 .












Rämmin rantoja pitkin kosken alapuolelle

josta löysin seuraawan onkimareijän henkenwaaralliselta waikuttawan jyrkän rinteen kohdalla. Muuten ihan nappi mesta. Rinteessä oli onnexi wanha puunkanto jota wasten pystyin jalkojeni warassa pysymään. No ei aikaakaan kun eka saaliskala siitä kohtaa oli näpeissäni.

Särkiparvi oli löytänyt siitä itselleen mieluisan mestan. Niitä muutama tuli ylös ennen kun paikalla onnexi tuli törölauma joka ajoi särjet (ehkä wissiin) pakosalle ja aloittiwat oman kiiwaan syöntinsä. Normitöröjä, semmoseja kymmenen sentin mittaisia, pituuden werran kappalemääränä ehdin nostaa wedestä kunnes kalastaminen siinä paikassa loppui kun törmässä siihen asti paikallaan pysynyt kanto päätti pudota jokeen. Onnexi sain jostain yläpuolelta olewasta kaswillisuudesta sen werta otetta että löyty jonnnmoinen kolokii toiselle jalalle ja pääsin raahaamaan itseni ylöspäin turwallallisille "wesille". Onki putos jokeen mut sen sain siimasta wetäen pelastettua. Takertui johenki kaswustoon.

Jaeiku matka jatkuu. Mitäs me pienistä. Ei käyny kuinkaan. Seuraawasta pusikkoaukosta luonto antoi taas jälleen kerran hienon kokemuxen. Keskellä suht heikkoa wirtaa lähes paikallaan selkäewä weden pinnan rikkoen uiskenteli ylöspäin iso turpa.  ja tarkoitan siis ISO. Tänä wuonna saamani 38 centtinen on pieni yxilö tähän werrattuna. Hieno näky. Pakko oli waan ihailla enstex. Hetken epäröin uskallanko tärpin uhallakin heittää kolmimetrisellä wawalla ja 0,20 monofiililla warustetun syötin weteen, Jos waikka olis nälkänen. No liikkumiseni häiritsi hemmoa sen werta et häipyi yläwirtaan mustana torpeedona. Töröjä, normi sellaiseja onnistuin paikasta koukuttamaan ja näin myös pienempejä musteja selänwilauxeja elikkä turpeja ku ekax näkemäni. Mutta jonkin ajan kuluttua sekin palasi takaisin. Mutta syötin tarjousyrityxet suun eteen saiwat hänet hermostumaan ja pakenemaan alawirtaan.

No alawirtaan olin itsekin päättänyt seuraawaxi siirtyä kun ei ennätystöröni isomman kokoiseja paikka minulle suonut. Täytyi jatkaa etsintää. No seuraawa paikka elikkä siis jo päiwän neljäs antoi heti kax pienehköä töröä ja jälleen hienon näköhavainnon isosta turpakalasta. En tiiä olix se se sama hemmo taas joka waan päätti härnätä meitsii. No kuitenkin häipyi taas. Mutta ei mennnyt kuin pieni hetki ja sain wäsytellä hänen pikkuweljeään tai -siskoaan. Pakko oli antaa riehuu wedessä menettämisen uhallakin koska paikassa oli sen werta korkee penkka eikä haawia mukana et ainoo mahis saada ylös olisi siimasta nostamalla ja toiwoa et olis kunnolla kiinni. ja olihan se.

Kaunis kala, on se

tosta se nappas

kuwassa melko alareunassa, molemmeissa siwustoissa näkywejen kiwejen (tummahkot täplät) keskeltä. Takempaa spexii en pysty kertoon.  Wielä siit muutama törökii nous, mut sit päätin et on aika lähtee suiteeni tutumaan. Lopux wielä kuweja turvasta eri kulmista kun se niin auliisti halus esitellä itseään kameralle pyöriessä ympyrää roikkuessaan kätösestäni siiman warassa. Ja joelle palataan wielä, tutuille ja tuntemattomille paikoille.